21.2. Haitallisten tukien leikkaaminen säästää rahaa ja ympäristöä

Tiistaina 21. helmikuuta 2012

Ympäristöjärjestöt esittävät hallitukselle yli kahden miljardin euron leikkauksia ympäristölle haitallisiin tukiin. Näin valtio säästäisi samalla rahaa ja ympäristöä.

Greenpeace, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi ovat tehneet hallitukselle ehdotuksen haitallisten tukien leikkauslistasta. Tulevan kehysriihen kannattavimmat ja ympäristön kannalta parhaat säästömahdollisuudet sisältyvät fossiilisten energialähteiden tukiin. Esimerkiksi haitallisten energialähteiden verotukien poistamisesta valtio hyötyisi noin 1,5 miljardia euroa ja työmatkakuluvähennyksen poistamisesta 0,6 miljardia. Samalla hallitus toteuttaisi sitoumuksiaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Hallituksen kannattaa luoda kannustimia, joiden käyttöönotto edistää ympäristöohjaavaa verotusta. Esimerkiksi uraani, jätteenpoltto, mainokset, pakkaukset ja lannoitteet kannattaa panna verolle. Monet yllä olevista veroista ovat jo käytössä muissa EU-maissa.

Kataisen hallitus lupasi ohjelmassaan, että “ympäristölle haitalliset tuet kartoitetaan ja tuet suunnataan uudelleen. Verotuksen painopiste siirtyy kasvua haittaavasta työn ja yrittämisen verotuksesta kohti ympäristö- ja terveysperusteista verotusta”.

Lisätiedot:
- Greenpeace, ohjelmajohtaja Tapio Laakso, puh. 40 181 6559
- Luonto-Liitto, pääsihteeri Leo Stranius, puh. 040 754 7371
- Suomen luonnonsuojeluliitto, suojeluasiantuntija Venla Virkamäki, puh. 050 345 4411
- WWF Suomi, pääsihteeri Liisa Rohweder, puh. 040 840 74 61

Linkki ympäristöjärjestöjen esityksiin: http://wwf.fi/mediabank/1886.pdf

Tiedotteet

Selaa tiedotteita:

  • toukokuu 2012 (10)
  • huhtikuu 2012 (7)
  • maaliskuu 2012 (10)
  • helmikuu 2012 (6)
  • tammikuu 2012 (8)
  • joulukuu 2011 (9)
  • marraskuu 2011 (10)
  • lokakuu 2011 (6)
  • syyskuu 2011 (6)
  • elokuu 2011 (4)
  • kesäkuu 2011 (5)
  • toukokuu 2011 (3)
  • Hae: