Tähdet: 1–2
Aika: kesä
Kesto: päiväretki
Voit tehdä joko vain toisen tehtävistä tai molemmat tehtävät. Kumpikin osa on yhden tähden arvoinen.
Tarvikkeet:
Etsi kallioisilta merenrannoilta suurleviä. Opettele erottamaan viherlevät ja ruskolevät toisistaan. Viherlevät, kuten ahdinparta ja suolilevä, muodostavat lähimpänä veden pintaa ja rantaa olevan vyöhykkeen. Syvemmälle mentäessä alkaa ruskolevävyöhyke. Ruskolevistä meriekosysteemille kaikkein tärkein on rakkolevä.
Mittaa veden syvyys seuraavissa kohdissa:
Mikä on suurin näkösyvyys, jonka onnistut mittaamaan alueella?
Vinkit!
- Kohta, jossa viherlevät loppuvat ja ruskolevä alkaa, on mahdollista nähdä vesikiikarilla levän värin muutoksesta. Ruskolevän loppumiskohta on haastavampi todeta. Mittaa siis syvyys kohdassa, jossa et enää tunnista ruskolevää. Ota veneeseen mukaan kaveri, joka voi soutaa silloin, kun kiikaroit vettä. Samalla hän tasapainottaa venettä, ja veneen kaatumisriski pienenee.
- Syvyyden ja näkösyvyyden mittaaminen on sitä haastavampaa, mitä syvemmälle mittaa lasketaan, koska veden virtaukset voivat tarttua mittaan ja vetää sitä sivuun. Syvyysmitan täytyy siis olla painava, jotta mitta laskeutuu suoraan alas.
Tarvikkeet:
Tutki rakkolevää. Katsele sitä ensin meressä. Parhaiten näet veneestä vesikiikarilla, tai uimalla ja sukeltamalla sen sekaan, jolloin pääset koskemaan ja tunnustelemaan levän rakennetta. Saatat nähdä levää myös laiturilta tai rannalta. Toisinaan rannalta voi myös löytää levän kappaleita. Näetkö jotain eläimiä rakkolevän seassa?
Kerää sitten hieman rakkolevää ja huljuta sitä vedessä vadissa. Näin rakkolevään kiinnittyneet eläimet päästävät irti alustastaan ja jäävät tarkkailtavaksi veteen.
Tunnista vähintään kolme erilaista eläintä rakkolevän seasta ja piirrä tai kuvaa ne.
Kaada vesi, eläimet ja levät takaisin mereen, kun olet lopettanut niiden tutkimisen.
Matalan veden alueella voi kasvaa suurleviä tai vesikasveja. Lajisto riippuu alueen merenpohjasta. Levät vaativat kiinnittyäkseen kovan alustan, joka pysyy paikoillaan aallokossa. Vesikasvit puolestaan pystyvät kiinnittymään pehmeään mutapohjaan. Hiekkapohjaisilla rannoilla pystyy elämään vain hyvin harva kasvilaji, ja pohja onkin siksi lähes paljas.
Erilaiset suurlevät muodostavat vyöhykkeitä. Lähimpänä pintaa on viherlevien, kuten ahdinparran ja suolilevän, muodostama kapea vyöhyke. Ruskolevät, kuten rakkolevä, muodostavat seuraavan vyöhykkeen, joka ulkosaaristossa saattaa yltää kymmenen metrin syvyyteen. Ruskolevien jälkeen oman vyöhykkeensä muodostavat vielä punalevät, kuten haarukkalevä ja punahelmilevä. Viher-, rusko- ja punalevät erottaa toisistaan värin perusteella.
Rakkolevä on laajan esiintyvyytensä ja kasvutapansa vuoksi hyvin merkittävä laji meriekosysteemissä. Sen kaasutäytteiset rakkulat nostavat levää ylöspäin, jolloin se muodostaa rakkolevämetsikön, joka tarjoaa piilopaikkoja kaikenlaisille ja -kokoisille eläimille. Lisäksi esimerkiksi aikuiset leväsiirat käyttävät rakkolevää ravintonaan. Itämeren rehevöityminen on lisännyt viherleviä rakkolevien kustannuksella, ja siksi viher- ja ruskolevävyöhykkeen välinen raja ei välttämättä ole selkeä.
Levävyöhykkeiden laajuus riippuu veden valonläpäisevyyskyvystä, sillä levät tarvitsevat valoa yhteyttämiseen. Mitä syvemmälle valoa tunkeutuu, sitä laajempi esimerkiksi ruskolevävyöhyke on. Siksi näkösyvyyden mittaaminen on hyvin tärkeää perusekologista tutkimusta.
Rantojen biologiasta Itämeriportaalissa:
http://www.itameriportaali.fi/fi/tietoa/elama/elioyhteisot/fi_FI/rantavyohyke/
Rakkolevästä wikipediasssa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rakkolev%C3%A4
Leinikki ym. (toim.): Aaltojen alla - Itämeren vedenalaisen luonnon opas (Like 2004)