Ympäristöpoliittinen toiminta on keskeinen osa piirin toimintaa. Tiedotamme ympäristöpoliittisista ongelmista ja otamme kantaa niihin.
Tällä hetkellä olemme aktiivisesti mukana kahdessa ympäristöjärjestöjen valtakunnallisessa kampanjassa, ydinvoimakriittisessä Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjassa sekä ilmastotoimia vaativassa Polttava Kysymys -kampanjassa. Paikallista toimintaa kampanjoiden pohjalta järjestämme yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa.
Lisäksi osallistumme ajankohtaisiin valtakunnallisiin teemapäiviin, kuten Älä osta mitään –päivään tai Nuukuusviikkoon. Piirin toimijat puuhastelevat mm. energia-, metsä- ja petoasioiden kimpussa. Jos jonkun asian puolesta tarvitsisi tempaista, ole yhteydessä. Materiaali- ja tiedotusapua tarjolla.
Possu on myös pitänyt yllä yhtestyötä kahden Venäläisen ympäristöjärjestön kanssa muunmuassa yhteisten leirien muodossa. Venäläiset järjestöt ovat Murmanskin alueella toimiva PiM (Nature and Youth) sekä Arkangelin alueella toimiva nuorisojärjestö Aetas.
Me possut olemme syvästi huolissamme ilmaston lämpenemisestä ja vaadimme myös poliittisia toimia lämpenemisen kuriin saamiseksi. Otamme osaa kansainväliseen Polttava Kysymys -kampanjaan tiedottaen ilmastoasioista myös Oulun seudulla. Oulussa on järjestetty muun muassa luento ilmastotieteen uusimmista tuulista (joulukuulla 2009) ja lisäksi osallistuimme kansainväliseen ilmastotoimintapäivään Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluiden aikaan (joulukuussa 2009) muistuttamalla päättäjiä ilmastotoimien palavasta kiireestä palovaroittimien säestämänä.
Tänä vuonna possut ovat pöhisseet ilmastotalkoissa järjestäen vuosittaista lumiukkotempausta Oulun keskustassa Otto-Karhin puistossa. Täydellisen lumiukkokelin siivittämänä possuvoimin rakennettiin oikea lumilinna upeine lumisine vartijoineen kaupungilla kävelevien iloksi ja samalla kerättiin muutamia ilmastoterveisiä paikallisille kansanedustajille. Lumiukkoteemaa jatkettiin viikon päästä tästä, sisätiloissa 45 Special -baarissa. Ilmastotukikeikallamme soittamassa olivat Klaara, Viva Ziva sekä G-odd ja ilta oli varsin menestys. Possut kiittää!
Vastaisuudessa possu järjestänee lisää tiedotustilaisuuksia ilmaston tilasta sekä kampanjoi aktiivisesti Oulun seudulla. Tervetuloa mukaan ilmastonlämpenemisen vastaiseen taisteluun!
Lue lisää kampanjasta osoitteessa www.polttavakysymys.fi
Possun alueelle suunnitellaan kahta ydinvoimalaa ja lisäksi alueella etsitään aktiivisesti uraania. Ydinvoimaan otamme kantaa tiedottamalla ydinvoiman vaikutuksista sekä vetoamalla paikallisiin valtakunnallisen kampanjan Äänestä ydinvoima historiaan kautta. Oulun alueella on järjestettiin myös suurin pohjoinen ydinvoiman vastainen mielenosoitus keväällä 2009.
Possun uraanitoiminnan tavoitteena on tuoda esiin kaivoslain epäkohtia sekä uraanilouhinnan haittoja. Otamme kantaa hankkeisiin myös paikallistasolla mm. kuulemiskierroksiin osallistumalla.
Luonto-Liitto valtasi Ounasvaaran! Kuvia tapahtumasta! LUE LISÄÄ
2.2. Kirjelmä Suomen riistakeskukselle
1.2. Hossan retkeilyalueen hakkuista pidättäytyminen hyvä päätös Metsähallitukselta
25.1. Luonto-Liitto hakee viestintäpäällikön sijaista
25.1. Mielenilmaus jatkuu Oulun Sanginjoen metsässä
24.1. Sanginjoen metsiä puolustetaan mielenosoituksin Oulussa
12.2. Turku/Kaarina: Talvinen metsäretki
***
Luonto-Liiton Turun seudun toimintaryhmä Köstijönssi järjestää talvisen metsäretken Kaarinan Piikkiössä sijaitsevalle Huhtalan linnavuorelle.
Liikuskellaan maastossa, kiivetään muinaiselle linnavuorelle ja pidetään evästaukoa laavulla, jonka luona on myös nuotiopaikka. Kokoontuminen klo 15:30 Piikkiön Kehityksen kerhotalon luona (Lystiläntie 21). Metsässä ollaan 3-4 tuntia. Muista omat eväät ja sään mukainen varustus. Kohteeseen pääsee Turusta 110-tien kautta Paimioon kulkevilla Vainion liikenteen busseilla, esimerkiksi klo 15:00 linja-autoaseman laiturilta 2 lähtevällä autolla. Kurjan sään sattuessa retki peruuntuu.
***
17.2. Susiryhmän kokous Tampereella 17.2.
Tervetuloa Luonto-Liiton susiryhmän kokoukseen Tampereelle, ympäristötietokeskus Moreeniaan perjantaina 17.2.2012 klo 18 alkaen.
Moreenia ympäristötietokeskus
Käyntiosoite: Patosilta, Satakunnankatu 13 B, Tampere
Kokous on avoin kaikille sudensuojelusta kiinnostuneille. Kokouksissamme on pieni kahvi- ja teetarjoilu.
Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja: susiryhma[at]luontoliitto.fi
http://luontoliitto.fi/susiryhma/2012/01/susiryhma-kokoontuu-tampereella/
18.2. Aktivistipäivä 18.2. Helsingissä
Tervetuloa Luonto-Liiton aktivistipäiville!
Aktivistipäivä järjestetään lauantaina 18.2. Helsingissä (Pauligin huvila,
Mechelinkatu 36, Töölö:
http://lup.vyznev.net/Pauligin_huvila
Päivä alkaa kello 9 ja päättyy viimeistään kello 19.
Aktivistipäivä on kaikille luontoliittolaisille tarkoitettu tapahtuma, jonne
vanhat ja uudet toimijat ovat tervetulleita sekä tietenkin kaikki
Luonto-Liiton työntekijät.
Päivän aikana voi osallistua mielenkiintoiseen ohjelmaan: keskustella,
pohtia, kuunnella, toimia. Aktivistipäiville tulee osallistujia eri puolilta
Suomea ja Luonto-Liittoa, se on erinomainen paikka tutustua muihin
toimijoihin!
Luontoliittolaisille osallistujille korvataan julkisten liikennevälineiden
matkakulut kuitteja vastaan.
Tilaisuudessa tarjoillaan maittavaa kasvisruokaa: aamupala, lounas, kahvit
ja päivällinen. Tapahtumalla ei ole osallistumismaksua.
Aktivistipäivien ohjelmaan kuuluu tänä vuonna yleisöluentoja aktivismista ja
sosiaalisesta mediasta. Luonto-Liiton eri toimintaryhmät esittäytyvät ja sen
jälkeen on työpajoja. Sähköpostilistoille lähetetään tarkka ohjelma
lähempänä tapahtumaa.
Aktivistipäivän yhteydessä jaetaan myös Luonto-Liiton ansiomertkit viime
vuoden toiminnasta.
* *
Ilmoittaudu mahdollisimman pian, mutta viimeistään 14.2.
Kerrothan ilmoittautumisesi yhteydessä nimesi, syntymävuotesi ja
yhteystietosi lisäksi tiedon siitä, mistä päin tulet. Kerro myös
allergioista, yöpaikan tarpeesta tai muusta sellaisesta, joka meidän
järjestäjien on hyvä tietää.
Muista levittää tietoa aktivistipäivästä piirinne, toimintaryhmänne
toimijoille.
* *
Ilmoittautumiset:
Ilkka Hiltunen:
ilkka.hiltunen@luontoliitto.fi
kysymykset ja tarkemmat tiedot:
Sami Säynevirta
sami.saynevirta@luontoliitto.fi
09 68 444 232 / 044 560 7303
www.luontoliitto.fi
20.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa
Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.
Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969
21.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa
Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.
Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969