Luonto-Liiton Pohjanmaan piiri eli POLP

Lasten kesäleirillä vielä avoimia paikkoja. Katso lisätietoja sivulta leirikesä 2010 ja ilmoita lapsesi leirille mahdollisimman pian!

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- sekä ympäristönsuojelujärjestö. POLP eli Luonto-Liiton Pohjanmaan piiri järjestää luonto- ja ympäristöaiheista toimintaa Pohjanmaan alueella. Piiri tekee yhteistyötä Vaasan ympäristöseuran kanssa.

Piirin päätoimintaa on järjestää kesällä luontoleirejä sekä lapsille, että nuorille. Sen lisäksi toimintaan kuuluu luontokerhoja, ekokekkereitä, kursseja, vainupäivät ym.

POLP toimii myös ympäristö poliittisesti ottamalla kantaa ajankohtaisiin maailmanlaajuisiin, valtakunnallisiin ja paikallisiin luonnon- ja ympäristönsuojelukysymyksiin mahdollisuuksien mukaan. Piirin kautta voi myös osallistutaan valtakunnallisiin tapahtumiin.

Muutakin toimintaa järjestetään vuoden mittaan ja parhaiten ajan tasalla piirin toiminnasta pysyt liittymällä piirin sähköpostilistalle.

Lämpimästi tervetuloa mukaan POLP:n toimintaan!

Tapahtumat

11.9. Espoo: Syysretki keskuspuistoon

Tervetuloa ihastelemaan syysasuun pukeutuvaa metsää Espoon keskuspuistoon suuntautuvalle luontoretkelle! Kuljemme parin kilometrin lenkin jalan ja matkalla pysähydmme syömään eväitä ja tekemään luontohavaintoja. Lähtö Tuomarilan juna-asemalta klo 13, paluu samaan paikkaan klo 16 mennessä. Mukaan säähän sopivat vaatteet ja jalkineet, kiikarit ja kamera (jos haluat) sekä omat eväät.

Ilmoittaudu mielellään etukäteen: eny@luontoliitto.fi / p. 046 6675946.

Sopivat junat:
U-juna Helsingistä klo 12.38 - Leppävaara klo 12.50 - Tuomarila klo 13.01
E-juna Kauklahdesta klo 12.54 - Espoon keskus klo 12.57 - Tuomarila klo 12.59

11.9. Espoo: Autumn excursion to Central Park

Welcome to an nature excursion to admire the forests of Espoo Central Park getting their autumn colors! We'll walk a couple of kilometres and stop every now and then to discover the surrounding nature and to have a pick-nick. Meeting at Tuomarila train station at 1 pm and return to the same place by 4 pm.Bring your own pick-nick, camera and binoculars (if you like), and wear clothes and shoes according to the weather. Friends of nature speaking also other languages than Finnish are warmly welcome to join
us.

Please, let us know beforehand that you are coming: eny@luontoliitto.fi / tel: 046 6675946.
Organiser: ENY ry / a local youth association for nature protection

Local trains to Tuomarila:
* U-train from Helsinki at 12:38 pm - Leppävaara at 12:50 pm - Tuomarila at 1:01 pm
* E-juna from Kauklahti at 12:54 pm - Espoon keskus at 12:57 pm - Tuomarila at 12.59 pm

15.9. Riihimäki: Hävitetty metsä -elokuvakiertue

Dokumenttielokuvia metsistä Riihimäellä Elokuvateatteri Kino Sammossa (Suokatu 9) klo 18.

Näytöksessä esitettävät elokuvat:
1. Kari Kemppainen (2004) Luonto ei tunne rajoja, 50 min.
2. Hannu Hyvönen (2008) Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä, 58 min.
3. Ritva Kovalainen & Sanni Seppo (2007) Sateenkaaren pää, 16 min.

15.9. HLP:n syyskekkerit

HLP:n syyskekkerit klo 17 alkaen, Tampereen Petsamossa Mutkakatu 44

Mennään läheiselle nuotiopaikalle sään salliessa tai katsotaan Planeettamme maa -leffa/dokkari oikein valkokankaalta :)

Syödään ja ideoidaan syksyn tulevaa toimintaa. Minkälaiseen toimintaan haluaisit mukaan? Minne haluaisit retkeilemään? Mihin tapahtumiin osallistutaan? Mitä haluaisit järjestää? Rohkeasti mukaan vaikka et olisi ennen toiminnassa ollutkaan!

Ilmoitathan tulostasi, jotta sapuskaa osataan varata riittävästi ja tiedämme ketä odottaa.

Paikanpäälle pääsee kätevästi bussin nro 3 päättäriltä. Jos et tiedä mihin olet tulossa, niin pysäkille voidaan tulla vastaan.

Jenni Rönkkö/040 761 2894

18.9. Retki lapsiperheille Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9

Luonto-Liiton Hämeen piiri järjestää retken lapsiperheille Helvetinjärven kansallispuistoon. Kahden päivän retkellä on tarkoitus kiertää pienissä ryhmissä kansallispuiston aluetta oman maun, jaksamisen ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Yövymme puolijoukkueteltoissa, joissa on mahdollisuus kamiinalämmitykseen. Retki on tarkoitettu kaiken ikäisille ja kokoisille perheille.

Vaellukselle lähdetään bussilla Tampereen linja-auto asemalta 18.9 la-aamuna klo 9.00 ja palataan samaan paikkaan sunnuntaina 19.9 noin klo 19.

Vaellus on jokaiselle omakustanteinen. Kuljetuksen hinta määräytyy osallistujien lukumäärän mukaan. Kansallispuiston alueelle ei pääse julkisilla, joten käytämme Länsilinjojen tilausajopalvelua. (n. 20-30€/hlö) Tähän lisätään teltan vuokra/osallistujien lkm.

Sitovat ilmoittautumiset su 12.9 mennessä:

Vuokko Kurki
hlp@luontoliitto.fi
p. 044 3344 010
Lisätietoja voi kysellä mieluiten puhelimitse.

Tapahtumakalenteriin ->