Tähtikuvioiden tunnistus

Tähdet:1
Aika:ympäri vuoden (keskikesällä vaikeaa)
Kesto: 2­­–4 h tai tarpeen mukaan

Tarvikkeet:

  • planisfääri tai muu tähtikartta
  • makuualusta
  • (punainen valo, esim. taskulamppu)

Tutki aluksi tähtikuvioita pyöriteltävän tähtikartan eli planisfäärin, kirjojen tai netin avulla (ks. Lisätietoja). Voit opetella tähtikuvioiden muotoja ja esimerkiksi katsoa, minkälainen tähtitaivas on kotiseudullasi juuri nyt? Entä miltä se näyttää kuukauden kuluttua, puolen vuoden päästä tai vuoden päästä?

Lähde sitten kirkkaana iltana tähtiretkelle pimeään ja aukeaan paikkaan (voit myös mainiosti osallistua jollekin järjestetylle tähtiretkelle) ja opettele löytämään taivaalta vähintään viisi itsellesi uutta tähtikuviota. Jos et ennestään tunne yhtään tähtikuviota, mukavia ovat esimerkiksi Otava/Iso karhu, Pieni karhu, Orion, Kassiopeia sekä Joutsen. Huomaa, että kaikki tähtikuviot eivät näy taivaalla samanaikaisesti. Etsi myös Pohjantähti.

Hyviä varusteita tähtiretkellä ovat tähtikartta (pyöritettävä planisfääri tai esimerkiksi netistä printattu hetkellinen kartta), lämpimät vaatteet ja makuualusta (on mukavampaa maata selällään kuin vääntää päätä pitkään ylöspäin).

Kerro tehtävän raportissa perustietojen lisäksi, mitkä tähtikuviot löysit!

Vinkki!Paras valo tähtikartan katseluun ulkona on punainen valo, sillä se ei häiritse silmiesi sopeutumista pimeään. Tavallisen taskulampun yli voit kääriä esimerkiksi ohutta punaista muovia.

>>Taustaa:

Tähtiä katsellessaan ihmisen on helppo kuvitella niiden muodostavan kuvioita. Kuvioiden nimet ovat peräisin esimerkiksi vanhoista uskomuksista, jumalten nimistä ja eläimistä. Myös kaikki horoskooppimerkit löytyvät taivaalta. Kuvioiden tähtiä yhdistävät viivat saattavat olla eri lähteissä hieman eri tavalla piirretyt, mutta kuhunkin kuvioon kuuluvat tähdet ovat kuitenkin aina samat. (Taivaallahan viivoja ei näy muutenkaan.)

Tähtien kirkkaus vaihtelee; mitä pimeämpään paikkaan pääset, sitä enemmän tähtiä näet. Tähtikuviot on kuitenkin yleensä piirretty kirkkaimmista tähdistä, ja siksi pystyt löytämään useimmat kuviot, vaikka kaupungin valot hieman häiritsisivätkin.

Pohjantähdestä näet aina, missä suunnassa on pohjoinen. Maapallon kuvitteellisen akselin pohjoispää osoittaa lähes suoraan kohti Pohjantähteä, joten vaikka maapallo pyörii ja tähtikuviot näyttävät vaeltavan taivaalla, Pohjantähti pysyy aina melkein paikoillaan. Pohjantähti on Pienen karhun tähtikuvion hännän viimeinen tähti. Löydät sen helposti, jos tunnistat Otavan. Katso Otavan "kauhan" kahta oikeanpuoleisinta tähteä ja kuvittele suora viiva niiden läpi. Liiku katseellasi niiden välinen matka noin viisi kertaa ylöspäin (kauhan avoimeen suuntaan) ja Pohjantähti osuu reitillesi.

>>Lisätietoja:

Tähtitaivas nyt:
http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/

Tähtitaivas-kirjat (esim. kirjastosta)

Partiolaisten tähtikuvio-opas:
http://wiki.partio.net/T%C3%A4htikuviot

Planisfäärejä myy esimerkiksi Ursa:
http://www.ursa.fi/ursa/tuotteet/kirjakauppa/

Takaisin Taivas-tehtäväluokan tehtäviin