Leirit
        Kerhot
        Retket
        Perinnemaisemien hoito
        Opintopiirit
        Tukikeikat
        Koulukiertueet
        Teemapäivät



Perinnemaisemien hoito

Ahomansikka kunnostaa perinnebiotooppeja! Luonto-Liiton Hämeen piirin viisivuotisen hankkeen aikana hoidetaan arvokkaita umpeen kasvavia perinnemaisemia Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella. Hanke palkkaa pitkäaikaistyöttömistä työporukoita Hattulan, Hämeenlinnan, Lammin, Asikkalan ja Sysmän alueilla. Näissä kunnissa on Hämeen ympäristökeskuksen selvityksen mukaan lähes 70 arvokasta perinnebiotooppia, joista osa vaatii kiireellistä hoitoa. Hankkeen päärahoittaja on Hämeen ELY-keskus.

Perinnebiotoopeilla, kuten niityillä, kedoilla ja hakamailla elää 22 prosenttia uhanalaisista lajeistamme. Erityisesti putkilokasvit ja hyönteiset ovat kärsineet elinympäristöjen muutoksesta. Laidunnus on monilta alueilta loppunut, ja alueita uhkaa umpeenkasvu.

Työporukat raivaavat ja niittävät alueita ja rakentavat laidunaitoja. Tavoitteena on palauttaa osa alueista takaisin laidunnuksen piiriin. Hoitotoimilla lisätään luonnon monimuotoisuutta ja alueen maisemallisia arvoja. Tavoitteena on myös, että hankkeen jälkeen kyläyhdistykset ja luonnonsuojeluyhdistykset tai joku innokas muu porukka ottavat jonkun perinnebiotoopin kummikohteekseen ja vastaavat nimikkokohteensa hoidosta.

HLP järjestää hankkeen aikana tutustumisretkiä hoidettaviin kohteisiin. Ota yhteyttä, jos perinnebiotooppien hoito kiinnostaa sinua!

Lisätietoja Ahomansikasta saa Kanta-Hämeen hankevastaava Kaija Helteeltä, kaija.helle@sll.fi tai 0440 177 180 sekä Päijät-Hämeen projektipäällikkö Marjo Kuismalta, marjo.kuisma@sll.fi tai 050 593 0796.

Kuvissa näkyvät ketokatkero ja ketoneilikka ovat hoitokohteillamme elpyneitä kasveja. Kuvat ovat Lammin Mustajärveltä. Ketokatkero on erittäin uhanalainen (EN) ja ketoneilikka silmälläpidettävä (NT).