Sijainti: Pääsivu / Toiminta / Työpaikat

Työpaikat

 








 

Luonto-Liiton Hämeen piirin toiminta tarjoaa työmahdollisuuksia ympäri vuoden. Leirit ja kerhot tarvitsevat innostavia ja ympäristöasioista kiinnostuneita ohjaajia. 

Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi. Tarjoamme mm. leirin- ja kerhonohjaajakursseja. Lähde oppimaan uutta tai hyödynnä valmista osaamistasi!

OTA ROHKEASTI YHTEYTTÄ ja kerro, minkälaista osaamista sinulla on tai minkälaisia taitoja haluaisit tulla hiomaan.

 

Ohjaajien ja johtajien kesäleirirekry 2022 on päättynyt!

 

Etsimme vielä leirikokkia telttaleirille 27.6.-1.7. ja perheleirille 1.-3.7.

 

Katso työpaikkailmoitus tästä ja hae pian paikkaa, täytämme ne heti sopivien henkilöiden löydyttyä!


Kerho-ohjaaja

Luontokerhoja alakouluikäisille.

Kerhot kestävät ainakin yhden syys- tai kevätlukukauden ajan, jolloin kerho kokoontuu pääsääntöisesti kerran viikossa. Jos haluat aloittaa kerhon ohjaamisen esimerkiksi lähikoulullasi tai -metsässä, ota yhteyttä.

Luontokerhon vetäminen on arvokasta työtä, jossa voi tuntea tekevänsä töitä tulevaisuuden – niin lasten kuin ympäristön eteen. Maksamme kerho-ohjaajille palkan ohjatuista kerhokerroista.

Kerho-ohjaajat suunnittelevat ja valmistelevat ohjelman itse, ja ohjelma saa olla heidän näköisensä – luovuus siis kunniaan! Myös valmista materiaalia on saatavilla, ja piirissä on paljon innokkaita ympäristökasvatusihmisiä, joten yksin et kerhosi kanssa jää. Saat apua myös kerhon perustamiseen. 

Luontokerhonohjaajille järjestetään koulutusta ympäri Suomen. Kurssilla perehdytään kerhon perustamiseen ja ohjaamiseen, ohjelman suunnitteluun ja ympäristökasvatuksen perusteisiin. Muiden piirien tarjoamia koulutuksia löydät Luonto-Liiton sivuilta. Seuraa myös ilmoitteluamme näillä sivuilla ja somekanavissamme.

Jos luontokerhon ohjaaminen kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä! Facebookissa, Instagramissa tai sähköpostilla lhp@luontoliitto.fi


« toukokuu 2022 »
toukokuu
matiketopelasu
1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031
Tapahtumat
Villiyrttiretki Tahmelaan 21.05.2022 10:00 - 12:00 — Tahmelan ranta, Tampere
Perheluontokerho 21.05.2022 10:30 - 12:00
Helatorstain bussiretki perheille Ritajärven luonnonsuojelualueelle 26.05.2022 10:00 - 16:00 — Ritajärvi, Sasatamala
Päiväleiri Vapriikissa 06.06.2022 - 10.06.2022 — Vapriikki, Tampere
Päiväleiri Vapriikissa 13.06.2022 - 17.06.2022 — Vapriikki, Tampere
Tulevat...