Sijainti: Pääsivu / Susitietoa / Susi lajina

Susi lajina

Susi lajina

Kuva: Laura Uotila

Susi (Canis lupus) on koiraeläinten heimoon kuuluva petoeläin. Luontaisesti sudet elävät perhelaumassa. Laumassa eläminen on sopeutuma suurten sorkkaeläinten saalistukseen. Saalistaessaan sudella on aseinaan tarkat aistit, vahvat kulmahampaat, lihasvoima ja -kestävyys sekä usein myös lauman yhteistyö.

Suomessa elää viimeisimpien arvioiden mukaan noin 220-245 sutta. Suomessa susi on uhanalainen laji, jonka uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on metsästys.

Suomalaiset sudet painavat 20-50 kg, naaraat keskimäärin 35 kg, urokset  hiukan enemmän. Hartiakorkeutta sudella on 70-90 cm. Kuonosta hännän tyveen mitattuna ruumiin pituus on 100-145 cm, ja jatkona vielä noin 40 cm häntä.

Tavallisin suden väritys Pohjolassa on kellanharmaa, mutta myös hyvin vaaleita ja tummia yksilöitä tavataan. Hännässä, selässä ja hartioilla erottuu mustia karvoja, vatsapuoli on vaaleampi. Kesäkarva on punertavamman ruskeaa. Monesti sudella on vaaleat posket.

Suuresta pystykorvaisesta koirasta suden erottaa parhaiten suorana roikkuva häntä, vinot silmät sekä selkä suorana etenevä vaivaton ravi. Suden yläleuan raateluhammas on pituudeltaan 23-29 mm (koiralla enintään 22 mm) ja alaleuan 27-30 (koiralla enintään 26 mm).

Elämää laumassa

Susilauma on tiivis sosiaalinen yksikkö, jonka kokoonpano vaihtelee ajan myötä. Pääsääntöisesti lauman muodostaa lisääntyvä pari eli niin sanottu alfapari ja sen eri-ikäiset pennut. Lauma elää ja saalistaa reviirillä, jonka alueella muita susia ei suvaita.

Suomessa susilaumojen reviirit ovat laajoja, keskimäärin 1000 km2. Suomessa on havaittu 3-12 yksilön susilaumoja. Keskimääräinen talviaikainen laumakoko Itä-Suomessa on 7 sutta.

Laumaelämä on evolutiivinen sopeutuma suurten saaliseläinten pyydystämiseen. Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi. Talvisaikaan jopa yli 90% ravinnosta saadaan hirvestä.

Muita tärkeitä saalislajeja ovat metsäkauris, metsäpeura, poro ja valkohäntäkauris sellaisilla susialueilla, joilla niitä esiintyy. Varsinkin kesäaikaan susi pyydystää myös pienempää riistaa: jäniksiä, majavia, mäyriä, lintuja ja jyrsijöitä. Ulostenäytteiden perusteella susille kelpaavat myös hyönteiset, kala ja marjat.

Susilaumassa yksilöiden välillä on kiinteät suhteet, mutta keskinäinen arvojärjestys on selkeä. Johtaja seuraa laumanjäsenten viestejä ja päättää, milloin on aika lähteä saalistamaan. Hirven tai metsäpeuran kaataminen on susilaumallekin aina riskialtista. Hirven potku voi koitua saalistajan kohtaloksi. Siksi joitakin susia voi houkuttaa helpompi saalis; lampaat, naudat ja joskus jopa pihakoirat.

Suden kiima-aika on keväällä, ja parittelu tapahtuu maalis-huhtikuussa. Kantoaika on noin 63 vrk. Poikaset (yleensä 3-7) syntyvät touko-kesäkuussa emon kaivamaan pesäkoloon tai syvennykseen.

Poikasten silmät avautuvat kahden viikon iässä, ja noin kuusiviikkoisina pennut alkavat liikkua myös pesän ulkopuolella. Parin kuukauden ikäiset pennut telmivät jo vilkkaasti pesän ympäristössä ja syövät lauman muiden jäsenien tuomaa lihaa. Puolen vuoden ikäisinä nuoret sudet alkavat olla täysikasvuisen kokoisia ja osallistuvat lauman mukana saalistukseen.

Suomessa suurin osa nuorista susista jättää synnyinlaumansa 11-14 kk iässä lähtiessään etsimään omaa elinaluetta ja kumppania. Osa nuorista susista jää synnyinlaumaan auttamaan uusien pentujen hoidossa. Viimeistään kaksivuotiaana sukukypsyyden saavuttaneet sudet kuitenkin lähtevät omille teilleen, sillä synnyinlaumassa niiden ei ole mahdollista lisääntyä.

Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen paria ja sopivaa reviiriä. Näin Suomen susikannan ydinalueilta itäisestä Suomesta on vaeltanut susia myös Keski- ja Länsi-Suomeen, missä susia ei ole elänyt sataan vuoteen.