Tämän
sivun kuvat kertovat UPM-Kymmenen omien metsien käsittelystä
Keuruulla uhanalaisen kuukkelin esiintymisalueilla.
Kuukkelin
esiintymistä Pirkanmaalla ja raja-alueilla selvittäneen
Rainer Mäkelän mukaan Keuruun Häkkiskylän alueella
on UPM-Kymmenen mailla ollut vuoteen 1998 runsaasti varttuneita kuusikoita,
ja alueella on tehty havaintoja kuukkelista vuodesta 1995 lähtien.
UPM-Kymmenen alueella syksyn 1998 ja kesän 1999 välillä
tekemät avohakkuut ovat pirstoneet metsäalueen pahasti.
Julkaisusta
Monimuotoisuus UPM-Kymmenen metsissä, 1998: "Varttuneiden
metsien muodostamien yhtenäisten alueiden tarpeetonta pirstomista
uudistushakkuilla vältetään" (sivu 7). Tämän
ohjelmakohdan muotoilu on ilmeisen tarkoituksellisesti jätetty
ehdolliseksi: varttuneiden kuusikoiden hakkuut ovat useinkin tarpeellisia
puumarkkinatilanteen mukaan.
UPM
ei välitä
Pirkanmaan
lintutieteellisen yhdistyksen ja Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin UPM-Kymmenen
kanssa käydyt keskustelut asiasta eivät luonnonsuojelijoiden
mukaan ole johtaneet konkreettisiin toimenpiteisiin. UPM ei ole luvannut
jättää alueen viimeisiä vanhoja metsiä rauhaan,
vaan hakkuita on ilmeisesti tulossa vielä lisää tälle
kuukkelin kannalta arvokkaalle alueelle.
Tätä
taustaa vasten yhtiön biodiversiteettistrategian julistukset
näyttävät pelkältä sanahelinältä
(lihavoinnit Luonto-Liiton www-toimituksen):
"..ohjelman
tavoitteena on turvata pysyvästi jokaisen yhtiön tilan alueella
vähintään nykyisen metsälajiston monimuotoisuuden
säilyminen. Etenkin taantuneiden, alkuperäisten metsälajien
elinmahdollisuuksia pyritään edistämään...
Tavoitteena on, että 50 vuoden kuluttua suurimmalla osalla yhtiön
tiloista alkuperäisen metsälajiston monimuotoisuus olisi
kohentunut nykytilanteeseen verrattuna." (sivu 5)
"UPM-Kymmene
Metsän biodiversiteettiohjelmassa pyritään kaikkien
kolmen luonnon monimuotoisuuden tason suojeluun, vaikka suurin osa
esitettävistä toimenpiteistä tähtää
ensisijaisesti lajien ja elinympäristöjen suojeluun."
(sivu 8)