Tuntumaa turpeeseen

Tähdet: 1
Aika:sulan maan aika
Kesto: 0,5–1 h tai tarpeen mukaan

Tarvikkeet:

  • muistiinpanovälineet
  • maatumisasteiden selitykset tulostettuina

Turve on suon perusta. Tutustu turpeeseen maatumisluokituksen avulla.

Upota kätesi rahkasammaleeseen ja nosta sen alta kourallinen turvetta näytteeksi. (Jos rahkasammaleen alla ei ole turvetta vaan kovaa maata, et luultavasti ole suolla, ja sinun on vaihdettava paikkaa.) Sopiva näytteenottosyvyys on missä tahansa kasvavan, vihreän sammalkerroksen alapuolella. Turpeen on oltava kosteaa tai märkää, jotta koe onnistuu. Katso miltä turve näyttää ja purista se nyrkkiisi. Tutki puristetun veden väriä ja sormien välistä mahdollisesti pursuavan massan ulkonäköä.

Luokittele turve johonkin näistä maatumisasteista (H1–H10):

  • H1: Täysin maatumaton. Sormien välistä tulee puristaessa väritöntä, kirkasta vettä. Kasvinosat ovat sitkeitä, kimmoisia ja täysin tunnistettavissa.
  • H2: Melkein maatumaton. Puristusvesi on melkein kirkasta ja kellanruskeaa. Kasvinosat ovat lähes muuttumattomia.
  • H3: Hyvin heikosti maatunut. Puristusvesi on selvästi sameaa, mutta ei sisällä kasvinosia. Kasvinjäännökset ovat osittain tummuneita, mutta tunnistettavissa.
  • H4: Heikosti maatunut. Puristusvesi on hyvin sameaa. Osa kasvinjäännöksistä hajoaa massaksi, joka on jo jonkin verran puuromaista. Käteen jäävä puristejäännös kimpoaa hieman takaisin, kun sormet avataan.
  • H5: Jonkin verran maatunut. Kasvirakenne on ennen puristamista pääosin tunnistettavissa. Puristaessa turve hajoaa osittain puuromaiseksi massaksi. Puristusneste on hyvin sameaa ja sisältää selvästi turvemassaa. Puristejäännös ei kimpoa takaisin.
  • H6: Kohtalaisesti maatunut. Kasvirakenne on epäselvä. Puristaessa noin kolmasosa turveaineesta karkaa sormien välistä. Puristejäännöksen kasvirakenne on selvempi kuin puristamattoman turpeen.
  • H7: Vahvanlaisesti maatunut. Kasvirakennetta voi erottaa vielä jonkin verran. Puristaessa noin puolet turpeesta tulee sormien välistä. Jos vettä erottuu, se on vellimäistä ja hyvin tummaa.
  • H8: Vahvasti maatunut. Kasvirakennetta on hyvin vaikea erottaa; pääosa turpeesta on tunnistamatonta massaa. Puristaessa noin kaksi kolmasosaa turpeesta tulee sormien välistä. Vellimäistä vettä voi erkaantua. Puristejäännökseen jää juuria ja muita kestäviä kasvinosia.
  • H9: Melkein maatunut. Kasvirakennetta voi tuskin lainkaan erottaa. Puristaessa melkein kaikki turve karkaa sormien välistä yhtenä massana.
  • H10: Täysin maatunut. Kasvirakennetta ei voi erottaa. Puristaessa koko turvemäärä menee sormien välistä eikä vettä erkane ollenkaan.

(Muokattu kirjasta Laine & Vasander: Suotyypit ja niiden tunnistaminen, Metsäkustannus 2008.)


Ota vähintään viisi turvenäytettä ja luokittele ne. Voit ottaa näytteet yhdeltä suolta tai eri soilta. Jos otat näytteet samalta suolta, valitse hieman erinäköisiä paikkoja tai kokeile ottaa useita näytteitä eri syvyyksiltä samasta paikasta. Halutessasi voit vertailla tuloksiasi ja näytteenottopaikkoja. Minkälaiselta paikalta löytyi minkälaista turvetta? Vaikuttiko näytteenottosyvyys tuloksiin?

>>Taustaa:

Turve tarkoittaa kasviainesta, joka ei pääse kunnolla maatumaan maan märkyyden ja hapettomuuden takia. Koska kasviaines ei hajoa kokonaan, sitä kertyy pikkuhiljaa yhä paksummaksi kerrokseksi, jolloin muodostuu suo.

Suuri osa Suomen turpeista on rahkaturvetta, joka koostuu pääosin rahkasammalten jäänteistä. Sammalet kasvavat jatkuvasti latvasta ja maatuvat tyvestä. Tehtävässä käytetty von Postin maatumisluokitus perustuu turpeen maatumisasteeseen eli siihen, kuinka suuri osa kasviaineksesta on hajonnut tunnistamattomaksi. Se on kehitetty nimenomaan rahkasammalturpeelle. Turve on periaatteessa sitä vanhempaa, mitä maatuneempaa se on. Koska turve kuitenkin on nimenomaan huonosti maatuvaa ainesta, maatuneisuus ei suoraan kerro sen ikää, vaan kuvastaa pikemminkin maatumisen olosuhteita. Hajottajamikrobeille sopivissa oloissa turve maatuu pidemmälle.

Muita turvelajeja ovat saraturpeet ja puuvaltaiset turpeet. Saraturve koostuu nimensä mukaisesti lähinnä sarojen jäänteistä. Puuvaltaisissa turpeissa on puolestaan paljon puiden ja varpujen jäännöksiä.

Turve kiinnostaa ympäristöjärjestöjä, koska sitä käytetään Suomessa merkittäviä määriä energiantuotantoon. Turvetta nostetaan soilta, käsitellään eri tavoin ja lopulta poltetaan. Ympäristöjärjestöt ja turveteollisuus ovat eri mieltä turpeen noston ja polton ympäristövaikutuksista. Periaatteessa turve on uusiutuva luonnonvara, mutta se uusiutuu niin hitaasti, että käytännössä sitä voidaan pitää fossiilisena polttoaineena.

>>Lisätietoja:

Laine & Vasander: Suotyypit ja niiden tunnistaminen + CD-rom (Metsäkustannus 2008)

Suomen luonnonsuojeluliiton turvesivu:
http://www.sll.fi/luontojaymparisto/suot/turve

Takaisin Suo-tehtäväluokan tehtäviin