Lasten luontokerhot

Kerhot ovat iloista yhdessäoloa, kädentaitoja, elämyksiä, pieniä retkiä ja luonnon tutkailua. Tarkoituksena on tarjota lapsille mukavia elämyksiä lähiluonnossa samanikäisten kavereiden kanssa sekä aineksia vastuullisen luonto- ja ympäristösuhteen rakentamiseen.

Piiri etsii ohjaajia Jyväskylän kaupungin alueella syksyllä aloittaviin kahteen uuteen luontokerhoon. Kerhot on tarkoitettu 3.-4. tai 5.-6. luokkalaisille. Kerho-ohjaajan tehtäviin kuuluu myös kerhokertojen suunnittelu ja syksyllä kerhopaikan hankkiminen kaupungin alueella sijaitsevalta koululta.

Kerho-ohjaajalta toivotaan kokemusta lasten kanssa toimimisesta, vähintään kohtuullista luonnontuntemusta, ideointikykyä ja ymmärrystä ympäristökasvatuksen tarkoituksesta ja tavoitteista. Kerho-ohjaajilta edellytetään täysi-ikäisyyttä.

Lisätietoja: kessu(at)luontoliitto.fi tai 044 5353124

Tapahtumat

11.9. Espoo: Syysretki keskuspuistoon

Tervetuloa ihastelemaan syysasuun pukeutuvaa metsää Espoon keskuspuistoon suuntautuvalle luontoretkelle! Kuljemme parin kilometrin lenkin jalan ja matkalla pysähydmme syömään eväitä ja tekemään luontohavaintoja. Lähtö Tuomarilan juna-asemalta klo 13, paluu samaan paikkaan klo 16 mennessä. Mukaan säähän sopivat vaatteet ja jalkineet, kiikarit ja kamera (jos haluat) sekä omat eväät.

Ilmoittaudu mielellään etukäteen: eny@luontoliitto.fi / p. 046 6675946.

Sopivat junat:
U-juna Helsingistä klo 12.38 - Leppävaara klo 12.50 - Tuomarila klo 13.01
E-juna Kauklahdesta klo 12.54 - Espoon keskus klo 12.57 - Tuomarila klo 12.59

11.9. Espoo: Autumn excursion to Central Park

Welcome to an nature excursion to admire the forests of Espoo Central Park getting their autumn colors! We'll walk a couple of kilometres and stop every now and then to discover the surrounding nature and to have a pick-nick. Meeting at Tuomarila train station at 1 pm and return to the same place by 4 pm.Bring your own pick-nick, camera and binoculars (if you like), and wear clothes and shoes according to the weather. Friends of nature speaking also other languages than Finnish are warmly welcome to join
us.

Please, let us know beforehand that you are coming: eny@luontoliitto.fi / tel: 046 6675946.
Organiser: ENY ry / a local youth association for nature protection

Local trains to Tuomarila:
* U-train from Helsinki at 12:38 pm - Leppävaara at 12:50 pm - Tuomarila at 1:01 pm
* E-juna from Kauklahti at 12:54 pm - Espoon keskus at 12:57 pm - Tuomarila at 12.59 pm

15.9. Riihimäki: Hävitetty metsä -elokuvakiertue

Dokumenttielokuvia metsistä Riihimäellä Elokuvateatteri Kino Sammossa (Suokatu 9) klo 18.

Näytöksessä esitettävät elokuvat:
1. Kari Kemppainen (2004) Luonto ei tunne rajoja, 50 min.
2. Hannu Hyvönen (2008) Viimeinen joiku Saamenmaan metsissä, 58 min.
3. Ritva Kovalainen & Sanni Seppo (2007) Sateenkaaren pää, 16 min.

18.9. Retki lapsiperheille Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9

Luonto-Liiton Hämeen piiri järjestää retken lapsiperheille Helvetinjärven kansallispuistoon. Kahden päivän retkellä on tarkoitus kiertää pienissä ryhmissä kansallispuiston aluetta oman maun, jaksamisen ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Yövymme puolijoukkueteltoissa, joissa on mahdollisuus kamiinalämmitykseen. Retki on tarkoitettu kaiken ikäisille ja kokoisille perheille.

Vaellukselle lähdetään bussilla Tampereen linja-auto asemalta 18.9 la-aamuna klo 9.00 ja palataan samaan paikkaan sunnuntaina 19.9 noin klo 19.

Vaellus on jokaiselle omakustanteinen. Kuljetuksen hinta määräytyy osallistujien lukumäärän mukaan. Kansallispuiston alueelle ei pääse julkisilla, joten käytämme Länsilinjojen tilausajopalvelua. (n. 20-30€/hlö) Tähän lisätään teltan vuokra/osallistujien lkm.

Sitovat ilmoittautumiset su 12.9 mennessä:

Vuokko Kurki
hlp@luontoliitto.fi
p. 044 3344 010
Lisätietoja voi kysellä mieluiten puhelimitse.

18.9. Vaellus Helvetinjärven kansallispuistoon 18.-19.9.2010

Luonto-Liiton Hämeen piiri järjestää vaelluksen nuorille (15-29v) Helvetinjärven kansallispuistoon. Kahden päivän vaelluksella on tarkoitus kiertää kansallispuiston aluetta oman maun, kunnon ja mielenkiinnon kohteiden mukaan. Vaeltaa voi ohjaajan mukana tai omaan tahtiin pienemmällä porukalla. Yövymme teltoissa ja laavuissa. Telttoja ja muita välineitä on mahdollista vuokrata. Kokemusta vaeltamisesta ei tarvitse olla. Vaellus on tarkoitettu pääasiassa nuorille, mutta kokeneemmatkin konkarit ovat toki tervetulleita.

Vaellukselle lähdetään bussilla Tampereen linja-auto asemalta la-aamuna klo 9.00 ja palataan samaan paikkaan sunnuntaina noin klo 19.

Vaellus on jokaiselle omakustanteinen. Kuljetuksen hinta määräytyy osallistujien lukumäärän mukaan, sillä kansallispuiston alueelle ei pääse julkisilla, joten käytämme tilausajopalvelua. (n. 20-30€/hlö)


Sitovat ilmoittautumiset su 12.9 mennessä:
hlp@luontoliitto.fi / Reetta Salminen
p. 044 3344 010
Lisätietoja voi kysellä mieluiten puhelimitse.

Tapahtumakalenteriin ->