Sijainti: Pääsivu / Savo-Karjalan luontopiiri ei hyväksy hallituksen suunnitelmia lakkauttaa junavuoroja Itä-Suomessa

Savo-Karjalan luontopiiri ei hyväksy hallituksen suunnitelmia lakkauttaa junavuoroja Itä-Suomessa

Savo-Karjalan luontopiiri on tyrmistynyt liikenneministeriön rajusta päätöksestä leikata junien ostoliikenteestä kolmannes. Hallituksen päätös tulee lakkauttamaan junavuoroja myös Itä-Suomessa.

Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta liikennettä tulisi ohjata entistä enemmän vähäpäästöiseen raideliikenteeseen, mutta nykyisillä toimillaan hallitus tulee vain lisäämään yksityisautoilua entisestään Itä-Suomessa.

“Julkinen liikenne on jo valmiiksi ajettu Itä-Suomessa lähes kokonaan alas. Bussivuoroja on edellisinä vuosina jo karsittu rankasti ja haja-asutusalueilla asuvat ihmiset ovat käytännössä pakotettu yksityisautoiluun”, toteaa varapuheenjohtaja Sonja Nyrönen, ja jatkaa: “Ilmastonmuutoksen torjunta vaatii meiltä liikenteen päästöjen radikaalia vähentämistä, helpoiten se tapahtuu siirtämällä liikennettä raiteille ja vähentämällä yksityisautoilua”.

Järjestö korostaa, että raideliikenteen edistämisessä vastuu on erityisesti hallituksella, nykyisten leikkausten sijaan tarvitaan liikenteen päästöjen vähentämistä raideliikennettä lisäämällä, ja esimerkiksi henkilöliikenteen aloittamista Joensuu – Kuopio välillä.

Lisätietoja:
Sonja Nyrönen
0408475818
sonjanyronen@gmail.com

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,
« joulukuu 2016 »
joulukuu
matiketopelasu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
262728293031