Lahopuututkimus

Tähdet:1
Aika:lumeton aika (paras aika syksy)
Kesto:2–5 h

Tarvikkeet:

  • muistiinpanovälineet
  • mittanauha
  • puukko
  • (luuppi tai suurennuslasi)
  • (tunnistusoppaita, esim. kasvit, sienet, käävät, jäkälät, hyönteiset, eläinten jäljet)

Etsi metsästä ainakin kolme kuollutta puuta (pystyssä tai maassa). Tutki niiden ominaisuuksia ja katso, minkälaisia eliöitä tai eläinten jälkiä kuolleilta puilta löytyy! Etsi esimerkiksi jäkäliä, sammalia, kääpiä ja muita sieniä, hyönteisten syönnösjälkiä, tikkojen nakutusjälkiä ja niiden pesäkoloja.

Tutki kolmea puuta ja vastaa jokaisesta seuraaviin kysymyksiin:

  • Pystytkö tunnistamaan puulajin? Mikä se on?
  • Onko puu pystyssä vai kaatunut?
  • Jos puu on pystyssä, paljonko siitä on jäljellä? Puuttuuko esimerkiksi kaarnaa tai latvustoa?
  • Jos puu on kaatunut, onko se osittain ilmassa (esimerkiksi nojallaan toiseen puuhun) vai makaako se kokonaan maassa?
  • Mikä on puun ympärysmitta (10 cm tarkkuudella)? Mittaa se mittanauhalla suunnilleen siitä kohtaa, joka olisi ollut n. 1,5 m korkeudella puun eläessä.
  • Miten pitkälle puu on lahonnut, eli mikä on puun lahoaste (1–5)? Lahoasteen saat selville puukkotestillä, jonka ohjeet ovat ohessa.
  • Kuinka monen eri eliöryhmän edustajia tai niiden jälkiä näet puulla? Muista kurkistaa myös makaavan rungon alle! Voit myös irrottaa hieman kaarnaa puun pinnasta.
  • Mitkä löytämäsi lajit tai eliöryhmät osaat määrittää? Halutessasi voit käyttää apuna luuppia ja tunnistusoppaita.

Vertaa kolmen puusi tuloksia. Mieti lisäksi, onko metsässä mielestäsi paljon vai vähän lahopuuta ja pohdi syitä siihen.

Vinkki! Kun etsit mahdollisimman erilaisia kuolleita puita, niin löydät eniten erilaisia eliöryhmiä. Vertaa esimerkiksi lehti- ja havupuuta, pystyssä seisovaa ja maassa makaavaa puuta tai vasta kaatunutta ja pitkälle lahonnutta puuta. Voit verrata myös lahoja kantoja ja suuria lahotukkeja.

Puukkotestin ohje:
Iske puukko puuhun kärki edellä kohtalaisella voimalla (ei täysin voimin). Puukon uppoamissyvyys kertoo puun lahoasteen. Lahoasteluokkia on viisi:

  1. Kova, kuorellinen, äskettäin kaatunut runko; puukko tunkeutuu puuhun vain muutaman millimetrin
  2. Melko kova, usein vielä kuorellinen puu; puukko tunkeutuu puuhun 1–2 cm
  3. Melko pehmeä puu, jonka kuori usein repeillyt ja laajasti irronnut; puukko tunkeutuu puuhun melko helposti 3–5 cm (eli noin terän puoliväliin)
  4. Pehmeäksi lahonnut, usein kuoreton ja epifyyttien peittämä runko; puukko voi tunkeutua puuhun kahvaa myöten (Epifyytti = rungon päällä kasvava jäkälä tai kasvi, useimmiten sammal)
  5. Hyvin pehmeä, sormin hajotettavissa oleva, yleensä täysin epifyyttien peittämä maapuu; puukko tunkeutuu puuhun hyvin helposti kahvaa myöten. Runko erottuu metsämaasta usein vain kohoumana.


(Testi on yksinkertaistettu artikkelista Renvall & Niemelä: ”Lahoamistavat – sienilajiston monimuotoisuutta kaatuneissa puunrungoissa”. Luonnon Tutkija 5/1994, s. 186–193.)

>>Taustaa:

Kuollut puu on erittäin tärkeä osa metsän elämää. Pystyynkin jäänyt kuollut puu kaatuu ennen pitkää ja lahoaa hitaasti takaisin luonnon kiertokulkuun. Hajotessaan lahopuu tarjoaa ravintoa ja pesäpaikkoja jopa tuhansille erilaisille eliöille! Monet lajit ovat erikoistuneet tiettyyn puulajiin ja sen tiettyyn lahoamisvaiheeseen. Lahopuut kasvattavat siis suuresti metsän biologista monimuotoisuutta.

Lahoaminen tarkoittaa puuaineksen hajoamista. Terve puu on kovaa ja kestävää, mutta pitkälle lahonnut puu hajoaa muruiksi tai säikeiksi jopa sormivoimin. Puun lahottamisesta vastaavat lähinnä erilaiset sienet, joista monet eivät voi elää muualla kuin kuolleessa puussa. Tutuimpia niistä ovat käävät, joiden rihmastot elävät puun sisällä. Usein ne kasvattavat myös puun pinnassa näkyviä, meille tuttuja itiöemiä. Niillä on alapinnoillaan helttojen sijasta pillit kuten tateilla. Käävät hajottavat osan puuaineksesta ravinnokseen.

Kääpien lisäksi erityisesti monet hyönteislajit ovat lahopuusta riippuvaisia. Esimerkiksi monet kovakuoriaisten toukat elävät lahossa puussa ja käyttävät sitä ravintonaan. Toukista jää puuhun jälkiä, esimerkiksi käytävien suuaukkojen reikiä ja käytävien muodostamia kauniita kuvioita kaarnan alle puuaineksen pintaan.

Näitä pulleita hyönteistoukkia etsivät kaarnan alta ruuakseen myös monet tikat, ja siksi niiden nakutusjälkiä voi myös löytää kuolleiden puiden rungoilta. Tikat voivat kaivaa pystyssä seisovaan lahopuuhun pesäkolonsakin. Tikan pesinnän jälkeen samaa koloa voivat käyttää vielä useita vuosia muut kolopesijät, kuten tiaiset ja liito-oravat.

Lahoamisnopeus vaihtelee hyvin paljon. Lehtipuu voi lämpimissä ja kosteissa oloissa kadota reilussa vuosikymmenessä, kun taas pohjoisessa pystyyn kelottunut mänty voi seistä paikoillaan parikin sataa vuotta. Kaatumisen jälkeen kelon lahoaminen voi kestää vielä toiset parisataa vuotta. Lahopuusta voidaan määrittää lahoamisaste. Se ei kerro suoraan, koska puu on kuollut. Se kertoo pikemminkin, kuinka lahonnut puu on. Äskettäin kuolleen puun puuaines on vielä kovaa, mutta mitä pidempään kuolemasta on, sitä suurempi osa puusta on lahoa. Silloin kun runko on kokonaan sammaleen peittämä ja se romahtaa jalan alla, kaatumisesta on jo reilusti aikaa. Tämän jälkeen runkoa on koko ajan vaikeampaa erottaa maastosta, ja hitaasti se katoaa kokonaan.

Luonnontilaisessa metsässä jopa kolmasosa kaikesta puusta on lahopuuta. Suurin osa Suomen metsistä on kuitenkin nykyään talousmetsiä, joissa puuta kasvatetaan hyötykäyttöön. Talousmetsässä puut eivät yleensä ehdi ikääntyä ja kuolla, koska ne kaadetaan sitä ennen. Siksi lahopuun määrä metsissä on vähentynyt, ja moni lahopuusta riippuvainen eliö on uhanalaistunut. Katso lisätietoja luonnonmetsien ja talousmetsien eroista omasta tehtävästään.

>>Lisätietoja:

Harkki ym. (toim.): Palaako elävä metsä – metsiensuojelun tavoitteita 2000-luvun Suomessa (BirdLife Suomi ym. 2003)
*Lataa ilmainen pdf: http://www.birdlife.fi/julkaisut/julkaisusarja/metsa-tilaus.shtml

Takaisin Metsä-tehtävaluokan tehtäviin