Sijainti: Pääsivu / Tehtävät / Vesistöt / Taustaa koskikaroista

Taustaa koskikaroista

Koskikara on pohjoisessa pesivä lintulaji, joka muuttaa talvehtimaan etelän sulapaikkoihin. Näiden mustavalkoisten lintujen käyttäytymistä voi kesäisin seurata vain Lapissa, mutta talviaikaan lintua tavataan koko Suomessa.

Koskikara saalistaa ympäri vuoden sukeltamalla vesihyönteisiä, kotiloita, äyriäisiä, nilviäisiä ja pieniä kaloja, ja siksi ne tarvitsevat avointa vettä ympäri vuoden. Talvisin avointa vettä on voimakkaasti virtaavilla alueilla kuten koskissa. Siksi koskikarat asettuvat tällaisiin paikkoihin talvehtimaan.

Muitakin vesilintuja saattaa talvella löytää esimerkiksi alueilta, joissa tehtaiden jäähdytysvedet pitävät veden sulana. Ilmaston muutoksen aiheuttama talvien leutoneminen vaikuttaa myös vesien jäätymiseen, ja siksi yhä useampi vedestä riippuvainen lintulaji pystyy elämään talvet Suomessa.