Sijainti: Pääsivu / Luonto, ihminen ja hallitusohjelma

Luonto, ihminen ja hallitusohjelma

Savo-Karjalan luontopiirin aktiivin puheenvuoro Joensuun Joukkovoima-mielenosoituksessa 12.9.2015 luonnon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta kestämättömiä tulonsiirtoja vastaan.

Sipilän hallitus jakaa meidät ihmiset, luontokappaleet ja meidän elinympäristömme pieniksi siivuiksi ja tarkastelee siivuja sitten omina meno- tai tuloerinään. Me olemme kokonaisuus. Leikkaukset ympäristösektorilla eivät kohdistu vain luonnon hyvinvointiin ja sosiaalipuolen leikkauksilla on myös tuhoisat ympäristövaikutukset.

Sipilän hallituksen tärkein teesi on talouskasvu. Hallituksen esittämät toimenpiteet eivät taloutta kasvata. Taloutemme on kasvanut äärirajoilleen maailmassa, jota kulutetaan velaksi. Mutta talouskasvun nojalla hallitus siirtää tuloja vähävaraisilta yksityisyrityksille ja varakkaille. Tämä tarkoittaa pienituloisille paljon suurempaa talouslaskua, kuin yhteiskunnan kasvun ajatuksesta luopuminen tarkoittaisi. Hallitus ajaa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ympäristön kustannuksella. Nostan joitakin esimerkkejä hallitusohjelmasta ja esitän lopuksi vaihtoehtoisia ehdotuksia.

Ilmastopolitiikassa hallituksen lähtökohtana on teollisuuden kansainvälinen kilpailukyky. Siis ei ilmastonmuutoksen torjuminen. Tämä näkyy tukena suurille teollisuushankkeille ja etenkin energiapuun lisäämiselle. Puun energiakäytön valtava lisäys muut uusiutuvat energiamuodot unohtaen muuttaa metsämme karuiksi puupelloiksi. Metsän monimuotoisuuden tuottamat kaikille yhteiset antimet jäävät energiateollisuuden jalkoihin.

Suurten saastuttajien turpeen ja kaivosteollisuuden verotusta ei kiristetä. Kaivosteollisuutta suorastaan tuetaan ja suurten hankkeiden rakentamisessa käytetään hallituksen sanoin kiirehtimismenettelyä. Lupaprosessien kiirehtiminen tarkoittaa käytännössä ympäristön ja sosiaalisten vaikutusten ohittamista ja entistä riskialttiimpia hankkeita. Myös kaavoituksessa sääntelyä puretaan valvonnasta ELY-keskuksilta ja Ympäristöministeriöltä. Valvonta turvaa kaavoituksen lainmukaisuuden ja kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa kaavoitukseen. Valvonnan vähentäminen lisää kaavoituksen ympärillä käytäviä kiistoja.

Joukkoliikenteen tukia hallitus leikkaa yli kolmanneksen. Verokevennyksiä on luvassa vähäpäästöisille yksityisautoille. Niihin ei kaikilla ole varaa. Mitä tämä merkitsee sosiaalisesti? Harvaanasutuilla seuduilla jo vähiin käyneet joukkoliikennevuorot harvenevat entisestään. Se ohjaa yksityisautoilun kasvuun, toisaalta hyödyttäen vain heitä, jotka voivat ostaa uuden vähäpäästöisen mallin. Käytännössä liikkuminen vaikeutuu heillä, joilla ei siihen ole enää varaa.

Hallitus linjaa tärkeäksi tavoitteekseen USA:n ja EU:n vapaakauppasopimuksen solmimisen haluten edistää syrjimätöntä sääntelyä. Perinteisesti sääntelyn tarkoitus on suojella esimerkiksi paikallistaloutta, ympäristöä tai työntekijöiden oikeuksia. Se tekee niin syrjimällä yrityksiä, jotka eivät toimi vaaditulla tasolla näissä kysymyksissä. Syrjimätön sääntely tarkoittaa siis tällaisten kansalaisia suojelevien vaatimusten purkamista. Syrjimättömästä sääntelystä eivät hyödy kansalaiset tai ympäristö vaan häikäilemättömimmät yritykset.

Viimeisenä nostan esiin metsien ja soiden suojelun. Hallitus toteaa, että suojelun on perustuttava vapaaehtoisuuteen, siksi suojeluun tarkoitetut tuet ja korvaukset poistetaan. Suojelu on jo pitkään perustunut Suomessa vapaaehtoisuuteen, mutta sen lisäksi suojelusta maksettavat korvaukset ovat tehneet metsänsuojelusta mahdollista kaikille metsänomistajille. Hallituksen määrittämä vapaaehtoisuus koskee vain heitä, joilla on varaa suojella ilman korvauksia. Luonnonsuojelu muutetaan varakkaan yksinoikeudeksi.

Näin ollen, kun hallitus leikkaa joukkoliikenteestä, tukee suuria teollisuushankkeita, vähentää valvontaa ja muuttaa luonnonsuojelun käytäntöjä, se siirtää valtaa kansalaisilta yrityksille ja vähävaraisilta hyvätuloisille. Sipilän hallituksen ainoat saavutukset tulevat ympäristön turmelemisen ohella olemaan varallisuuskuilun kasvattaminen ja pienituloisten liikkumisen- ja toiminnan- ja valinnanvapauden vähentäminen. Todellisuus on, että me kansalaiset pyöritämme arjen taloutta, ja meillä on oikeus päättää kaavoituksesta, vaikuttaa omaan elinympäristöömme, päästä metsään ja marjastaa, ja suojella luontoa. Sen sijaan, että elämän perusoikeudet siirretään yksityisoikeuksiksi, ehdotan hallitukselle toisenlaisia keinoja.

Ehdotan, että EU:n pienimpiin kuuluva pääomaverotus nostetaan EU:n keskitasolle. Tulonsiirtona tämä on 5,5 mrd euroa.
Ympäristölle haitallisista tuista tulee luopua ja haittavero on asetettava ympäristöä pilaaville aloille kuten kaivosteollisuudelle, turpeelle ja mainosteollisuudelle. Ehdotan työn jakamista työaikaa lyhentämällä, koska me kaikki olemme tärkeitä yhteiskunnan rakentamisessa. Kaikessa päätöksenteossa ympäristön tulee olla lähtökohta, sillä sosiaalinen oikeus ei toteudu ilman elinvoimaista luontoa.

« lokakuu 2016 »
lokakuu
matiketopelasu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31
Tapahtumat
Savo-Karjalan Luontopiirin 40v. synttärit 01.10.2016 10:00 - 23:55 — Kulttuurikahvila Laituri, Itäranta 10, 80100 Joensuu
Savo-Karjalan Luontopiirin syyskokous 06.10.2016 17:00 - 20:00 — Kulttuurikahvila Laituri, Itäranta 10, 80100 Joensuu
Tulevat...