Älä osta mitään -päivän kampanja sekä vastamainoskilpailu Mainoskupla haastavat tänä vuonna kritisoimaan mainosmaailman viherpesuja ja muita näennäisiä ekotekoja. Vastamainokset ovat oikeista mainoksista ideansa saavia parodioita, jotka ilkkuvat mainosmaailmalle perinteisiä mainonnan keinoja käyttämällä.

Politiikka ja teollisuus marssivat vihreiden maalaustalkoiden etulinjassa pensselit ojossa. Vihreimpänä näyttäytyy se, jonka mainostoimistolla on peittävimmät maalit. Vihreyttämiseen sisältyy kuitenkin monia vaaroja. Kukaan ei enää tiedä tai muista, minkä väristä se vihreä alunperin oli. Ja jos kaikesta tehdään vihreää, alkaa se pian kyllästyttää, ja ihmiset alkavat kaivata muita värejä. Ekologisuusvastarinta on nousemassa ilmastonmuutosvastaisuuden rinnalle. Jo riittää! Voitaisiinko värittää kaikki vaihteeksi pinkiksi?

Tyypillisimmillään vihreä mainonta ja tiedotus harhauttavat kuluttajia uskomaan hyvin pienten tekojen vaikuttavuuteen. Kunhan käytän kantta keittäessäni perunoita, on ihan hyväksyttävää ajaa päivittäin katumaasturilla. Asioiden tärkeysjärjestys unohtuu, mutta kuluttajan omatunto puhdistuu. Saatetaan ajautua vaihtokauppojen umpikujaan.

Pidemmälle mennessään vihreä tiedotus vääristelee suoraan totuutta, tai väittää vastustajien vääristelevän sitä. Onneksi tällaiseen mainontaan osataan nykyään puuttua, eikä mitä tahansa maalailua hyväksytä. Turpeesta ei saa oikeaa bioenergiaa, vaikka asiaa kuinka värittäisi, eikä lentämisestä saa ekotekoa, vaikka lentoyhtiön lentävät mainoslauseet niin hehkuttaisivat.

Vihreällä mainonnalla pyritään kuitenkin aina vetoamaan kuluttajien tunteisiin – tai sitten vedotaan “luonnonsuojelijoiden tunteiluun”, jolloin esitetään mainos totuutena ja vastaväitteet fanaattisena viherniiskutteluna.

Tämän päivän vihreä mainonta ja ekologisen imagon tavoittelu on ehkä laimeampaa ja varovaisempaa kuin vielä 1990-luvulla, mutta sitä kannattaa silti varoa. Kansalaisjärjestöjen tarkkasilmäisyydellä on ollut  suuri rooli viherpesun kitkennässä, mutta vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole vielä (tai ikinä) ohi.

Katso lisätiedot Mainoskupla-kilpailusta ja osallistu! www.alaosta.fi

Titta Lassila

Ruotsin junissa pyörän kuljettaminen on hankalaa, suorastaan sietämätöntä. Jopa vielä hankalampaa kuin Suomessa. Esimerkiksi Malmön ja Tukholman välillä menee vain yksi juna päivässä, johon on mahdollista ottaa mukaan polkupyörä. Liput pitää varata etukäteen ja pyörä viedä erilliselle rahtipaikalle vähintään puoli tuntia ennen junan lähtöä. Sen sijaan Tanskassa juna-pyörä -yhdistelmä toimii hyvin.

Tanska on pyöräilijän paratiisi. Oman kokemukseni mukaan Hollannissa pyöräily on kuitenkin vieläkin nautinnollisempaa. Suomi on näihin maihin verrattuna valitettavasti pyöräilyn kehitysmaa.

Tanskassa voi pyöräillä monin paikoin tasaisella maalla. Ei kuitenkaan kaikkialla. Mäkiäkin löytyy, varsinkin saaristossa ja pikkuteillä. Suomi on kuitenkin selvästi mäkisempää ehkä Pohjanmaata lukuunottamatta.

Majoitusta ja erilaisia palveluita, myös pyöräilijöille, löytyy Tanskasta vaikka millä mitalla. Sen sijaan Suomessa pyöräilijöille ei ole olemassa juuri mitään erityispalveluita –  ellei sitten autoilijoille tarkoitettuja huoltoasemia tai kyläbaareja lasketa sellaiseksi.

Luomuruoan saatavuus on Tanskassa huippuluokkaa. Sen sijaan kasvis- ja varsinkin vegaaniruuan saaminen suuria kaupunkia lukuunottamatta on selvästi hankalampaa kuin Suomessa. Tanskalaiset syövät lihaa keskimäärin yli 140 kg vuodessa kun Suomessa syödään noin 74 kg.

Tuulivoimaloita on kaikkialla. Ja ne näyttävät hyvältä. Erityisen vaikuttavia ovat kuitenkin hiilineutraali saari Samsö ja ekosaari Aerö, joissa uusiutuvien energialähteiden käyttö on viety todella pitkälle. Missä ovat Suomen vastaavat esimerkit?

Pyöräteitä ja -kaistoja on vaihtelevasti. Välillä voi löytää päällystetyn pyöräväylän keskeltä vanhaa metsää. Toisinaan joutuu taas kitkuttelemaan huonoa hiekkatietä tai pellonlaitaa pitkin valtakunnallisella pyöräreitillä. Kaupungeissa ajokaistojen yhteyteen on eroteltu lähes poikkeuksetta omat pyöräkaistat ja homma toimii mainiosti!

Pyöräily onkin Tanskassa relevantti tapa liikkua. Erillisten pyörätieden sijaan suositaan ajoradan yhteyteen eroteltuja pyöräkaistoja. Suomessa pyöräilyyn suhtaudutaan kuin johonkin marginaaliin sunnuntaiharrastukseen. Pyöräkaistoja ei ole juuri missään ja esimerkiksi pyöräreiden talvikunnossapito on surkeaa. Liikennesuunnittelu ei juurikaan huomioi pyöräilijöitä, vaan pyörätiet pistetään mutkittelemaan ja kiertämään autoteitä ja risteyksiä miten sattuu. Talvisin autoteiden moskat aurataan yleensä ensimmäisenä jalkakäytävien ja pyöräteiden päälle.

Pyöräily on ekologisesti ja oman terveyden kannalta ylivoimainen tapa liikkua. Suosittelen lämpimästi! Pyöräily kannattaa niin hyötyliikunnan kuin lomareissujenkin muodossa. Matkan varrella näkee, haistaa ja maistaa selvästi juna- tai bussimatkauilua enemmän, puhumattakaan auto- tai lentomatkailusta.

Leo Stranius

Kirjoittaja on Luonto-Liiton pääsihteeri, joka pyöräilee ympäri vuoden noin 5000 km vuodessa.

Kuvia pyöräretkeltä löytyy täältä: http://www.facebook.com/album.php?aid=249116&id=834852845&l=a80bf0f8cc

Kiirettäkään ei ole, sillä harrastus kulkee mukana vaikka koko elämän ajan, sinne minne menetkin.

Lintujen tarkkailussa yhdistyy monta asiaa, jotka tekevät siitä palkitsevaa: lintulajien tunnistamisen lisäksi opettavaista on seurata lintujen käyttäytymistä niiden omassa elinympäristössä. Esimerkiksi ruovikossa rätisevä ruokokerttunen on tyypillinen näky Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Kaupunkiympäristössä taas voi seurata vaikkapa kesykyyhkyjen kosiomenoja.

Linturetkellä sukelletaan äänimaailmaan, josta harjoittelun avulla oppii pikkuhiljaa poimimaan eri lajien liverrykset, siritykset ja säksätykset. Musiikinystävä saattaakin saada parhaimmat lintuelämyksensä satakielen tai peipon kuuluvasta laulusta lehdossa. Entä oletko koskaan kuullut kehrääjää öisellä järvellä?

Muun hyvän ohella harrastus vie liikkumaan luonnossa. Tuleepa moni nähneeksi myös sellaisia paikkoja, joihin ei muuten olisi tullut lähdettyä. Toisaalta taas tutut paikat – esimerkiksi arkinen lenkkipolku – saavat uutta hohtoa lintuharrastuksesta. Myös vuodenaikojen kierto maustaa linturetkiä.

Parhaimmillaan harrastuksen parissa tuleekin samanaikaisesti opittua ja koettua uutta, ulkoiltua ja rauhoituttua luonnon keskellä.

Selkein kuvin varusteltu lintukirja ja kiikarit riittävät hyvin harrastusvälineiksi. Kun kokemus karttuu, huomaat, jos tarvetta lisävarusteluun on. Lintujen ääniä voit opetella esimerkiksi internetistä löytyvien nauhoitteiden tai cd-levyjen avulla. Jos oikein hyvä tuuri käy, saat linturetkelle seuraa konkariharrastajasta, joka tunnistaa nekin siepot ja kerttuset, jotka sinulta olisivat jääneet huomaamatta.

Kun Suomessa havaitut 460 luonnonvaraista lajia ovat tulleet tutuiksi (siihen ei välttämättä riitä edes elinikä!), harrastus saa uusia ulottuvuuksia esimerkiksi poikkeuksellisista havaintoajoista, värimuunnoksista tai ulkomaisista lajiharvinaisuuksista. Havainnot voi myös kirjata ylös omaksi ja muiden iloksi, vaikkapa valtakunnalliseen Tiira-havaintojärjestelmään.

Minäkin olen aloittanut lintuharrastuksen lähes nollasta. En ole pitänyt kirjaa havaitsemistani lintulajeista, mutta aloittelija kun vielä olen, melkein jokaisella retkellä tutustun uuteen lajiin. Viimeisimmät tuttavuuteni ovat tänä kesänä havaitut pitkäpyrstöinen jouhisorsa sekä hehkuvanpunainen punavarpunen. Pikuhiljaa lajeja opittuani olen alkanut nähdä lintuja kaikkialla ympärilläni: kurkiauran bussin ikkunasta, kivitaskun rantaa pitkin pyöräillessäni ja tikliparven pihapuussa.

Ja kuinka ollakaan, kiikarit eivät ole koskaan mukana, kun niitä eniten tarvittaisiin.

Liisa-Maija Aukia

Kuvassa peippo, kuvaaja Petro Pynnönen

Aloita harrastus vaikkapa tekemällä lintujen tunnistukseen liittyvä Pihka -tehtävä!

Lintulajeja ja niiden ääniä voi opetella vaikkapa kattavan Parikkalan eläimet -sivuston avulla: elaimet.parikkala.fi.

Kirpputorilla tavaroiden hinnat ovat kauppahintoihin verrattuna niin hämmentävän edullisia, että ensikertalaiseen saattaa iskeä halvan tavaran hysteria. Jos alkuoletuksena on, että kirpputoritavara on nuhruista ja vanhaa, saattaa tottumaton kirpparikävijä pitää jokaista uudenveroiselta näyttävää tuotetta upeana löytönä, jonka ohi ei voi kävellä. ”Katso nyt tätäkin, ihan uudenveroinen! Tämä sopisi tosi hyvin meidän keittiöön!” Ostoksia tulee tehtyä kuin huomaamattaan: 50 sentillä saa suloisen rantakassin, euron maksaneesta pöytäliinasta voi tehdä vaikka hameen…

Kirpparikävijän sääntö numero yksi on pitää jäitä hatussa. Ei kannata ajatella, että oma tehtävä on pelastaa toisilta turhaksi jääneitä tavaroita roskistuomiolta, vaan ostospäätöksiä tulee punnita terveellä järjellä. Eihän ole tarkoituksenmukaista, että toiselle tarpeettomaksi jäänyt tavara on pian sinun kotonasi turhana ja tilaa viemässä. Sitä paitsi monet kirpparimyyjät lahjoittavat myymättä jääneensä tavarat hyväntekeväisyyteen eivätkä suinkaan sullo niitä roskikseen, ja joku saattaa käydä useampanakin kesäpäivänä myymässä omia tavaroitaan.

Toisinaan kirpputorilta löytyy pöytiä, jotka ovat täynnä lähes uudenveroista tavaraa tai käyttämättömältä näyttäviä vaatteita. Kirpparikävijän mieleen saattaa juolahtaa kysymys, mistä moinen hyväkuntoisen tavaran määrä on peräisin. Onko tavaroita myyvä henkilö kenties ostomaanikko, joka hankkii itselleen hyvää omaatuntoa myymällä heräteostoksiaan pois yhden käyttökerran jälkeen? Yrittääkö luottokorttiveloissa painiskeleva muotihullu tienata tässä itselleen shoppailurahaa?

Jotkut kritisoivat kirpputoreja sillä perusteella, että ne tarjoavat liian helpon tavan päästä eroon turhista ostoksista. Jokuhan saattaa kauppakeskuksen sovituskopissa ajatella, että otanpa tätä hametta kaksi eri väriä ja myyn sitten kirpparilla pois sen, jolle tulee vähemmän käyttöä. Shoppailukierteessä pyöriville materialisteille olisi ehkä terveellisempää kohdata oman kaappitilan rajallisuus ja samalla törmätä siihen tosiasiaan, että omat ostostavat ovat epäterveitä.

Toisaalta kirpputorit puhuvat selvästi laadukkaiden ja pitkäikäisten tuotteiden puolesta. Halpatyöllä valmistetut kertakäyttövaatteet eivät kestä kierrossa, eikä sellaisten hankkiminen ja eteenpäin myyminen ole taloudellisestikaan kannattavaa. Vuosikymmenten takaiset leningit taas säilyvät hyvännäköisinä käyttäjältä toiselle. Tällaisen vaatteen kohtaaminen herättää miettimään, miksi teknologian kehittyessä vaatteiden ja muun tavaran laatu on huonontunut.

Kun omista tavaroista opettelee luopumaan ja asennoituu siihen, että toisen käyttämästä tavarasta voi hyvinkin tulla itselle rakas ja tärkeä, oppii kuin varkain solidaarisuutta ja jakamisen iloa. Tätä riemua näkee kirpputoreilla paljon. Kirpparireissulla voi siis saada hyvän mielen, vaikkei ostaisikaan mitään!

Hyviä kirpparivinkkejä ja kirpputoreja listattuna ympäri Suomen: kirpparikesa.com

Nelli Turunen

Nyt tehtävä päätös vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisia päätöksiä nykyiset ja tulevat lapset voivat Suomessa tehdä. Ydinvoiman lisärakentaminen sitoisi tulevien päättäjien energiapolitiikan valinnanmahdollisuuksia ratkaisevasti.

Nyt ehdotetut ydinvoimalat alkaisivat tuottaa sähköä aikaisintaan vuonna 2020 ja olisivat käytössä seuraavat 60–80 vuotta. Ydinjätehaudan sulkeminen ja radioaktiivisten voimalaitosten purkaminen jäisi yli sadan vuoden kuluttua elävien sukupolvien harteille. Ydinjäteongelma ulottuu vieläkin pidemmälle, ainakin 100 000 vuoden päähän.

Jos Suomeen rakennetaan Olkiluodon kolmannen reaktorin jälkeen yksikin uusi ydinvoimala, tuottaa Suomi asukasta kohden eniten ydinjätettä maailmassa. Missään maailmassa ei ole käytössä turvallista menetelmää ydinjätteen loppusijoittamiseen.

Uraanikaivosten ympäristössä on kaikkialla maailmassa havaittu syöpien, synnynnäisten epämuodostumien ja muiden terveysongelmien lisääntyneen hälyttävästi. Läntisessä Euroopassa ei ole yhtään käytössä olevaa uraanikaivosta.

Ilmastonmuutos ja päästötavoitteiden saavuttaminen on ollut yksi tärkeimmistä ydinvoimaa puoltavista argumenteista. Sitä käytettiin myös tällä hetkellä vuosia myöhässä olevan Olkiluoto 3 -reaktorin rakentamisen perusteluissa.

Ministeri Pekkarinen on väittänyt, että lisäydinvoimalla voidaan saavuttaa Suomessa 10 miljoonan hiilidioksiditonnin päästövähennykset. Työ- ja elinkeinomisteriön itse tilaama VTT:n raportti kertoo kuitenkin, että ydinvoimalla saavutetaan päästövähennyksiä vain miljoona tonnia reaktoria kohti. Tämä tarkoittaa, että lisäydinvoimalla voidaan saavuttaa Suomessa vain 2–3 prosentin päästövähennykset.

Lisäksi ydinvoimalla saavutettavat mahdolliset päästövähennykset voivat toteutua aikaisintaan 2020-luvun alkupuolella. Ilmastokriisiin vastaaminen edellyttää päästöjen nopeaa vähentämistä. Ydinvoima ei siis ole vastaus päästöjen vähentämiseen. Energiatehokkuustoimiin ja uusiutuviin energialähteisiin panostamalla päästövähennyksiä saadaan aikaiseksi heti.

Ydinvoima on esimerkki siitä, kuinka tärkeää olisi, että nuoret voisivat olla mukana päättämässä asioista, joiden kanssa he joutuvat kuitenkin viime kädessä tulevaisuudessa elämään. Esimerkiksi Mika Mannermaa on esittänyt tuleville sukupolville virallista ääntä päätöksenteossa ja tulevien sukupolvien oikeuksien kirjaamista perustuslakiin.

Äänestä ydinvoima historiaan: www.ydinvoima.fi

Leo Stranius

Tampereen Vainupäivät järjestettiin tänä vuonna onnistuneesti monimuotoisuus-teeman ympärille. Millaisia aineksia hyvään lastentapahtumaan tarvitaan?

Taikinan juuri on pitkään kypsynyt idea. Kaiken perustana on kysymys: Miksi järjestämme tätä tapahtumaa? Kun vastaus on tiedossa, sen päälle voi ryhtyä rakentamaan itse toimintaa.

Hyvän lastentapahtuman resepti:

Taustatyötä

5 dl innostunutta mieltä

2 dl konkretiaa

Toimintaa paikan päällä

1 dl liikettä

½ dl keskittymistä

1 ½ dl palkitsemista

Tekijöiden innostunut mieli on kuin hiiva pullalle. Se kohottaa ilmapiiriä ja tarttuu muihin toimijoihin sekä myöhemmin myös tapahtuman osallistujiin. Kun ryhdytään miettimään konkretiaa, on hyvä vastata kysymyksiin: mitä tapahtuu, missä ja milloin. Näihin on helpompi vastata, kun vastaus kysymykseen ”miksi?” on jo alussa selvitetty. Sitten vain tartutaan kynään, puhelimeen, polkupyörään tai tietokoneeseen ja pannaan tuulemaan.

Lapset pitävät liikkeestä ja toiminnasta. On siis hyvä miettiä, kuinka paljon ohjelma sisältää paikallaan istumista ja kuinka pitkään lapset oikeasti sitä jaksavat. Palkitseminen ei tarkoita pelkästään lapsille jaettavaa onnistumismitalia, vaan sanallisia kehuja ja kannustusta koko matkan varrella. Myös tapahtuman järjestäjiä kannattaa muistaa palkita kauniin sanoin tai pienellä hymyllä, jotta innostus ei lopahda missään vaiheessa.

Tämän taikinan kaikki ainekset sekoitetaan lasten ehdoilla, huomioiden kuitenkin myös vanhemmat. Lasten ehdoilla töitä tehdessä voi joutua poikkeamaan kirjoitetusta reseptistä ja soveltamaan hiukan. On osattava elää tilanteen mukaan. Eri ikäiset, eri kokoiset ja erilaisilla mielenlaaduilla varustetut osallistujat vaativat kukin omanlaistaan opastusta. Tähän auttaa myös jos istuu maahan, konttaa hetken ja katselee maailmaa lapsen perspektiivistä. Vanhemmille voi olla jotain oheistoimintaa tai – vielä parempaa – heidät voi innostaa mukaan piirtämään, leikkimään ja askartelemaan.

Kun kaikki on valmista, laitetaan leivos uuniin paistumaan. Kuinka pitkäksi aikaa ja mihin lämpötilaan, se on tekijöiden päätettävissä. Ulkoilmatapahtumassa voi maaemolla ja taivahan ukollakin olla tähän sanottavaa.

Teksti ja kuva Vuokko Kurki

Metsähallitus ryhtyi vapun alla kaatamaan Suomussalmen Vuokin alueelta metsää. Hakkuut kohdistettiin myös historialliselle rajan yli Venäjän puolelle johtavalle Vienan reitille.

Samaisella polulla itse Lönnrotkin taivalsi runonkeruumatkallaan 1800-luvulla Vienan Karjalaan, viisujaan hymisten. Vaan eipä metsä enään kaiullaan vastaakaan, kun sinne huudetaan.

Tänä päivänä polun viertä nimittäin seuraa paikoitellen pelkkä avohakkuualue. Tietä merkkaamaan on jätetty  vain muutama sinisin nauhoin sidottu leimapuu, jottei matkan taittaja eksyisi avohakkuulla reitiltään. Vanhin merkintä ikimännyssä on vuodelta 1685.

Metsähallituksen Heikki Juntunen kertoi, että Museoviraston kanssa oltiin yhteisen maastokatselmuksen pohjalta sovittu, ettei itse polkua saisi tuhota. Lisäksi reitin varrelle tuli jättää merkkipuut kulkijoiden avuksi. Juntusen mukaan aihetta syytöksiin ei ole, sillä itse tien ura metsässä on jäljellä ja merkkipuutkin on jätetty pystyyn.

Tätä nykyä reitillä ei tosin paljon muuta näykään. Jos polulla tarkoitetaan vain kahden pisteen välillä olevaa reittiä, on Juntunen oikeassa. Ilmiselvää kuitenkin on, että muinainen metsäpolku menettää merkityksensä, kun sitä ympäröi pelkkä karu hakkuualue kantoineen.

Metsähallitus omistaa yli puolet maasta, jonka kautta reitti kulkee. Luonto-Liiton metsävastaava Mari E. Niemi kummasteleekin sen päätöstä toteuttaa hakkuut polun ympärillä, vaikka Metsähallituksessa ollaan tietoisia metsän merkityksestä polun kannalta.

“Metsähallitukseen on oltu lukuisat kerrat yhteydessä siitä, miten keskeistä on säästää koko metsä, eikä pelkkiä merkkipuita polun varrelle. Polulla kulkemisessa on olennaista ympäröivän metsän kokeminen.”

Muutamilla kainuulaisilla kansanedustajilla onkin ollut suunnitelmissa reitin kehittäminen: sen varrelle oli määrä rankentaa pitkospuita ja merkitä polku selvemmin maastoon.

Reittiä Pohjanlahden ja Vienanmeren välillä on liikuttu aina mannerjään väistyttyä noin 10 000 vuotta sitten. Reitti palveli kulkijaa ikimetsien halki Suomen ja Venäjän Karjalan välillä ennen muinoin, kun matkaa taitettiin vielä jalan.

Suljettu rajaseutu jota Vienan reitti halkoo on vaalinut muinaismuistoja ja sotahistoriallisia kohteita tehokkaasti, koska kyseisillä mailla liikkuminen oli pitkään kiellettyä eikä maa- ja metsätaloutta ole mailla harjoitettu.

Metsähallituksen Vienan reittiä uhkaava toiminta on poikinut jo viisi rikosilmoitusta. Rönsyilevän reitin varrelta on hakattu metsää useaan otteeseen. Vuonna 2004 julkisuuteen nousseen keskustelun seurauksena reitin arvoa ryhdyttiin selvittämään ja todettiin se huomattavaksi muinaiseksi kulkuväyläksi.

Polun käyttö on aikojen saatossa korvautunut muilla kulkureiteillä, ja nykyään sen tehtävä onkin ollut tarjota käytännön kulkuväylän sijaan merkittäviä luontoelämyksiä sekä korvaamattoman tien suomalaiseen muinaishistoriaan.

Päivi Lakka

Kuva: Saara Susiluoma

Elämykset ja kokemukset luonnossa ovat tärkeitä myös lapsen hyvinvoinnille: ne rauhoittavat mieltä ja antavat tilaa vapaaseen leikkiin ja omaehtoiseen havainnointiin.

Luontoleirillä lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus kokea omakohtaisesti, miltä tuntuu kahlailla rantavedessä pyydystämässä vesihyönteisiä tutkittavaksi, loikoilla lämpimällä kalliolla, nukkua teltassa ja herätä aamulla lintujen konserttiin.

Luonto-Liiton pitkäkestoinen ympäristökasvatustyö sai vuoden alussa merkittävän tunnustuksen, Wihurin palkinnon. Ympäristökasvatustyömme kivijalan muodostavat luonnon itseisarvoisuuden ajatus ja lasten arvostaminen yksilöinä. Toivomme, että luontoleireillämme osaamme kohdata erilaiset lapset ja nuoret sekä heidän vanhempansa ja iloita yhdessä luonnon ihmeistä.

Aikuisellekin luonto on tärkeä rentoutumisen ja elpymisen paikka. Luonto-Liitto järjestää myös perheleirejä, joille on tervetullut koko perhe, vanhemmat tai isovanhemmat yli kaksivuotiaiden lasten kanssa.

Luonto-Liiton leirikesään kuuluu yhdessäoloa, tunnelmointia iltanuotiolla tai yöretkellä, polskimista, luonnon tutkimista, leikkejä ja pelejä sekä luonnossa liikkumisen taitojen opettelua. Joillakin leireistä painotetaan esimerkiksi ympäristötaiteen tekemiseen tai saaristoluonnon tutkimiseen.

Kesäleirejä järjestetään usealla paikkakunnalla ympäri maan, sekä nuortenleirejä myös ulkomailla. Eteläisin leiripaikka on Hangon edustalla sijaitseva leirisaari Bengtsår.

Leirillä kesä on parhaimmillaan – tule sinäkin mukaan!

Katso tarkemmat tiedot leireistä täältä: www.luontoliitto.fi/leirit.

Malva Green

Yhteinen piirre salametsästystapauksille on se, että siihen liittyy valitettavan usein myös eläinrääkkäys. Julkitulleiden tapausten perusteella vaikuttaa siltä, että julminta toiminta on susien ja ahmojen kohdalla. Salametsästyksen säännönmukaisuus, ja se että tappoporukoissa on useampia henkilöitä kertoo siitä, että kyseessä on järjestäytynyt rikollisuus.

Erityisen räikeä vähän aikaa sitten julkisuuteen tullut laiton sudentappo tapahtui Vieremällä, Pohjois-Savossa. Paikallisen metsästäjän asunnosta löytyi suden ruho ja nyljetty sudentalja. Hämmästyttävintä, mutta ei yllättävää on se, että suden laittomasti tappanut henkilö on ilmeisesti paikallisen riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen sekä hirvijahtiporukan vetäjä.

Tapaus kertoo siitä millaisen porukan käsissä on Suomen susien tila. Sudentappoluvista päättävät tällä hetkellä metsästäjät itse. Vieremän tapauksen jälkeen on tullut julki myös muita laittomia sudentappoja, kuten jalkanaruun jäänyt susi Pohjois-Karjalan Valtimolla.

Salametsästys on yleisintä alueilla missä ei ole riittävästi erävalvontaa. Poronhoitoalueella on tapauksia niin suden- kuin ahmantapoista. Toisaalta susien kohdalla salametsästystä ei oikeastaan enää tarvitse edes harrastaa poronhoitoalueelle, sillä maa- ja metsätalousministeriö on käytännössä antanut luvan tappaa kaikki poronhoitoalueen sudet ja ilvekset. Tämä ei ole millään tavalla Suomen susikannan kestävää hoitoa, päinvastoin.

Suomi joutui muutama vuosi sitten vastaamaan pieleen menneestä sudenhoidostaan EU:lle jouduttuaan EY-tuomioistuimeen holtittomasta susiasioiden hoitamisesta. Suomi välttyi tuomiolta ja maahan laadittiin sudenhoitosuunnitelma. Tämän jälkeen susikanta on kääntynyt Suomessa radikaaliin laskuun.

Suomen sudet on pelastettava ja valtiovallan on reagoitava hälyttävään tilanteeseen. Toimenpiteiden on oltava ripeitä ja selkeitä.

• kaikki sudentappoluvat on peruttava
• tappolupien hallinta pitää ottaa pois metsästäjiltä
• erävalvontaan pitää satsata henkilöresursseja moninkertaisesti
• susiasiat on siirrettävä ympäristöministeriön hallintaan
• petovahinkojen ennaltaehkäisyyn on satsattava
• järjestäytynyt salametsästystoiminta on pysäytettävä

Sami Säynevirta

Lämmin lohtu maaliskuisen loskan alkaessa on tieto kevään tulosta. Joskus aivan yllättäen, joskus viivytellen, mutta sieltä se kuitenkin tulee, joka vuosi. Jopa tänä vuonna, vaikka usko on ollutkin hetkittäin koetuksella. Nyt tarvitsee enää odotella kevättulvia, jotka metriset lumikinokset sulaessaan aiheuttavat!

Vaikka kevät tulisikin hurjasti tulvien, on Luonto-Liiton Kevätseuranta siihen valmis. Ensimmäinen seurantaviikonloppu koittaa 13.–14.3., jonka jälkeen kevättä havainnoidaan kahden viikon välein aina kesäkuun puoleenväliin saakka. Viime vuonna havaittiin tokkuraisia nokkosperhosia ja kekomuurahaisia jo ensimmäisenä seurantaviikonloppuna. Nyt luulisi aikuisina talvehtivien perhosten venyttävän horrostaan hiukan pidemmälle, mutta linnut tuskin pettävät aikaisuudessaan tälläkään kertaa. Kiuru ja laulujoutsen, ehkä kurki ja töyhtöhyyppäkin, voitaneen siis bongata ensihavaintoina pitkin eteläistä Suomea.

Varhaisimmat leskenlehdet tervehtivät viime vuonna jo ensimmäisiä keväänseuraajia. Mitenköhän käy tänä vuonna? Päättyvän talven tulipalopakkasten synnyttämä routa ulottuu luultavasti melkoisen syvälle, joten maan lopullista sulamista saa varmasti odottaa. Mutta odottaminenkin voi olla mukavaa! Jo nyt voi huomata päivänvalon muuttaneen väriään sinisestä kohti keltaista. Myös tiaisten ja varpusten laulu on lisääntynyt ja sen sävel muuttunut.

Kevätseurannan nettisivuilta osoitteesta www.kevatseuranta.fi löytyvät seurantalajiesittelyt, kaikki tarvittavat ohjeet havaintojen lähettämiseen sekä tuloksia kevään etenemisestä. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle. YLE 1:n Aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan kevään edistymisestä ilmoitettujen havaintojen perusteella aina seurantaviikonlopun jälkeisenä torstaina klo 7.45.

Kumisaappaat jalkaan ja mars metsään!

Titta Lassila