Sijainti: Pääsivu / Järjestö / Työpaikat

Työpaikat Luonto-Liitossa

 

Luonto-Liitto hakee ympäristökasvatuspäällikköä 

Luonto-Liitto on vuonna 1943 perustettu valtakunnallinen lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Luonto-Liitto kampanjoi mm. metsien, ilmaston, Itämeren, suurpetojen ja kestävän kulutuksen puolesta, järjestää luontoleirejä ja -kerhoja sekä koulutusta ympäristövaikuttamisesta ja ympäristökasvatuksesta. Luonto-Liiton strategia vuosille 2020- 2025 viitoittaa järjestön uudistumista.

Luonto-Liitto hakee ympäristökasvatuspäällikköä kehittämään ja koordinoimaan Luonto-Liiton ympäristökasvatustoimintaa. Keskeisimpiä tehtäviä ovat ympäristökasvatushankkeiden (mm. VieKas-Life), tapahtumien, koulutusten, Sieppo-lehden, Kevät- ja Talviseurannan koordinoiminen yhdessä Luonto-Liiton työntekijöiden ja piiritoimijoiden kanssa.

Ympäristökasvatuspäällikkö osallistuu piirien vapaaehtoisverkoston toimintaan. Pääpainona on ympäristökasvatustoiminnan kehittäminen mm. leirien, retkien ja kerhojen osalta vapaaehtoistoimijoiden kanssa sekä heidän tukeminen tehtävissään.

Ympäristökasvatuspäällikön tehtäviin kuuluu talous- ja henkilöstöhallinnollisia tehtäviä. Hän vastaa oman kustannuspaikkansa budjetista ja rahoitushauista, projektien hallinnoinnista (myös EU-hankkeet) ja raportoinnista sekä vaikuttavuuden arvioinnista. Hän toimii myös esihenkilönä.

Haemme tehtävään innostunutta ja osaavaa ympäristökasvatuspäällikköä. Tehtävä edellyttää ympäristökasvatuksen osaamista sekä näkemystä vapaaehtoistoiminnan johtamiseen ja kehittämiseen. Ympäristökasvatuksen tehtäväkenttä on moninainen ja se antaa mahdollisuuden oman osaamisen hyödyntämiseen.

Edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kokemusta järjestötyöstä sekä myös vapaaehtoisten kanssa toimimisesta.

Tehtävä sisältää satunnaisesti ilta- ja viikonlopputöitä ja matkustamista kotimaassa.

Työsuhde on kokoaikainen ja se kestää vuoden 2024 loppuun asti. Työ alkaa viimeistään 15.11.2020 tai sopimuksen mukaan. Työaika on 37,30 h/viikko. Tehtävässä noudatetaan 6 kk koeaikaa. Voit esittää palkkatoiveen.

Lähetä hakemuksesi ja CV yhtenä tiedostona 11.10.2020 klo 16 mennessä osoitteeseen ina.rosberg@luontoliitto.fi. Kirjoita viestin otsikoksi “ ympäristökasvatuspäällikkö”. Työhaastattelut pidetään viikolla 42. Lisätietoja antaa Luonto-Liiton hallituksen puheenjohtaja Ina Rosberg p. 050 435 6388 pvm torstaina 1.10. klo 10-12 ja keskiviikkona 7.10. klo 10-12.

page1image66960192