Sijainti: Pääsivu / Tehtävät / Kaikkialla / Opi havainnoimaan

Opi havainnoimaan

Tähdet: 1–2
Aika: ympäri vuoden
Kesto:1–2 vk

Tarvikkeet:

  • muistiinpanovälineet
  • (kiikarit)
  • (suurennuslasi tai luuppi)
  • (tunnistusoppaita)

Opettele tekemään luontohavaintoja! Omien havaintojen kirjaaminen muistiin kuuluu jokaisen luontoharrastajan perustaitoihin. Kohta 1 on tehtävän pakollinen osa, kohta 2 on sille vapaaehtoinen laajennus. Kohdasta 1 saat yhden tähden, kohdasta 2 toisen tähden.

Perustehtävä: Viikon luontohavainnot

Kirjaa muistiin luontohavaintoja vähintään viikon ajalta. Kirjoita jokaisena seitsemänä päivänä vähintään viisi havaintoa (esim. koulumatkoilta). Tee lisäksi ainakin tunnin mittainen luontoretki, jonka kaikki havainnot kirjaat muistiin.

Havaintoon voit kirjata minkä tahansa lajin tai lajiryhmän, jonka tunnistat, esimerkiksi "harakka", "voikukka" tai "perhonen". Vaikka tehtävässä tärkeintä ei olekaan lajien tunnistus, vaan omien havaintojen kirjaaminen, on tarkempi määritys aina parempi. Lisäksi luontohavaintoon merkitään aina havaintopaikka ja päivämäärä ja usein myös jotain lisätietoja, esimerkiksi:

  • havaittujen yksilöiden määrä (tarkasti tai suunnilleen, numeroin tai sanallisesti)
  • sukupuoli (jos sen pystyy määrittämään).
  • mitä havaittu eliö teki (esimerkiksi lintu lauloi tai kasvi kukki)

Havaintomerkintä voi siis olla esimerkiksi "Ankkalampi 5.6.08: 5 sinisorsaa (3 koirasta ja 2 naarasta)" tai "hurjan paljon kantarelleja venerannassa (22.9.2008)!". Saman päivän aikana riittää, että merkitset päivämäärän kerran ja listaat havaintosi paikkatietoineen luetteloksi sen alle.

Vinkki! Tutustu Luonnontieteellisen keskusmuseon Hatikka-palveluun. Halutessasi voit perustaa sinne oman sähköisen havaintopäiväkirjasi. Jos kirjaat havaintosi Hatikkaan, sinun ei ole pakko merkitä niitä Pihka-päiväkirjaasi, vaan sinne riittävät yleiset tiedot siitä, miten tehtävän tekeminen sujui.

Jatkotehtävä: Oma suosikki

Tutustu tarkemmin jonkin lajiryhmän havainnointiin ja kirjaa havaintoja erityisesti siitä lajiryhmästä. Valitse jokin itseäsi kiinnostava ryhmä, esimerkiksi linnut, kasvit, sienet, sudenkorennot, perhoset, jäkälät tai kalat. Etsi tietoa valitsemasi ryhmän harrastamisesta ja havainnoinnista esimerkiksi internetistä ja tunnistusoppaiden johdannoista. Tutustu valitsemasi ryhmän tunnistusoppaissa käytettyyn termistöön eli esimerkiksi ruumiinosien nimityksiin. Mitä osia ryhmän eliöstä pitää erityisesti katsoa, jotta sen voi tunnistaa?

Tehtävän suorittamiseksi etsi ja kirjaa vähintään viisi lajihavaintoa valitsemastasi ryhmästä. Kuvaile kustakin havainnosta sen tärkeimmät tuntomerkit (sanallisesti tai kuvallisesti).

Lisätietoja:

Taustaa