Suo


Metsien lisäksi suot ovat tyypillisintä Suomea. Monelle suosta tulevat mieleen ainakin märkä rahkasammal, käkkärämännyt, karpalot, hillat ja suopursun tuoksu. Suot ovat kuitenkin keskenään erilaisia. Tämän ryhmän tehtäviä voit pääsääntöisesti tehdä monenlaisilla soilla, eikä suon tarvitse olla suuri. Jopa kaupunkien reunamilta löytyy pieniä suolaikkuja.

Lähimmän suon löydät helposti esimerkiksi peruskartasta. Laita siis kumisaappaat jalkaan ja lähde tallustamaan suolle. Kunhan varoo kaikkein upottavimpia kohtia, suolla kävely pitkospuiden ulkopuolella on elämys sinänsä!

HUOM! Soilla pesii paljon lintuja, eikä maassa olevia pesiä ole helppo havaita. Liiku siksi lintujen pesimäaikana (suunnilleen huhti-heinäkuussa) soilla varovasti, ja jos kohtaat hätääntyneen lintuemon, kierrä alue hieman kauempaa.
 

Tehtäviä:

Salapoliisiretki rahkasammalikkoon *

Suon herkulliset marjat *

Tuntumaa turpeeseen *

Monenkirjavat suot * *

Teerien soidinpulinat * *

>>Taustaa:

Suo tarkoittaa turvetta muodostavaa märkää maa-aluetta. Märissä ja hapettomissa olosuhteissa rahkasammal ja muu kasviaines ei kuoltuaan hajoa kunnolla mullaksi, vaan muodostaa ajan myötä paksun turvekerroksen. Turvetta muodostuu jatkuvasti, mutta sen syntyminen on hyvin hidasta ja riippuu esimerkiksi kesän sateisuudesta.

Suot voidaan jakaa kasvillisuuden ja ravinteisuuden perusteella neljään päätyyppiin. Korvet ja rämeet ovat puustoisia soita, ja nevat ja letot ovat puuttomia, avoimia soita. Korpisuon pääpuulajina on kuusi ja rämeen mänty. Rämeet ja nevat ovat karuja ja vähäravinteisia soita, jotka voivat sopivilla alueilla muodostaa laajojakin kokonaisuuksia. Letot ja korvet ovat puolestaan reheviä ja runsasravinteisia soita, joilla elää hyvin runsaasti lajeja. Suuri osa korvista ja letoista on otettu maa- ja metsätalouden käyttöön niiden suuren tuottavuuden vuoksi.

Suuret suot voidaan jakaa ryhmiin myös toisella tavalla, rakenteensa mukaan. Etelä-Suomessa yleisin tyyppi on keidassuo, jossa suon keskiosa on reuna-osia korkeammalla. Tällainen suo saa vettä pelkästään sateesta, joten alue on vähäravinteinen ja karu.  Pohjois-Suomelle tyypillisiä ovat puolestaan aapasuot, joissa suon keskusta on laitoja alempana. Tällaiselle suolle virtaa vettä ja ravinteita ympäröiviltä alueilta, joten ne ovat rehevämpiä kuin keidassuot.

Suon ja metsän muodostama mosaiikki on Suomen luonnolle hyvin tyypillistä. Itse asiassa suo ja metsä ovat saman ympäristötyypin kaksi ääripäätä, ja riippuu vain maan märkyydestä, onko alue metsää vai suota. Hyvin märkä metsä saattaa soistua, ja kuivuva suo voi metsittyä. Märkä korpikuusikko on samanaikaisesti metsä ja suo.

Noin kolmannes Suomen pinta-alasta on alun perin ollut suota. Nykyään enää noin kolmannes tuosta pinta-alasta on luonnontilaisena suona. Erityisesti Etelä-Suomessa laajat luonnontilaiset suoalueet ovat käyneet hyvin harvinaisiksi.