LUP

"Avoin tiedote 4.11.:

Santahaminan luontoaarteet suojeltava hakkuilta

Santahaminan arvokkaita metsiä uhkaavat hakkuut. Metsät omistava Senaatti-kiinteistöt on tilannut Metsähallitukselta alueelle hakkuusuunnitelman. Vanhat metsät halutaan uudistaa, mikä tarkoittaa alueen ottamista talousmetsäkäyttöön.

Santahaminan itä- ja eteläosan luonto on tähän asti säästynyt metsänhoidolta, roskaantumiselta ja kulumiselta. Puolustusvoimat on pitänyt alueen luonnon rauhassa. Viimeiset harvennushakkuut Santahaminassa tehtiin 1880-luvulla. Saaressa on keski-iältään yli 100-vuotiaita männiköitä ja kuusikoita noin 200 hehtaaria. Saaren metsät ovat säilyttäneet alkuperäisen monimuotoisuutensa ja rakenteensa. Pääosa saaren rantavyöhykkeestä on koskemattomia, runsaspuisia ja -lajisia rantalehtoja, joissa on paljon lahopuita.

Santahaminan luonto on monimuotoinen. Saaresta löytyy hietikkoinen merenlahti Riviera, kalliometsiä, hietikkoalue Sahara, aarniometsää, lehtoja, korpia ja kluuvijärvi. Itä- ja eteläpuolen rannat ovat rakentamattomat eikä metsissä ole polkuja. Ei uskoisi, että Helsingin keskustaan on vain muutama kilometri.

On erikoista, ettei näin laaja luonnontilainen alue näin lähellä Helsinkiä ei ole millään lailla suojeltu. Santahaminan luontoarvoja ei ole edes selvitetty kattavasti. Alustavien kartoitusten perusteella alueella on huomattavaa merkitystä muun muassa perhosille, lepakoille, linnustolle ja saaren keskiosan hietikkoalue Saharan paahdelajistolle. Sijaintinsa kannalta Santahamina on erinomainen opintokäyntikohde opiskelijoille ja koululaisryhmille.

Rivieralle ja sitä ympäröiville metsäalueille, Saharan hietikolle sekä Kissa- ja Likolammen ympäristön lehdoille tulee saada arvoisensa luonnonsuojelustatus. Nyt on hyvä hetki tehdä helppo ja viisas päätös ja säilyttää Santahaminan luontoarvot tulevien sukupolvien aarreaitaksi.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, puheenjohtaja Leena Sjöblom Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys, puheenjohtaja Juhani Rinne Luonto-Liitto, puheenjohtaja Minttu Massinen Luonto-Liiton Uudenmaan piiri, puheenjohtaja Sofia Virtanen Suomen luonnonsuojeluliitto, toiminnanjohtaja Eero Yrjö-Koskinen WWF Suomi, suojelujohtaja Jari Luukkonen

Kartta ja metsäkuvia alueesta: www.santahamina.fi
Lisätietoja: Luonto-Liiton Uudenmaan piirin aluesihteeri Petro Pynnönen, puh. 09-446 313, 0400-817 125 tai lup@luontoliitto.fi"

Kuvia syksyltä 2005:

© LUP/Petro Pynnönen
Muutama kilometri Helsingin keskustasta, Santahaminasta, löytyy uskomattomia metsäalueita. Metsät ovat olleet yleisöltä piilossa sotilasalueella kymmeniä vuosia, eikä niissä siksi näy kulumisen merkkejä. Santahamina 27.8.05 © LUP/Petro Pynnönen


© LUP/Petro Pynnönen Nyt näitä metsiä uhkaavat maankäytölliset toimenpiteet. Tiedossa on uudistushakkuita ja pisteenä iin päälle Santahaminaan kaavaillaan lähiörakentamista. Santahamina 27.8.05 © LUP/Petro Pynnönen


© LUP/Petro Pynnönen Huopakääpä. Santahamina 27.8.05 © LUP/Petro Pynnönen


© LUP/Petro Pynnönen Metsät ovat jo silmämääräisesti arvioituna koko Etelä-Suomen hienoimpia, eikä niillä tulisi tehdä minkäänlaisia toimenpiteitä. Varsinkaan tutkimatta. Santahamina 27.8.05 © LUP/Petro Pynnönen


© LUP/Petro Pynnönen Eteläosastaan aarnialueeseen rajautuva Rivieran lahti. Lahden rantaniityt muodostavat yhdessä reunustavien metsien kanssa alueen, joka olisi epäilemättä luonnonsuojelualueen statuksen arvoinen kokonaisuus. Santahamina 27.8.05
© LUP/Petro Pynnönen

© LUP/Petro Pynnönen Alueelta löytyy mainioita opintokäyntikohteita erilaisista metsien sukkessiovaiheista. Santahamina 27.8.05 © LUP/Petro Pynnönen


© LUP/Petro Pynnönen Lahopuiden ja etenkin isojen maapuiden määrä teki vaikutuksen Luonto-Liiton metsäryhmän asiantuntijoihin. Santahamina 27.8.05 © LUP/Petro Pynnönen


© LUP/Petro Pynnönen
Tässäkö tulevaisuus? Toivottavasti ei. Nyt on hyvä hetki tehdä helppo ja viisas päätös ja säilyttää Santahaminan metsät tulevien sukupolvien aarreaitaksi. Santahamina 27.8.05 © LUP/Petro Pynnönen


Lisätietoa Santahaminasta Santahamina-seuran kotisivuilta.
Lupin pyöräretki Santahaminaan 11.9.05.

Takaisin kuvagallerian sivulle.