Sijainti: Pääsivu / Toiminta / Leirit

Leirit

Leirit


Leireillä nautitaan luonnosta ja toisten seurasta. Leirejä on sekä lapsille, nuorille että koko perheelle. Luonnossa ollaan, sitä tutkitaan, siellä taiteillaan ja siellä leikitään. Haluamme rohkaista leiriläisiä luontoa kunnioittavaan ja ympäristöystävälliseen elämäntapaan sekä oppia iloitsemaan luonnossa liikkumisesta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Siksi leireillä mm. nautitaan jokamiehenoikeuksista, hyödynnetään kierrätys- ja luonnonmateriaaleja sekä tarjoamamme ruoka on yleensä vegaanista. Leirejä järjestetään koulujen loma-aikoina kesällä, syksyllä ja talvella.

Lastenleirille osallistuu noin parikymmentä 7–12-vuotiasta tyttöä ja poikaa. Ohjaajina toimii nuoria ja vähän vanhempiakin ohjaajia, joiden kanssa vajaan viikon verran yhdessä touhutaan. Leiripaikkana toimii jokin kaunis pirkanmaalainen leiripaikka, jossa yövytään teltoissa rantamaisemassa tai kylmillä ilmoilla sisätiloissa.

Ohjelmassa tutkimista ja tonkimista, taivaalle tiirailua ja luupittelua. Toki leireillä on ohjelmassa myös aivan perinteisiä leirijuttuja: askartelua, nuotion tuijottelua, saunomista, uimista ja syömistä.

Nuorten leirejä 13-17 vuotiaille järjestetään perinteisesti jossakin lähellä sijaitsevassa kansallispuistossa tai muussa kaunista retkeilymaastoa tarjoavassa paikassa. Ohjelmassa voi olla mm. ympäristötaidetta, retkeilyä, roolipelejä, keskusteluita ympäristöaiheista ja yhteistä kasvisruuan kokkaamista sekä musisointia iltanuotiolla.

Perheleirille ovat tervetulleita lasten kanssa niin vanhemmat, mummot kuin kummitkin. Pienet lapset pääsevät leirillä tutustumaan luonnon ihmeisiin yhdessä turvallisen ja tutun aikuisen seurassa. Joku nukkuu ensimmäistä kertaa teltassa, toiselle metsäseikkailu on unohtumaton kokemus ja kolmannelle nuotion ääressä istuminen on hyvinkin eksoottista. Uusia elämyksiä on varmasti luvassa!

 

Luonto-Liiton leirilupaus

Hyväksytty Luonto-Liiton hallituksen kokouksessa 23.3.2012

Lue lisää.

 

 



« lokakuu 2016 »
lokakuu
matiketopelasu
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31
Tapahtumat
4.10.2016 Tampereen susiryhmän tapaaminen 04.10.2016 18:00 - 20:00 — Ravintola Artturi
5.10. 2016 HLP:n syyskokous Toimistolla 05.10.2016 18:00 - 22:00 — Kuninkaankatu 39 (Toimistomme)
2.11.2016 HLP:n kuukausitapaaminen 02.11.2016 17:00 - 20:00
Tulevat...