Vuodenkierto

Tähdet: 2
Aika: ympäri vuoden
Kesto: 4–6 kk

Tarvikkeet:

  • muistiinpanovälineet
  • kamera tai piirustusvälineet

Valitse esimerkiksi kotisi läheltä jokin luontopaikka ja seuraa sitä eri vuodenaikoina. Paikkasi voi olla pieni tai suuri, esimerkiksi yksi puu lähiympäristöineen tai kokonainen metsänreuna.

Käy paikalla vähintään kuusi kertaa 4 viikon välein (tehtävän kesto 6 kk) tai vähintään kahdeksan kertaa 2 viikon välein (tehtävän kesto 4 kk). Mitä pidempään ja useammin käyt, sitä hienomman havaintosarjan saat. Tee muistiinpanoja siitä, miten luonto muuttuu, ja piirrä tai valokuvaa paikka aina siellä käydessäsi. Kuva kannattaa ottaa/piirtää aina samasta kohdasta.

Kokoa kuvista lopuksi kuvasarja ja kirjoita kuvatekstit muistiinpanojesi avulla.

>>Taustaa:

Suomen luonnossa on neljä vuodenaikaa, jotka ovat meille helposti itsestään selviä. Näin ei kuitenkaan ole kaikkialla. Eri puolilla maailmaa vuodenaikoja on eri määrä, joka vaihtelee yhdestä jopa kuuteen. Tietyn vuodenajan tarkka rajaaminen on tosin välillä vaikeaa.

Vuodenaikojen vaihtelu vaikuttaa suuresti Suomen luontoon. Muutos on käynnissä koko ajan, vaikka sitä ei heti huomaa. Eläimet ja kasvit valmistautuvat jatkuvasti seuraavaan vuodenajan vaihtumiseen. Myös ihminen on aikanaan ollut luonnostaan tarkasti tietoinen vuodenajoista ja niiden elämään tuomista muutoksista. Nykyään elämme kuitenkin niin suojatuissa oloissa, että ihmiset joskus jopa unohtavat, mitä vuodenaikaa eletään.

Tieteellisesti vuodenaikojen vaihtelun seuraaminen on tärkeää. Kun tunnetaan hyvin luonnolliset muutokset, on helpompi havaita myös muita muutoksia, esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Jotta voidaan varmasti sanoa, onko esimerkiksi myöhäinen lumentulo sattumaa vai ilmastonmuutoksen aiheuttamaa, säätieteilijöillä on oltava tarkat tilastot siitä, milloin pysyvä lumi on satanut eri vuosikymmenillä.

>>Lisätietoja:

Kuvasarja Suomen vuodenajoista (Luonnontieteellinen museo):
http://www.fmnh.helsinki.fi/ltm/pysyvat/suomi-vuodenajat.htm

Vuodenaikojen määrittely Suomessa (Ilmatieteen laitos):
http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmastonmuutos/suomessa_10.html

Takaisin Kaikkialla-tehtäväluokan tehtäviin