Sijainti: Pääsivu / Blogi / Punahilkkoja ja isoja pahoja susia?

Punahilkkoja ja isoja pahoja susia?

Mahatma Gandhi tapasi ajatella, että "first they ignore you, then they laugh at you, then they fight you and then you win." Mietin kuinka hyvin tuo toteamus sopii kuvailemaan myös suden suojelun taivalta Suomessa.

Olemme nähneet aikoja, jolloin ei susien suojelupyrkimykset paljoa julkista sanaa tahi poliitikkoja kiinnostaneet. Asia ohitettiin joko hymistellen tai olan kohautuksella. Korkeintaan juttu tai kaksi ilmestyi harvakseltaan johonkin lehteen, jossa suurella otsikolla ja vähällä tekstillä kerrottiin suden tappaneen koiran. Petovahinkojen ennaltaehkäisevistä toimista, susien merkityksestä luonnon tasapainon säilyttäjänä tai kuvia orvoiksi jääneistä suden pennuista ei sanaakaan. Sävy oli selvä; Punahilkka meni metsään, ja susi söi Punahilkan isoäidin ja piste.

Sitten olemme nähneet aikoja, jolloin susien uhanalaisuus on ohitettu vähättelevillä vitseillä. Korkeintaan on ihmetelty kuka nyt susia viitsii suojella. Niitähän joidenkin mukaan tulvii ovista ja ikkunoista, ja rajan takana Venäjän puolella susilaumoja istuu rivissä rinta rinnan odotellen Suomeen pääsyä. Sehän oli se, joka siis söi Punahilkan isoäidin. Ei sellaista tarvitse suojella. Ja sen pituinen se.

Mutta sitten Punahilkka-satu alkoi murtua ja tosiasiat saivat tilaa. Ei niitä susia olekaan kuin 135-145 koko Suomen maassa ja arkakin se hukka on. Väistää ihmistä viimeiseen asti. Ei syö Punahilkkoja eikä Punahilkan isoäitiäkään. Hirvieläimiä kyllä syö ja ylläpitää näin luonnon tasapainoa, juuri niin kuin on tarkoitettukin. Ehkäisee samalla hirvien aiheuttamia liikenneonnettomuuksia verottamalla hirvikantaa. Matkailuelinkeinoakin susi tietämättään tukee. Turistit kun haluavat nähdä suurpetojamme luonnossa. Mutta entä se Punahilkka ja iso paha susi, joka siis SÖI isoäidin!!

Alkoi surkuhupaisa kiista siitä, montako sutta Suomessa on ja onko susi, iso paha susi vai ihan vaan susi. Tämä kaikki tietenkin sopivasti eduskuntavaalien alla. Pitäähän äänestäjille joku pelottava tarina kertoa, jotta voisi sitten esittää olevansa tuon tarinan sankari, joka suojelee isolta pahalta sudelta. Tuo pelottava tarina ei olisi lainkaan yhtä kiinnostava, jos se kertoisi sen, että vaarallisin otus metsissämme on punkki. Punkit kun puraisevat kesäisin useita ihmisiä, ja nämä puremat saattavat aiheuttaa mm. borrelioosia tai puutiaisaivotulehdusta. Kukaan ei silti kerro tarinaa, jossa varotellaan menemästä metsään, koska punkki voi hyökätä nilkkaan kiinni. Ei, koska meillä ei ole tarinaa Punahilkasta ja pienestä pahasta punkista, joka puri isoäitiä ja isoäiti sai borrelioosin.

"...and then you win." Ehkä vihdoin on aika muutokselle. Maa- ja metsätalousministeriö ilmoitti helmikuussa tiedotteessaan harkitsevansa myöntämiensä poikkeuslupien jäädyttämistä romahtaneen susikannan vuoksi. Lisäksi ministeriö ilmoitti tarttuvansa entistä hanakammin salametsästyksen kitkemiseen tarvittaviin toimenpiteisiin. Nämä ministeriön esittämät toimenpiteet ovat välttämättömiä susikannan pelastamiseksi. Ne tulee toteuttaa viipymättä. Tosiasioiden tulee määritellä poliittiset päätökset susien suojelussa eikä punahilkkasatujen.

Tanja Karpela
Kansanedustaja

kuuluu seuraaviin kategorioihin:
« joulukuu 2016 »
joulukuu
matiketopelasu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031
Tapahtumat
GREYPRIDE-taidehuutokauppa 08.12.2016 18:00 - 20:30 — Forum Box galleria
Tulevat...