Valohoukutin

Tähdet: 1
Aika: loppukevät-kesä-alkusyksy
Kesto: 1,5 h

Tarvikkeet:

  • voimakas lamppu
  • valkoinen lakana
  • narua, pyykkipoikia tai muita ripustusvälineitä
  • (yöperhosten tai hyönteisten tunnistusopas)

Houkuttele yöeläimiä luoksesi! Yöllä liikkuu erityisesti paljon lentäviä hyönteisiä, ja kirkas valo houkuttelee niistä monia. Hyvällä onnella paikalle saapuu hyönteisten perässä myös lepakoita.

Sopiva aika kokeelle on lämmin, poutainen ja selkeä kesäilta tai -yö. Etsi paikka, jossa ei ole kirkkaita valoja ja jossa lakana mahtuu riippumaan. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi metsänreunat, niityt, puutarhat tai jopa oma piha, jos sen lähettyvillä on runsaasti metsää tai muuta luontoa (eli piha ei sijaitse kivikaupungin keskustassa).

Ripusta lakana esimerkiksi narun ja pyykkipoikien avulla vaikka kahden puun väliin siten, että lakanan alareuna osuu maahan. Aseta voimakastehoinen lamppu valaisemaan lakanaa toiselta puolelta. Tarkkaile tapahtumia lakanan lähettyvillä vähintään tunnin ajan, ja yritä nähdä ainakin viisi erilaista hyönteistä tai muuta eläintä. Halutessasi voit yrittää määrittää niitä tunnistusoppaiden avulla. Jos mitään ei näy, yritä ainakin kerran uudestaan toisessa paikassa (samana tai eri iltana). Tehtävä on suoritettu kahden yrityksen jälkeen ilman saalistakin.

>>Taustaa:

Hyönteisten lentäminen pimeällä kohti lamppuja vaikuttaa järjettömältä. Moni on nähnyt, miten yöperhonen lentää kuumaan lamppuun tai kynttilään ja polttaa itsensä. Luontoillan asiantuntijat ovat selittäneet käytöksen näin (lyhennetty kirjasta Neuvonen (toim.): Luontoilta (Tammi 1997)):
Hyönteiset aistivat herkästi ultraviolettia säteilyä, jolle ihmissilmä on sokea. Ultraviolettia valoa on paljon yötaivaan hajasäteilyssä, mutta se ei heijastu lainkaan luonnon pinnoista, lehdistä, rungoista tai maasta. "Ultraviolettiset" kohdat maastossa ovat siis sellaisia, joista näkyy taivaanvaloa. Niitä kohti lentämällä yöhyönteiset ilmeisesti etsivät vapaita lentoreittejä. Jos yöperhosia päästää vapaaksi pimeään huoneeseen, ne ovat hetkessä pörräämässä ikkunassa. Ne yrittävät siis päästä ulos ainoasta valoisasta kohdasta. Hyönteinen, joka yöllä kohtaa kirkkaan lampun, joutuu hyvin epäluonnolliseen valaistukseen: edessä on "reikä jonnekin", ja sivuilla pimeää. Siinä ei ilmeisesti muu auta kuin pyrkiä pois "reiän" kautta.

Hyönteisharrastajat osaavat käyttää tätä ilmiötä hyödyksi: kun lampun edessä on lakana, hyönteiset eivät lennä lamppuun asti vaan jäävät lakanalle ihmettelemään. Siinä niitä on helppo tarkkailla ja tarvittaessa pyydystää tarkempia tutkimuksia varten.

Takaisin Kaikkialla-tehtäväluokan tehtäviin