Koe, opi ja vaikuta Luonto-Liitossa

Luonto-Liitto tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuksia konkreettisiin luontokokemuksiin ja vaikuttamisen paikkoihin, sekä runsaasti asiallista tietoa. Leireillä ja ympäristökerhoissa saa tunkea kourat multaan, hämmästellä metsän huminaa, liikkua kansallispuistoissa ja uida luonnonvesissä. Luonto-Liiton piireissä ja toimintaryhmissä taas voi hakea kokemuksia yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Yksin voi tehdä niin vähän. Yhdessä meissä on voimaa. Tule mukaan ja liity Luonto-Liiton jäseneksi!


 


 


 


 


 


 


 

Luontoelämyksiä ja tekemisen meininkiä

Luonto-Liiton tavoitteena on tarjota mielekkäitä, vaikuttavia ja myönteisiä luontokokemuksia sekä herätellä pohtimaan ympäristöasioita ja kunkin omia vaikutusmahdollisuuksia.

Lasten ja nuorten leireiltä löytyy samanhenkisiä kavereita, rentoa menoa, seikkailuja luonnossa sekä kysymyksiä ja vastauksia maailman tilasta. Ympäri vuoden järjestetään myös retkiä esimerkiksi vaelluskohteisiin tai lintujen tarkkailun pariin.

Luontokerhot ovat iloista yhdessäoloa, kädentaitoja, elämyksiä, pieniä retkiä ja luonnon tutkailua lähiympäristössä. Luontokerho kokoontuu ohjaajan johdolla yleensä kerran viikossa kouluvuoden aikana. Joka viikko on luvassa erilaista mukavaa puuhaa, esimerkiksi luupitellaan ötököitä, valmistetaan vanhoista sanomalehdistä uutta kirjepaperia, kylvetään oma yrttitarha tai seikkaillaan öisellä tähtiretkellä.

Koulumaailmassa toimivat myös Luonto-Liiton koulukiertueet, joilla nuoret, innostuneet ohjaajat kertovat oppilaille ilmastoasioista, Itämerestä tai metsien tilasta.

Luonto-Liiton luonnonharrastusmerkki Pihka on tarkoitettu sinulle, joka nautit luonnossa kulkemisesta, sen eliöihin ja ilmiöihin tutustumisesta ja haluat oppimistasi tiedoista ja taidoista konkreettisen osoituksen. Haluat tutustua luontoon ja oppia siitä uutta – merkin suorittaminen ei vaadi lajien latinankielisten nimien pänttäämistä tai vuosikausien harrastuskokemusta.

Keväisin seurataan luonnon heräämistä Luonto-Liiton Kevätseuranta-kampanjan ja lapsille suunnatun Kevättuulen puitteissa. Kerro meille, milloin satakieli alkaa laulaa sinun pihamaallasi!

Tapahtumakalenteri kertoo, mitä Luonto-Liitossa tapahtuu juuri nyt

Tutustu luonnonharrastustoimintaan ja leireihin

Tutustu lastentoimintaan ja koulutoimintaan

 

Nuoret vaikuttajina

Luonto-Liitossa pidetään tärkeänä sitä, että nuoret saavat itse päättää asioista. Nuorilla ja nuorilla aikuisilla on Luonto-Liiton piirissä mahdollisuus osallistua ruohonjuuritason toiminnan lisäksi esimerkiksi päättäjä- ja viranomaistapaamisiin, työryhmävalmisteluihin, lausuntojen kirjoittamiseen ja vaikkapa maankäytön suunnitteluun.

Luonto-Liiton lähtökohtana on, että osallistuminen sen toimintaan antaa nuorille valmiuksia muuhunkin yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Järjestö puolustaa lasten ja nuorten yhteiskunnallista asemaa sekä yhteiskunnalliseen osallistumiseen liittyviä perusvapauksia. Ympäristötoiminta painottuu seuraaviin alueisiin:

  • Metsien suojelu ja metsän kestävä hyödyntäminen
  • Suurpetojen eli suden, karhun, ilveksen ja ahman suojelu
  • Itämeren suojelu
  • Energia- ja ilmastokysymykset
  • Ympäristöystävällinen kulutus ja kulutuskriittisyys
  • Nuorten Luonto ja Sieppo -jäsenlehdet

Lähde rohkeasti mukaan johonkin lukuisista toimintaryhmistämme, liity piiriin tai kirjoita juttu jäsenlehteen!

Tutustu ympäristötoimintaan ja jäsenlehtiin!

Tapahtumat

12.2. Turku/Kaarina: Talvinen metsäretki

***

Luonto-Liiton Turun seudun toimintaryhmä Köstijönssi järjestää talvisen metsäretken Kaarinan Piikkiössä sijaitsevalle Huhtalan linnavuorelle.

Liikuskellaan maastossa, kiivetään muinaiselle linnavuorelle ja pidetään evästaukoa laavulla, jonka luona on myös nuotiopaikka. Kokoontuminen klo 15:30 Piikkiön Kehityksen kerhotalon luona (Lystiläntie 21). Metsässä ollaan 3-4 tuntia. Muista omat eväät ja sään mukainen varustus. Kohteeseen pääsee Turusta 110-tien kautta Paimioon kulkevilla Vainion liikenteen busseilla, esimerkiksi klo 15:00 linja-autoaseman laiturilta 2 lähtevällä autolla. Kurjan sään sattuessa retki peruuntuu.

***

17.2. Susiryhmän kokous Tampereella 17.2.

Tervetuloa Luonto-Liiton susiryhmän kokoukseen Tampereelle, ympäristötietokeskus Moreeniaan perjantaina 17.2.2012 klo 18 alkaen.

Moreenia ympäristötietokeskus
Käyntiosoite: Patosilta, Satakunnankatu 13 B, Tampere

Kokous on avoin kaikille sudensuojelusta kiinnostuneille. Kokouksissamme on pieni kahvi- ja teetarjoilu.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja: susiryhma[at]luontoliitto.fi

http://luontoliitto.fi/susiryhma/2012/01/susiryhma-kokoontuu-tampereella/

18.2. Aktivistipäivä 18.2. Helsingissä

Tervetuloa Luonto-Liiton aktivistipäiville!


Aktivistipäivä järjestetään lauantaina 18.2. Helsingissä (Pauligin huvila,
Mechelinkatu 36, Töölö:

http://lup.vyznev.net/Pauligin_huvila

Päivä alkaa kello 9 ja päättyy viimeistään kello 19.

Aktivistipäivä on kaikille luontoliittolaisille tarkoitettu tapahtuma, jonne
vanhat ja uudet toimijat ovat tervetulleita sekä tietenkin kaikki
Luonto-Liiton työntekijät.

Päivän aikana voi osallistua mielenkiintoiseen ohjelmaan: keskustella,
pohtia, kuunnella, toimia. Aktivistipäiville tulee osallistujia eri puolilta
Suomea ja Luonto-Liittoa, se on erinomainen paikka tutustua muihin
toimijoihin!

Luontoliittolaisille osallistujille korvataan julkisten liikennevälineiden
matkakulut kuitteja vastaan.

Tilaisuudessa tarjoillaan maittavaa kasvisruokaa: aamupala, lounas, kahvit
ja päivällinen. Tapahtumalla ei ole osallistumismaksua.

Aktivistipäivien ohjelmaan kuuluu tänä vuonna yleisöluentoja aktivismista ja
sosiaalisesta mediasta. Luonto-Liiton eri toimintaryhmät esittäytyvät ja sen
jälkeen on työpajoja. Sähköpostilistoille lähetetään tarkka ohjelma
lähempänä tapahtumaa.

Aktivistipäivän yhteydessä jaetaan myös Luonto-Liiton ansiomertkit viime
vuoden toiminnasta.

* *

Ilmoittaudu mahdollisimman pian, mutta viimeistään 14.2.

Kerrothan ilmoittautumisesi yhteydessä nimesi, syntymävuotesi ja
yhteystietosi lisäksi tiedon siitä, mistä päin tulet. Kerro myös
allergioista, yöpaikan tarpeesta tai muusta sellaisesta, joka meidän
järjestäjien on hyvä tietää.

Muista levittää tietoa aktivistipäivästä piirinne, toimintaryhmänne
toimijoille.


* *


Ilmoittautumiset:

Ilkka Hiltunen:
ilkka.hiltunen@luontoliitto.fi

kysymykset ja tarkemmat tiedot:

Sami Säynevirta
sami.saynevirta@luontoliitto.fi
09 68 444 232 / 044 560 7303


www.luontoliitto.fi

20.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

21.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

Tapahtumakalenteriin ->