Luonto-Liiton metsäryhmä toimii metsäluonnon monimuotoisuuden puolesta - niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Ryhmä tekee työtä arvokkaiden luontoalueiden suojelemiseksi ja estää metsä- ja suoluonnon kannalta tuhoisia maankäyttöhankkeita. Metsien monimuotoisuutta uhkaa erityisesti metsätalous, mutta monilla alueilla myös esimerkiksi rakentamispaineet.
Metsäryhmä kerää tietoa ja kouluttaa, ottaa kantaa ja osallistuu metsäkeskusteluun.
Jokainen vanhan metsän hakkuu on liikaa.
Liity mukaan metsäryhmään!
22.4. Hävitetty metsä -elokuvakiertue Suomen sosiaalifoorumissa 25.4.
22.2. Metsähallitus hakkasi Kainuun arvometsiä
20.2. Hävitetty metsä -elokuvakiertue tuo elokuvia metsistä ja ihmisistä eri paikkakunnille
30.11. Opintopiiri 7.12: Kansalaisten näkemyksiä Suomen metsistä ja metsäpolitiikasta
13.11. Opintopiiri: Metsät ilmastoneuvotteluissa - missä mennään?
12.4. Lausunto Metsähallituksen selvityksestä Sipoonkorven kansallispuiston perustamisedellytyksistä
18.3. Suot ovat Suomen kansallisaarre – vain hölmö polttaa aarteensa savuna ilmaan
18.2. Metsähallitus avohakkaa edelleen virkistysmetsiä
15.12. Ympäristöjärjestöt vaativat metsäyhtiöiltä kunnollisia suojelutoimia Etelä-Suomeen
13.12. Ympäristöjärjestöt: Metsien hiilinielukysymys uhkaa vesittää päästöleikkaukset