Perheretki aarnimetsän sydämeen

Lähde kanssamme salaperäisen hämyisälle retkelle Seitsemisen kansallispuiston sydämeen❤️ Multiharjun aarnimetsään. Koe kanssamme kirveenkoskematon metsäkansan asuinsija, jossa jokainen puu on oma persoonansa. Yksi niistä uljas 400 vuotias, toinen jo keloksi kuivunut, kolmas maassa sammaloituvana liekona makaava. Ikimetsän rauhaa kunnioittaen ja tarkasti kuunnellen saattaapi siellä kuulla haltiaväen keskustelevan metsän puissa asustelevien lintujen kanssa. 

Matkaan lähdetään Tampereelta keskustorilta klo 9. Bussimatka kestää noin tunnin. Aarnimetsässä kierrämme 1,8km pituisen helppokulkuisen polun, jonka jälkeen siirrytään bussilla pieni matka Saari-Soljasen nuotiopaikalle, jossa syödään omia eväitä sekä jälkkäriksi tarjoamamme suklaabanaanit. Todennäköisesti ehdimme vielä leikkimään tai nauttimaan muusta luontopuuhasta. Bussikyyti takaisin lähtee klo 14 ja perillä Keskustorilla ollaan noin klo 15.

Retki on avoin kaikille lapsille aikuisineen, ohjelma on suunnattu noin 4-12 vuotiaille.

Mukaan omat eväät ja sään mukainen vaatetus.

🌲Aika: la 20.5. klo 9-15. Ajoaika noin 1h suuntaansa, perillä ollaan noin 4 tuntia.

🌲Paikka: Seitsemisen kansallispuisto, Ylöjärvellä.

🌲Maksu: Aikuiset 16e, lapset 11e.

Maksu sisältää matkat, ohjelman, suklaabanaanit sekä tapaturmavakuutuksen

🌲Lisätiedot: lhp@luontoliitto.fi

Paikka:
Seitsemisen kansallispuisto, Ylöjärvi
Alkaa:
20.5.2023
Päättyy:
20.5.2023