Tähdet: 2
Aika:talvi (puiden lehdetön aika)
Kesto: tarpeen mukaan
Tarvikkeet: puiden tunnistusopas tai muu kasvikirja
Opettele tunnistamaan lehdettömiä lehtipuita! Opit katsomaan puista aivan uusia asioita. Tutki aluksi hyvää kasvi- tai puuopasta, jotta osaat kiinnittää huomiota oikeisiin tuntomerkkeihin. Lähde sitten ulos tutkimaan lehdettömiä puita. Kiinnitä huomiota esimerkiksi:Vinkki! Kun arvelet tunnistaneesi puun, etsi puusta pudonneita lehtiä ja varmista määritys niistä. Oppimista voit edistää myös esimerkiksi tekemällä muistiinpanoja tai piirtämällä. Voit myös järjestää itsellesi tunnistuskokeita. Niissä valitset itse tai kaverisi valitsee satunnaisia puita ja sinä yrität nimetä ne ensin ilman tunnistusopasta. Tarkista sitten määrityksesi kirjasta.
Puiden tutkiminen talvella on hyödyllistä, sillä lehtien puuttuessa on pakko katsoa aivan eri asioita kuin kesällä. Monilla lajeilla on selvästi erottuvia tuntomerkkejä mm. kaarnassa, silmuissa ja kasvutavassa. Näiden tunnistamisesta on iloa kesälläkin.
Lähes koko Suomessa kasvavia lehtipuita ovat hieskoivu, rauduskoivu, harmaaleppä, raita, haapa, tuomi ja pihlaja. Lisäksi eteläisemmässä Suomessa esiintyviä puita ovat tervaleppä, tammi, jalavat, metsälehmus, vaahtera ja saarni. Kun osaat kaikki alueeltasi löytyvät luonnonvaraiset puut, voit laajentaa opiskeluasi. Puuvartisia pensaita on paljon: niitä ovat esimerkiksi erilaiset pajut, (korpi)paatsama, lehtokuusama, pähkinäpensas, vadelma, taikinamarja sekä usein luontoon karanneet puna- ja mustaherukka. Puutarhoista, kaupungeista ja metsien reunoista voi löytää myös monia istutettuja tai villiintyneitä viljelylajeja, kuten poppeleita, syreenejä ja hedelmäpuita. Myös neulasensa talveksi pudottavia lehtikuusia esiintyy istutettuina lähes koko maassa.
Hämet-Ahti ym.: Suomen puu- ja pensaskasvio (Dendrologian Seura 1992)
Väre & Kiuru: Suomen puut ja pensaat (Metsäkustannus 2006)