Ympäristökasvatuksen periaatteet Luonto-Liitossa

Mustikanvarpu

Luontoliittolaisen ympäristökasvatuksen perustana on luontolähtöinen arvoteoria. Luonto-Liitto pyrkii edistämään luonnon itseisarvon tunnustamista yhteiskunnassa ja toimimaan luonnonsuojelun edistäjänä. Muillakin eliölajeilla kuin ihmisellä on olemassaolon oikeus, ja myös niiden hyvinvointi tulee turvata. Samalla tavoin kuin jokaisella ihmisellä on oma arvonsa toisten ihmisten arvostuksista riippumatta, on jokainen eliö arvokas juuri sellaisena kuin se on.

Luonto-Liiton ympäristökasvatuksen tavoitteena on edistää luonnon itseisarvon tunnustamista yhteiskunnassa. Sen voi kiteyttää neljään T:hen.

Tunne eli oma luontosuhde. Toiminta luonnossa vaikuttaa merkittävästi luontosuhteen kehittymiselle.

Tieto. Lapsi on kiinnostunut luonnosta ja ymmärtää ihmisen riippuvuuden siitä. Lapsi ymmärtää omien tekojensa vaikutuksen ympäristöön.

Tahto. Lapsessa kehittyy usko ja ajatus siitä, että hän voi vaikuttaa oman lähiympäristönsä asioihin.

Toiminta.Lapsi käyttäytyy kunnioittavasti luontoa ja ympäristöä sekä muita ihmisiä kohtaan.

(Lähdemateriaali: Lapsen vuoro kulkea ja kuljettaa. Lapsen ympäristökasvatus luontokerhotoiminnassa. Luonto-Liitto ry 2000.)

 

Ympäristökasvatus luontokerhoissa

Luontokerhojen toimintaan voi kuulua lapsen ajatus- ja kokemusmaailmaan sopivaa ympäristönsuojelullista vaikuttamista. Kerhoa ympäröivää luontoa, lähistön metsiä ja puistoja, eläimiä ja kasveja voi puolustaa ja niistä voi kertoa myös lähialueen asukkaille näyttelyin, lehtikirjoituksin tai tempauksin.
Luontokerhoissa annetaan malleja siihen, miten eliöiden elinolosuhteita on mahdollista parantaa ja luontoa vaalia. Linnunpönttötalkoot, siilinpesätalkoot ja roskien kerääminen kertovat välittävästä suhtautumisesta luontoa kohtaan.

Toiminnan tarkoituksena on tarjota lapsille todellisia, ratkaistavissa olevia ympäristökysymyksiä, vaikka ne olisivat kuinka pieniä. Luontokerhoissa toteutettavassa ympäristökasvatuksessa on tavoitteena saada lapset uskomaan omiin kykyihinsä. Onnistumisen kokemuksista lapselle jää malli vaikuttamisen ja muuttamisen mahdollisuudesta.

(Lähdemateriaali: Lapsen vuoro kulkea ja kuljettaa. Lapsen ympäristökasvatus luontokerhotoiminnassa. Luonto-Liitto ry 2000.)

Sivun kuva: Tanja Välikangas

Tapahtumat

12.2. Turku/Kaarina: Talvinen metsäretki

***

Luonto-Liiton Turun seudun toimintaryhmä Köstijönssi järjestää talvisen metsäretken Kaarinan Piikkiössä sijaitsevalle Huhtalan linnavuorelle.

Liikuskellaan maastossa, kiivetään muinaiselle linnavuorelle ja pidetään evästaukoa laavulla, jonka luona on myös nuotiopaikka. Kokoontuminen klo 15:30 Piikkiön Kehityksen kerhotalon luona (Lystiläntie 21). Metsässä ollaan 3-4 tuntia. Muista omat eväät ja sään mukainen varustus. Kohteeseen pääsee Turusta 110-tien kautta Paimioon kulkevilla Vainion liikenteen busseilla, esimerkiksi klo 15:00 linja-autoaseman laiturilta 2 lähtevällä autolla. Kurjan sään sattuessa retki peruuntuu.

***

17.2. Susiryhmän kokous Tampereella 17.2.

Tervetuloa Luonto-Liiton susiryhmän kokoukseen Tampereelle, ympäristötietokeskus Moreeniaan perjantaina 17.2.2012 klo 18 alkaen.

Moreenia ympäristötietokeskus
Käyntiosoite: Patosilta, Satakunnankatu 13 B, Tampere

Kokous on avoin kaikille sudensuojelusta kiinnostuneille. Kokouksissamme on pieni kahvi- ja teetarjoilu.

Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja: susiryhma[at]luontoliitto.fi

http://luontoliitto.fi/susiryhma/2012/01/susiryhma-kokoontuu-tampereella/

18.2. Aktivistipäivä 18.2. Helsingissä

Tervetuloa Luonto-Liiton aktivistipäiville!


Aktivistipäivä järjestetään lauantaina 18.2. Helsingissä (Pauligin huvila,
Mechelinkatu 36, Töölö:

http://lup.vyznev.net/Pauligin_huvila

Päivä alkaa kello 9 ja päättyy viimeistään kello 19.

Aktivistipäivä on kaikille luontoliittolaisille tarkoitettu tapahtuma, jonne
vanhat ja uudet toimijat ovat tervetulleita sekä tietenkin kaikki
Luonto-Liiton työntekijät.

Päivän aikana voi osallistua mielenkiintoiseen ohjelmaan: keskustella,
pohtia, kuunnella, toimia. Aktivistipäiville tulee osallistujia eri puolilta
Suomea ja Luonto-Liittoa, se on erinomainen paikka tutustua muihin
toimijoihin!

Luontoliittolaisille osallistujille korvataan julkisten liikennevälineiden
matkakulut kuitteja vastaan.

Tilaisuudessa tarjoillaan maittavaa kasvisruokaa: aamupala, lounas, kahvit
ja päivällinen. Tapahtumalla ei ole osallistumismaksua.

Aktivistipäivien ohjelmaan kuuluu tänä vuonna yleisöluentoja aktivismista ja
sosiaalisesta mediasta. Luonto-Liiton eri toimintaryhmät esittäytyvät ja sen
jälkeen on työpajoja. Sähköpostilistoille lähetetään tarkka ohjelma
lähempänä tapahtumaa.

Aktivistipäivän yhteydessä jaetaan myös Luonto-Liiton ansiomertkit viime
vuoden toiminnasta.

* *

Ilmoittaudu mahdollisimman pian, mutta viimeistään 14.2.

Kerrothan ilmoittautumisesi yhteydessä nimesi, syntymävuotesi ja
yhteystietosi lisäksi tiedon siitä, mistä päin tulet. Kerro myös
allergioista, yöpaikan tarpeesta tai muusta sellaisesta, joka meidän
järjestäjien on hyvä tietää.

Muista levittää tietoa aktivistipäivästä piirinne, toimintaryhmänne
toimijoille.


* *


Ilmoittautumiset:

Ilkka Hiltunen:
ilkka.hiltunen@luontoliitto.fi

kysymykset ja tarkemmat tiedot:

Sami Säynevirta
sami.saynevirta@luontoliitto.fi
09 68 444 232 / 044 560 7303


www.luontoliitto.fi

20.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

21.2. Lasten talvileiri 20.-24.2. Espoossa

Talven taikaa, seikkailuja ja uusia kavereita löytyy Luonto-Liiton lasten talvileiriltä. Leirillä seikkaillaan lähimaastossa ja tutustutaan talviseen luontoon, leikitään, lasketaan mäkeä, saunotaan ja askarrellaan. Leirille mahtuu 30 lasta, ja mukana on aina yksi ohjaaja / max. 5 lasta. Leiri on tarkoitettu 8-12 -vuotiaille Luonto-Liiton jäsenille.

Leirimaksu 125 € sisältää monipuolisen ohjelman, täysihoidon (leirillä tarjotaan maukasta kasvisruokaa), tapaturmavakuutuksen, materiaalit ja yhteiskuljetuksen Helsingistä. Leiri pidetään Luukin leirikeskuksessa Espoossa. Majoitumme kerrossängyissä sisätiloissa (omissa makuupusseissa).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot: Anna Diallo eny(ät)luontoliitto.fi tai 050 407 2969

Tapahtumakalenteriin ->