Sijainti: Pääsivu / Toiminta / Talvipäivät

Luonto-Liiton talvipäivät 2016

Tervetuloa Luonto-Liiton legendaarisille Talvipäiville Ohtakarille 18.–20.3.2016!

Talvipäivät on luontoliittolaisten väentapaaminen, jonne ovat tervetulleita kaikki luontoliittolaiset, uudet, vanhat, aktiivit ja passiivit sekä myös muut kiinnostuneet.

Tänä vuonna Talvipäivät järjestää Luonto-Liitto Pohjanmaa kotiseudullaan Pohojanmaalla, pienellä karun kauniilla Ohtakarin saarella. Saarella on kalastajakylä ja saaren vieressä Vattajanniemellä on samalla sekä Natura 2000-verkostoon kuuluva Pohjois-Euroopan tärkein dyyniluontotyyppien suojelualue että puolustusvoimien käyttämä ilmatorjunnan ampuma-alue ja aseteollisuuden koeammunta-alue. Alueesta on kaavailtu kansallispuistoakin.

Talvipäivillä on ohjelmassa edellisvuosien tapaan retkiä lähiympäristöön, mielenkiintoisia työpajoja, luentoja, keskusteluja, aktivismia sekä mukavaa yhdessäoloa saunomisen ja hassuttelun myötä. Tänä vuonna ohjelman teemana on ilmasto ja ympäristötoiminta. Juhlistamme myös Luonto-Liiton piirien 40-vuotissyntymäpäiviä.

Yhteiskyyti, biokaasubussi, kuljettaa luontoliittolaiset Talvipäiville ilmaiseksi Helsingistä, Tampereen ja Kokkolan kautta. Kyytiin pääsee myös matkan varrelta. Useampi piiri on luvannut tukea jäseniään matkakuluissa. 

Talvipäivien osallistumismaksu on 20 euroa, joka sisältää viikonlopun ruoat, majoituksen sekä ohjelman. Osallistumismaksu maksetaan tilille FI81 3636 3010 4916 45. Kirjoita maksun viestikenttään seuraavat tiedot: "Talvipäivät 2016, etunimesi ja sukunimesi" 

Mahtava viikonloppu luvassa! ;)

Mukaan voi ilmoittautua täällä: http://goo.gl/forms/2xGHzN6afo (ilmoittaudu viimeistään 4.3.2016).

Jos ilmoittautuminen meni ohi, voit kysellä vielä vapaita paikkoja.

Jos herää kysyttävää:
Senni Korhonen, talvipäiväkoordinaattori
talvipaivat2016@polp.fi
044 2970282