Sijainti: Pääsivu / Blogi / Palkittu nuori luontovalokuvaaja Lasse Kurkela aloitti kuvaamisen 5-6 vuoden iässä

Palkittu nuori luontovalokuvaaja Lasse Kurkela aloitti kuvaamisen 5-6 vuoden iässä

Lasse Kurkela, 15 voitti kansainvälisen Wildlife Photographer of the Year 2017 -luontovalokuvakilpailun nuorten sarjan susiaiheisella valokuvalla "Wolf watch".
Palkittu nuori luontovalokuvaaja Lasse Kurkela aloitti kuvaamisen 5-6 vuoden iässä

Lasse Kurkela susia valokuvaamassa

Lasse Kurkela kertoo luontokuvausharrastuksen siirtyneen isältä pojalle. Lasse oli kiinnostunut luonnosta jo konttausiästä, mutta kameran kanssa harrastuksen Lasse arvio aloittaneensa 5-6-vuotiaana. Lasse aloitti kuvaamisen niin nuorena, ettei muista ensimmäistä kuvaansa. Vakavammin hän alkoi suhtautua luontokuvaamiseen jo kahdeksan vuoden ikäisenä. Erityisesti ensimmäisistä retkistä on jäänyt mieleen ahmakojulle tehty kuvausreissu. Myös hiljattain onnistunut revontulien kuvaaminen Riisitunturilla Kuusamossa on jäänyt mieleen. Kisakuvareissuista on myös jäänyt hyviä muistoja. Osa työskentelyä on olla luonnossa ja ottaa valokuvia ja toinen osa on valita kilpailuun sopivat kuvat.

Luontokuvausharrastuksessa on aikuisten rooli tärkeä, Lassen isä Heikki toteaa. Aikuiset voivat ottaa lapsia mukaan luontokuvausretkille. Lähiluontoon saattaa Lassen mukaan kyllästyä ja silloin kaipaa retkiä kiinnostavampiin kohteisiin. Lasse ja Heikki kertovat aluksi kolunneensa lähialueet kunnes siirtyivät kauemmaksi mm. kansallispuistoihin ja sittemmin erämaihin piilokojuille. Heikki tuumii, että helposti käy niin, että vanhemmalla on se parempi kamera ja lapselle annetaan se huonompi. Tämän Lasse ja Heikki ovat kääntäneet toisinpäin ja tulokset ovatkin selvästi nähtävissä.

 

Lasse kertoo palkintoja tulleen jo aika paljon ja maailman arvostetuimmassa luontokuvauksen Oscar-kilpailunakin pidetyssä BBC:n Wildlife Photographer of the Year kilpailussakin hän on menestynyt jo kahdesti. Kilpailuun osallistuu jopa kymmeniätuhansia kuvia joka vuosi. Susikuvat ovat saaneet kilpailussa palkintoja, mikä on ollut tärkeää kuvausuran kannalta. Palkintojenjakotilaisuudet ovat hyviä tilaisuuksia tutustua muihin luontokuvaajiin ja samanhenkisiin ihmisiin ja jakaa vinkkejä. Heikki ja Lasse tutustuivat espanjalaisiin luontokuvaajiin, jotka haluavat tulla Suomeen kuvaamaan suurpetoja. Monet haluaisivat tulla Suomeen kuvaamaan, mutta osaammeko me suomalaiset itse arvostaa hienoa, kesytöntä luontoamme, pohtivat Lasse ja Heikki.

Aloittavaa kuvaajaa Lasse neuvoo menemään reippaasti metsään ja kuvaamaan paljon. Hän sanoo, ettei kannata heti ostaa kaikkia mahdollisia tarvikkeita, vaan pikkuhiljaa tarpeen mukaan, koska on vaikea heti tietää, mitä tarvitsee ja mitä tulee käyttämään.

Lasse kertoo susista, että ne eivät ole mitään verenhimoisia tappajia, kuten moni kuvittelee, vaan susi on ujo ja arka eläin, joka pakenee ihmistä. Lasse ei tunne pelkoa, kun hän on piilokojussa kuvaamassa susia. Hän tietää, että voi milloin vaan tulla ulos piilopaikastaan, jolloin sudet heti pakenevat.

Susi on nopeaälyinen ja herkästi reagoiva eläin. Yleensä susi lähtee melko nopeasti paikalta, jos kuulee pientäkin ääntä. Lasse kertoo, että sudet vilkuilevat ympärilleen ja kun susi katsoo suoraan piilokojua kohti, hän tietää, että susi kuuntelee ja tarkkailee piilokojua. Silloin on oltava erityisen varovainen ja hiljaa, ettei susi lähde karkuun.

Suden kuvaaminen silmästä silmään onkin harvinainen tilaisuus. Parhaimmillaan Lasse on päässyt kuvaamaan sutta noin 10 metrin etäisyydeltä. On hieno kokemus nähdä villieläin luonnossa. ”Erityisesti ensimmäistä kertaa se on tosi voimakas elämys”, sanoo Lasse. Susien sosiaalista käyttäytymistä on hienoa seurata ja Lasse ja Heikki kertovat nähneensä jopa kahdeksan tai yhdeksän suden laumoja.

 

Lassen mielestä paras tapa vaikuttaa susien tilanteeseen olisi vaikuttaminen suoraan ihmisiin ja heidän asenteisiinsa. Lasse kuitenkin huomauttaa, että juuri asenteita on erittäin vaikea muuttaa. Kuvien kautta voi kuitenkin vaikuttaa ihmisiin.

Lasse ja Heikki kertovat nähneensä ja kuulleensa kaikenlaista kiertäessään ympäri Suomea, jopa epäilyjä myrkytystapauksista. Salametsästäjät liikkuvat kuitenkin omissa porukoissaan ja siksi salametsästykseen on erityisen vaikea vaikuttaa.

Lassen mukaan luontokuvauksessa on samankaltaisuutta metsästykseen verrattuna, mutta ampumisen sijaan eläimiä valokuvataan. Sekä luontokuvauksessa että metsästyksessä etsitään luontoelämyksiä.  Molemmissa harrastuksissa on paljon samoja piirteitä: luonnossa oleminen ja toive eläinten kohtaamisesta niiden luonnollisessa elinympäristössä. Luontokuvaus voikin olla korvike metsästykselle.

Susia koskeviin asenteisiin voisi kuitenkin vaikuttaa välittämällä ihmisille tietoa siitä, kuinka suuri vaikutus sudella on ekosysteemiin sekä kuvien kautta. Lasse kertoo tietävänsä hyvin, kuinka susi lisää elinympäristönsä monimuotoisuutta, ja tästä vaikutuksesta pitäisikin Lassen mielestä valistaa ihmisiä.

Suurpedoista on Lassen mukaan hyötyä muutenkin, koska niillä voisi olla työllistävä vaikutus syrjäseuduilla luontomatkailun kautta.

 

Lasse ja Heikki ihmettelevät, miksi luonnon monimuotoisuuden tärkeyttä ei ymmärretä.

Ihmisten tulisi ymmärtää myös metsien monikäyttöisyys. Myös luontomatkailunäkökulma tulisi ottaa huomioon.

Lasse on kuitenkin sitä mieltä, että asenteet ovat muuttumassa parempaan suuntaan ja mm. salametsästykseen suhtaudutaan aiempaa kielteisemmin. Nuorempi polvi ymmärtää paremmin luonnonarvoja ja luonnonsuojelua pidetään tärkeänä.

 

London´s Natural History Museum Wildlife Photography of the Year

 

Kuvat: Lasse Kurkela

Teksti: Janne Vuorinen 

« elokuu 2018 »
elokuu
matiketopelasu
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031