Sijainti: Pääsivu / Blogi / Laumanvartijakoirat torjuvat tehokkaasti suurpetovahinkoja

Laumanvartijakoirat torjuvat tehokkaasti suurpetovahinkoja

Rastimo korostaa Myrsky-elokuvan luonnonsuojelusanomaa

Luonto-Liiton Salakaadot seis –kampanja painottaa, että petoeläinvahinkoja tulisi ehkäistä ennalta sen sijaan, että keskitytään korjailemaan niiden seurauksia.

Laumanvartijakoiran käyttö on yli tuhat vuotta vanha keino suurpetovahinkojen ehkäisemiseksi. Tämän luonnonmukaisen menetelmän käyttöä haluaisi edistää myös elokuvaohjaaja Kaisa Rastimo, jonka kaukasianpaimenkoirasta kertova koko perheen elokuva ’Myrsky’ julkaistaan DVD:nä 8.12.

- Toivoisin, että Myrsky-elokuvani herättäisi ihmiset huomaamaan, että laumanvartijakoiran käyttö kotitilan vartijana on pehmeämpi ja ekologisempi keino suojella perhettä ja kotieläimiä susilta kuin salametsästys, sanoo Rastimo.

Vahinkojen ehkäisemiseksi on kehitetty monia toimivia menetelmiä, kuten sähköistettyjen susiaitojen rakentaminen, mutta suojatoimet kotieläinten turvaamiseksi ovat monesti riittämättömiä. Ratkaisua haetaan sen sijaan usein salametsästyksestä, ja Suomen susikanta onkin viime aikoina taantunut voimakkaasti ilmeisesti juuri laittoman metsästyksen takia.

Salakaadot seis! –kampanjassa on mukana koirahoitolayrittäjä ja maremmano-abruzzese rodun kasvattaja Anne Juppi.

- Koirien käyttäminen kotieläinten ja pihalla leikkivien lasten turvana on varteenotettava vaihtoehto, jonka avulla susia ei tarvitse turhaan tappaa, Juppi pohtii.

Laumanvartijakoirien käyttö on monissa maissa edelleen yleistä ja jopa nousussa. Suomessa koirien käytöstä suurpetovahinkojen ehkäisemisessä ei ole pitkää kokemusta, positiivisia kokemuksia kylläkin.

Laumanvartijakoirista väitöskirjaa tekevän Teet Otstavelin tavoitteena on löytää Suomen olosuhteisiin sopivat laumanvartijakoirien käyttötavat.

- Kaikki tutkimuksessa mukana olevat tilalliset ovat olleet tyytyväisiä, sillä suurpetovahinkoja ei ole koirien käytön aikana esiintynyt. Tiloilla todistettiin kylläkin monia torjuttuja hyökkäyksiä, Otstavel kertoo.

- Laumanvartijakoirien onnistunut työkäyttö edistää konkreettisesti turvallisuuden tunnetta vähentämällä vahinkouhkaa kotieläimille ja asukkaiden susipelkoa, Otstavel jatkaa.

Salakaadot seis! –kampanjan pääviesti on, että susi kuuluu Suomen luontoon, ja ihmisen ja suden rinnakkaiselo samoilla alueilla on mahdollista. Kampanjassa 15 suomalaista kertoo kokemuksiaan sudesta, ja sen suojelijana on kirjailija Heikki Turunen Pohjois-Karjalasta.

Susiryhmä on Luonto-Liiton toimintaryhmä, joka toimii Suomen suurpetojen suojelun edistämiseksi. Susiryhmä levittää tutkimuspohjaista tietoa suurpetojemme elintavoista, ja pyrkii vaikuttamaan asenteisiin vähentämällä turhaa pelkoa ja vihaa petoja kohtaan.

Lisätietoja:
Sami Säynevirta, järjestöpäällikkö,
sami.saynevirta(at)luontoliitto.fi, puh. 040 5607303
Kaisa Rastimo, elokuvaohjaaja,
kaisa.rastimo(at)stormheart.fi, puh. 0503718114
Teet Otstavel, tutkija,
teet.otstavel(at)helsinki.fi, puh. 050 5462365
Anne Juppi, koirahoitolayrittäjä ja maremmano-abruzzese rodun kasvattaja,
kennel(at)juppsguard.net, puh. 040 5873517

http://www.salakaadotseis.fi
http://www.luontoliitto.fi/susiryhma
http://www.myrskyelokuva.fi
kuuluu seuraaviin kategorioihin:
« lokakuu 2016 »
lokakuu
matiketopelasu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31