Sijainti: Pääsivu / Blogi / Kainuun riistanhoitopiiri rikkoo metsästyslakia ja EU:n luontodirektiiviä

Kainuun riistanhoitopiiri rikkoo metsästyslakia ja EU:n luontodirektiiviä



Tiistaina 26.10. Kainuun riistanhoitopiiri päätti myöntää viisi sudenkaatolupaa "petovahinkojen ennaltaehkäisyyn" poronhoitoalueen eteläpuolelle. Lain mukaan eläimen ampumisen tulisi olla viimeinen keino, mikäli vahinkoja ei muuten voida ehkäistä. Päätös rikkookin törkeästi sekä metsästyslakia että EU:n luontodirektiiviä. Maa- ja metsätalousminiteriön (MMM) tulisi ylimpänä sudesta vastaavana viranomaistahona puuttua tilanteeseen heti ja estää laiton susijahti.

MMM:n poronhoitoalueen ulkopuolelle osoittama kaatolupakiintiö on tarkoitettu koti- tai tuotantoeläinvahinkoa aiheuttaneille susille. Kainuussa ei ole käytännössä katsoen juuri lainkaan lammastaloutta, jolle sudet olisivat todellinen uhka. Myös maakunnan koiravahingot ovat olleet sangen pienet. Kainuussa ei siis ole tällä hetkellä sellaisia ongelmasusia, joiden poisto olisi perusteltua. Näin ollen Kainuun riistanhoitopiirin olisikin pitänyt toistaiseksi pidättäytyä myöntämästä susien kaatolupia poronhoitoalueen ulkopuolelle.

"Summittainen susien kaataminen on väärin, sillä se hajottaa olemassa olevia laumoja. Lauman hajoamisesta voi seurata kotieläinvahinkoja, sillä yksittäinen susi ei pysty saalistamaan sille luontaista riistaa. Tällainen vääristynyt toiminta antaa riistanhoitopiireille syyn anoa lisää sudenkaatolupia", Luonto-Liiton Susiryhmän työntekijä Anu Salminen kritisoi.

Susien ampuminen ei ole koskaan lain tarkoittamaa petovahinkojen ennaltaehkäisyä. Todellista ennaltaehkäisyä on esimerkiksi susiaitojen rakentaminen niille maatiloille, joille se ehkä olisi tarpeen, ja keskittyminen koiravahinkojen torjuntaan. Kainuussa toimiva susipuhelinpalvelu on tässä suhteessa erinomainen askel oikeaan suuntaan. Riistanhoitopiirin päätös on vanhakantaisen, perusteettoman petovihan ja -pelon ilmentymä, jolla ei ole mitään tekemistä 2000-luvun kestävän petopolitiikan kanssa.

Lisätietoja:
Anu Salminen, Luonto-Liiton Susiryhmän työntekijä, 050-5361024, anusalmi(at)cc.joensuu.fi
Sami Säynevirta, Luonto-Liiton järjestöpäällikkö, 040-5607303, sami.saynevirta(at)luontoliitto.fi
http://www.luontoliitto.fi/susiryhma/
kuuluu seuraaviin kategorioihin:
« syyskuu 2016 »
syyskuu
matiketopelasu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930