5.3. Kevätseuranta alkaa – sanotaan talvelle hei hei!
Perjantaina 5. maaliskuuta 2010Hei hei, ei tule ikävä! Moni on tänä vuonna jo varmasti kyllästynyt talveen ja loputtomalta tuntuneeseen lumentuloon. Mutta täytyy myöntää, että minulle kyllä tulee hiukan ikävä. On nimittäin vaikea kuvitella yhtä kaunista ja valoisaa talvea uudelleen iloittavaksi ihan lähivuosina.
Lämmin lohtu maaliskuisen loskan alkaessa on tieto kevään tulosta. Joskus aivan yllättäen, joskus viivytellen, mutta sieltä se kuitenkin tulee, joka vuosi. Jopa tänä vuonna, vaikka usko on ollutkin hetkittäin koetuksella. Nyt tarvitsee enää odotella kevättulvia, jotka metriset lumikinokset sulaessaan aiheuttavat!
Vaikka kevät tulisikin hurjasti tulvien, on Luonto-Liiton Kevätseuranta siihen valmis. Ensimmäinen seurantaviikonloppu koittaa 13.–14.3., jonka jälkeen kevättä havainnoidaan kahden viikon välein aina kesäkuun puoleenväliin saakka. Viime vuonna havaittiin tokkuraisia nokkosperhosia ja kekomuurahaisia jo ensimmäisenä seurantaviikonloppuna. Nyt luulisi aikuisina talvehtivien perhosten venyttävän horrostaan hiukan pidemmälle, mutta linnut tuskin pettävät aikaisuudessaan tälläkään kertaa. Kiuru ja laulujoutsen, ehkä kurki ja töyhtöhyyppäkin, voitaneen siis bongata ensihavaintoina pitkin eteläistä Suomea.
Varhaisimmat leskenlehdet tervehtivät viime vuonna jo ensimmäisiä keväänseuraajia. Mitenköhän käy tänä vuonna? Päättyvän talven tulipalopakkasten synnyttämä routa ulottuu luultavasti melkoisen syvälle, joten maan lopullista sulamista saa varmasti odottaa. Mutta odottaminenkin voi olla mukavaa! Jo nyt voi huomata päivänvalon muuttaneen väriään sinisestä kohti keltaista. Myös tiaisten ja varpusten laulu on lisääntynyt ja sen sävel muuttunut.
Kevätseurannan nettisivuilta osoitteesta www.kevatseuranta.fi löytyvät seurantalajiesittelyt, kaikki tarvittavat ohjeet havaintojen lähettämiseen sekä tuloksia kevään etenemisestä. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle. YLE 1:n Aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan kevään edistymisestä ilmoitettujen havaintojen perusteella aina seurantaviikonlopun jälkeisenä torstaina klo 7.45.
Kumisaappaat jalkaan ja mars metsään!
Titta Lassila