10.2. Lausunto maa- ja metsätalousministeriölle koskien suden metsästystä poikkeusluvin

Perjantaina 10. helmikuuta 2012

10.2.2012 Helsingissä

LAUSUNTO MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUSEHDOTUKSESTA KOSKIEN SUDEN METSÄSTYSTÄ POIKKEUSLUVIN

Luonto-Liitto kiittää mahdollisuutta lausua kantansa koskien maa- ja metsätalousministeriön uutta asetusehdotusta ja toteaa seuraavaa.

Luonto-Liitto suhtautuu kielteisesti maa-ja metsätalousministeriön asetusehdotukseen, jossa esitetään sutta koskevan suurimman sallitun saalismäärää koskevan asetuksen kumoamista ja uuden asetuksen voimaantulon jälkeisen kiintiön säätämistä 18 suteen.

Susia on Suomessa tuoreen Riista-ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arvion mukaan 150-165 yksilöä. Susikanta on erittäin pieni.

Metsästysvuodeksi 2011-2012 myönnettiin poikkeusluvat 20:n suden kaatamiselle. Näistä luvista 19 on jo käytetty ja viimeinen kaatolupa on tällä hetkellä käytössä Hossa-Irnin paliskunnassa.

Luonto-Liiton mielestä poronhoitoalueen tilanteeseen on löydettävä muita ratkaisuja kuin poronhoitoalueen susikannan verottaminen. Poikkeuslupien myöntämisen ei saa toimia ainoana vahinkojen ennaltaehkäisykeinona poronhoitoalueella. Metsästyskaudella 2011-2012 myönnetyistä 20 poikkeusluvasta on jo 16 käytetty poronhoitoalueella.

Kuten asetusehdotuksessakin todetaan, Suomen susikannan hoitosuunnitelman tavoitteena on turvata susien liikkuminen Skandinavian ja Venäjän välillä. Tällä hetkellä susien siirtyminen muualle Skandinaviaan Suomen poronhoitoalueen kautta on käytännössä mahdotonta poronhoitoalueella tapahtuvan luvallisen metsästyksen sekä salametsästyksen vuoksi. Poronhoitoalueen pinta-ala on maantieteellisesti niin suuri, että alueelle on mahduttava tuotantoeläinten lisäksi myös luontaisia villieläimiä.

Luonto-Liitto ei puolla maa- ja metsätalousministeriön asetusehdotusta koskien suden metsästystä poikkeusluvin.

Leo Stranius
Luonto-Liiton pääsihteeri

Sami Lyytinen
Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja

Tiedotteet

Selaa tiedotteita:

  • toukokuu 2012 (10)
  • huhtikuu 2012 (7)
  • maaliskuu 2012 (10)
  • helmikuu 2012 (6)
  • tammikuu 2012 (8)
  • joulukuu 2011 (9)
  • marraskuu 2011 (10)
  • lokakuu 2011 (6)
  • syyskuu 2011 (6)
  • elokuu 2011 (4)
  • kesäkuu 2011 (5)
  • toukokuu 2011 (3)
  • Hae: