Tiedote
19.11.2002
Luonnonsuojelujärjestöiltä
suojeluesitys Suomenselän valtionmaista
Luonnonsuojelujärjestöt
esittävät 23 alueen suojelua Suomenselän
ekoyhteysvyöhykkeellä.
Suojeluesitys
kattaa noin 15 000 hehtaaria tutkituista lähes 130 000
hehtaarista Metsähallituksen Suomenselän, Mäkelän
ja Kulhan
alue-ekologisten suunnitelmien alueilla.
Suomen
luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen ja Pohjanmaan piirien kesällä
ja
syksyllä 2002 järjestämä luontoselvitys Keuruulta
Kinnulaan osoittaa
luonnonsuojelujärjestöjen mukaan, että valtion omistamilta
maa-alueilta
löytyy yhä merkittäviä, suojelunarvoisia kohteita.
Ennallistamalla voidaan
pieniäkin arvokohteita yhdistää toisiinsa ja nykyisiin
suojelualueisiin.
Useilla
suojeluesitysalueista tavataan muun muassa kuukkeli, metso,
metsähanhi, pohjantikka ja liito-orava. Seudulla asustavat
myös esimerkiksi
ahma, karhu ja metsäpeura. Useat alueista ovat merkittäviä
myös nykyisten
suojelualueiden vierustoina. Esityksessä katsotaankin, että
valtion
omistamilla maa-alueilla on yhä tärkeä merkitys eteläisen
Suomen
suojelualueverkoston kehittämisessä.
Monet
Suomessa uhanalaiset ja vähentyneet lajit, sekä lajit
joiden
esiintymisalueet ovat pirstoutuneet erillisiksi pieniksi saarekkeiksi,
tarvitsevat täydennystä pohjoisen ja idän suuremmilta
elinalueilta.
Suomenselän vedenjakajaseutu muodostaa perinteisen lajien vaellusreitin
eteläiseen Suomeen aina Venäjältä saakka. Suomenselän
alueella onkin
erityinen merkitys koko eteläisen Suomen metsä- ja suolajiston
säilymisessä.
Suojeltavaksi
esitetyt kohteet täydentäisivät merkittävästi
kehitteillä
olevan niin sanotun Suomenselän ekoyhteysvyöhykkeen suojelualueverkostoa
Keski-Suomen ja Pohjanmaan maakuntien rajamailla. Suojelutason
parantamiseen velvoittavat jo vanhastaan useat maamme solmimat
kansainväliset sopimukset sekä maassamme voimassa oleva
ympäristölainsäädäntö. Seitsemän
luonnonsuojelujärjestön allekirjoittamassa
esityksessä vedotaan Metsähallitukseen, että se luopuisi
suunnitelluista
hakkuista näillä alueilla.
Suojeluesitys
on postitettu Metsähallituksen lisäksi muun muassa
ympäristöministeriölle ja alueen maakuntaliitoille
Etelä- ja
Keski-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa. Suojeluesityksen ovat
allekirjoittaneet 14.11.2002 Suomen luonnonsuojeluliitto sekä
sen
Keski-Suomen ja Pohjanmaan piirit, Suomenselän lintutieteellinen
yhdistys,
Luonto-Liitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi.
LISÄTIEDOT:
- Risto
Sulkava, metsävastaava, Suomen luonnonsuojeluliiton Keski-Suomen
piiri, puh. (014) 733 014
- Tapani Veistola, metsäprojektivastaava,
Suomen luonnonsuojeluliiton
keskustoimisto, puh. (09) 228 08 266
- http://www.sll.fi/tiedotus/2002/SuomenSelkaRap.html
(Suomenselän
valtionmaiden arvokohteiden selvitys Keuruulta Kinnulaan 2002)