Sijainti: Pääsivu / Blogi / Kuka on vahingonaiheuttaja?

Kuka on vahingonaiheuttaja?

Kaikissa ihmisten ja villieläinten välisissä konflikteissa on vääjäämättä selvää, että ihmisillä on niistä yliote. Ian Michler esittelee luonnoksen uudesta eteläafrikkalaisesta lainsäädännöstä, joka tekisi ns. ”vahinkoeläinten” elämän entistä epävarmemmaksi ja vaarallisemmaksi. (Käännös Africa Geographic -lehdessä toukokuussa 2011 ilmestyneestä artikkelista)

Ihmisillä, ainakin enimmäkseen, on suurenmoinen kielellinen kapasiteetti, joka onkin yksi suurimmista tekijöistä, mikä erottaa Homo sapiensin muista lajeista. Mutta inhmillistä ei ole pelkästään kyky puhua, vaan myös tapa jolla käytämme sanoja. Tämä sisältää myös sanojen manipuloinnin siten, että viestistä tuleekin harhaanjohtava. Meillä on kyky tehdä puolitotuuksista – ja jopa valheista – hyväksyttäviä ja puhdas hölynpölykin voi vaikuttaa järkevältä ja loogiselta.

Yksi harhaanjohtavimmista termeistä, mitä Afrikan riistanhoito- ja luonnonsuojelupiireissä käytetään, on 'vahinkoeläimet'. Sano tämä sana ääneen, niin olet saman tien etsimässä tuholaista, joka pitää hävittää maan päältä. Tämä tuntemuksillamme leikkiminen on olennainen osa petosta, mutta termin tekopyhyys on vieläkin räikeämpää. Vain yhdellä sanalla me – kiistaton vahinkoeläin numero yksi – siirrämme syyllisyyden omasta niskastamme toisten lajien kontolle.

Termi on tullut käyttöön, koska ihmiskunnalla on aina vain kasvava tarve valloittaa erämaita taloudellisiin ja vapaa-ajan tarpeisiin. Tämä on johtanut laajenevaan kilpailuun kaikkien muiden lajien kanssa, mikä näkyy petojen hyökkäyksissä karjaa ja ihmisiä kohtaan sekä satojen ryöväyksessä. Etelä-Afrikan ympäristöministeriö on yrittänyt puuttua tilanteeseen julkaisemalla luonnokset vahinkoeläinten hoitosuunnitelman normeista ja standardeista.

Ehdotetut toimenpiteet voivat olla tyypillisiä Etelä-Afrikalle, mutta yleiset tekijät, joille ne perustuvat, tuovat esille perustavanlaatuisia ongelmia ja mielipide-eroja liittyen ”vahinkoeläimiin”, huolimatta siitä missä niitä esiintyy. On turha kieltää sitä, että villieläimet tappavat ja tallovat, tai että viljelijällä tai kyläläisellä on oikeus puolustaa kotieläimiään ja satoaan; pikemminkin asenteet näitä eläimiä kohtaan ja lähestymistavat niiden hallintaan kaipaisivat analysointia.

Etelä-Afrikan tapauksessa on selvää, että maa on jumiutunut ajatusmalliin, joka näkee eläimet ongelmana ja tuhoamisen ratkaisuna. Lainsäädäntö on yksiulotteinen: etsi syyllinen eläin, mikä tahansa eläin, ja tapa se. Ja vielä pahempaa on, että umpimähkäinen myrkkyjen ja loukkujen käyttö ja metsästäminen on edelleen sallittua. Viljelijöillä ei ole mitään velvollisuutta välttää petovahinkoja suojaamalla tai kontrolloimalla karjaansa eikä ei-tappavista keinoista puolustaa karjaa, kuten paimenten tai laumanvartijakoirien käytöstä, puhuta mitään. On myös selvää, että monet ehdotetuista säädöksistä ovat ristiriidassa nykyisten määräysten kanssa, etenkin eläinsuojelulain sekä suojeltuja ja uhanalaisia eläimiä koskevien määräysten kanssa.

Ymmärtääksemme tämän ajattelumallin perusteita ei tarvitse kuin tarkastella kahta muuta erinomaisen harhaanjohtavaa fraasia: ”kestävä kulutus” sekä ”kestämätön kulutus”. Nämä hallitusten, yritysmaailman ja joidenkin riistanhoidon sektoreiden suosimat yleistermit ovat olleet vuosikymmeniä osana sanakirjojamme, vaikka ne ovatkin epämääräisiä ja suureksi osaksi merkityksettömiä. Mutta koska ne ovat IUCN:n (kansainvälinen luonnonsuojeluliitto, International Union for Conservation of Nature) ja muiden suurten suojelujärjestöjen hyväksymiä ympäri maailman, niihin vetoaminen pääsuuntaviivoina suojelussa tekee välittömästi villieläinten 'kulutuksen' tai 'hyödyntämisen' luvalliseksi riippumatta siitä, missä muodossa sitä harjoitetaan.

Itse asiassa kestävä kulutus tarkoittaa maanviljelijöille ja elinkeinoelämälle vain taloudellista kestävyyttä; ajattelutapa ei ulotu ekologiseen kestävyyteen vielä olemassaolevien villieläinten tai niiden elinalueiden osalta.

Tämän vuoksi esimerkiksi Itä-Kapissa paikallisviranomaiset sallivat vahinkoeläimiksi luettujen leopardien myrkyttämisen, loukuttamisen tai ampumisen trofeemetsästäjien toimesta, vaikka tutkimukset osoittavat leopardipopulaation olevan romahduksen partaalla. Kun osa metsästäjistä on valmiita maksamaan enemmän kuin 30 000 Yhdysvaltain dollaria kaatoluvasta, mikä tahansa alueella liikuskeleva leopardi lasketaan helposti haitalliseksi.

Tämä johtaa suoraan toiseen syyhyn, miksi näitä eläimiä jahdataan jatkuvasti: Etelä-Afrikka sallii yhä suuremmissa määrin maataloussektorin puuttua ympäristönsuojelu- ja riistanhoito-ohjelmiinsa – ja jopa kaapata ne. Tämä on erittäin huolestuttavaa kehitystä, eikä lupaa hyvää maan biodiversiteetille.


Ian Michler

Ian Michler on elänyt ja työskennellyt viimeiset 24 vuotta 15 Afrikan maassa safarijärjestäjänä, asiantuntijaoppaana, konsulttina ja ympäristötoimittajana. Hän johtaa Invent African Safaris -matkailuyritystä (www.inventafrica.com) ja työskentelee Eden to Addo- (www.edentoaddo.co.za) sekä Conservation Action Trust (www.conservationaction.co.za) -järjestöjen kanssa.

Käännös: Mari Nyyssölä-Kiisla

« joulukuu 2016 »
joulukuu
matiketopelasu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031