METSIEN SUOJELU ETELÄ-SUOMESSA http://www.luontoliitto.fi/metsa/etelasuomi

Metsähallituksen toimintaa Etelä-Suomessa: Lylyn valtionmaat Vilppulassa

Alue-ekologinen suunnittelu käytännössä:
-luontokohteiden ja ekologisten käyävien avohakkuita
-avohakkuut ovat "maisema-alueita"
-avohakkuut, taimikot, kulotetut metsät ovat "monipuolisia ekosysteemikokonaisuuksia"
-uhanalaisen pohjantikan kotimetsien avohakkuita

Luonto-Liiton metsäsivut > Etelä-Suomi > Esimerkit > Lyly > Alue-ekologisen suunnitelman helmiä


Ekologisen yhteyden avohakkuu

Metsähallituksen kesäkuussa 2002 hakkaamaksi suunnittelema "ekologinen käytävä" Kalliojärven pohjoispuolella on nimensä mukaisesti joka puolelta avohakkuiden ja taimikoiden saartama vanhan kuusikon suikale. Se on merkitty kokonaan avohakattavaksi yhtä pientä puropainannetta lukuunottamatta. Metsä jatkuu samanlaisena vanhana kuusikkona kapeana nauhana myös "ekologisen yhteyden" eteläpuolella. Sekin on merkitty avohakattavaksi. Tällä kuviolla havaittiin silmälläpidettävä pohjantikka.

Kalliojärven "ekologinen käytävä", jota Metsähallitus alue-ekologisessa suunnitelmassaan nimittää myös "ekosysteemikokonaisuudeksi", on jo lähtökohtaisesti 20 - 100 metriä kapea, kartalla ja maastossa monin paikoin katkottu ja hajainen nauha. Se koostuu vanhojen ja varttuneiden kuusikoiden lisäksi mm. kulotetuista avohakkuualoista.

Tällaisten alueiden ja niihin suoraan liittyvien vanhojen kuusikoiden rippeiden avohakkaaminen on konkreettinen osoitus Metsähallituksen alue-ekologisten suunnitelmien todellisesta luonteesta: kaikki kelpaa hakattavaksi, jopa omissa aluesuunnitelmissa "huomioidut" alueet.

Linnustollisesti arvokkaiden vanhojen kuusikoiden avohakkuita

Alue-ekologisen suunnitelman mukaan "..kuukkelin ja pohjantikan asuttamille kuvioille on asetettu käyttörajoitukset turvaamaan elinympäristön laatua. Lintulajien elinympäristössä ... avohakkuita ei tulisi tehdä.". Kaikkiaan Lylyn alueen itälaidalla lähes kaikki vanhan ja varttuneen kuusikon saarekkeet näyttäisivät olevan avohakattaviksi nauhoitettuja. Ne ovat jo nyt niin surkean pieniä, että kuukkelin ja pohjantikan elinkelpoisten elinympäristöjen säilyminen alueella näyttää hyvin kyseenalaiselle.

>>> Metsähallitus avohakkasi Lylyn palstan itäosissa uhanalaisen pohjantikan kotimetsää myös kesällä 2000

Metsähallituksen avohakkuut Lylyssä sijoittuvat Suomen ympäristökeskuksen ja BirdLife Suomen IBA- eli Important Bird Areas in Finland - projektin kohteelle numero 440104, Ruoveden itäpuoliset metsät.

Erityiskohteet: avohakattuja metsiä maisema-alueina

Ekologia on ja pysyy paperilla, ja sielläkin hyvin kyseenalaisena. Kuvaavia ovat myös Lylyn alue-ekologisen suunnitelman muut "erityiskohteet". Esimerkiksi "maisema-alueeksi" on määritelty muutamia vuosia aikaisemmin laajasti avohakattua kuusikkoa pienen lammen rannasta, ja samaisen avohakkuun reunassa kyseisen lammen rantaa muutaman metrin matkalta reunustavaa puutonta rämettä nimitetään juhlallisesti "luontokohteeksi".

>>> lisää alue-ekologisen suunnittelun todellisuudesta: uhanalaisille lajeille säästettäviksi tarkoitetut ns. jättöpuut kerättiin pois joulukuussa 2001

[Etelä-Suomen metsät - pääsivu] [Etelä-Suomen kohteet-sivu]


Vasemmalla ekologinen käytävä rajoittuu tuoreeseen avohakkuualueeseen
Ekologinen käytävä rajautuu oikealta puoleltaan 20-vuotiaaseen taimikkoon
Lylyn alue-ekologisen suunnitelman mukainen "maisema-alue" etualalla. Lammen rannassa alue-ekologisen suunnitelman "luontokohde" eli hakkaamatta jätetty puurivi ja suokasveja kasvava n. metrin levyinen puuton vyöhyke vesirajassa
Yläkuvien ekologinen käytävä rajautuu tuoreisiin avohakkuisiin ja taimikoihin. Ja ekologinen yhteys aiotaan nyt avohakata.
 

Kuvat: Luonto-Liitto 5-02



Luonto-Liiton metsäsivujen ylläpito: metsaweb(@)luontoliitto.fi
Sivut optimoitu 4.0 ja uudemmille selaimille
Luonto-Liiton pääsivulle