Sijainti: Pääsivu / Tapahtumat / Viikonloppuretki Hervantajärven ja Birgitanpolun alueelle

Viikonloppuretki Hervantajärven ja Birgitanpolun alueelle

Luonto-Liiton Hämeen ja Varsinais-Suomen piirit järjestävät yhteistyössä viikonloppuretken nuorille Tampereen Hervantajärven lähimetsäkohteeseen.
Milloin 25.09.2015 00:00 loppuu
27.09.2015 00:00
Lisää tapahtuma kalenteriin vCal
iCal

 

 

 

 

 

 

Birgitan polulla kuljemme vaihtelevassa maastossa; matkan varrella on kauniita järvimaisemia, monipuolista metsämaastoa ja Koukkurahkan Natura-alue. Matkan varrella löytyy myös laavuja ja tulipaikkoja. Viikonlopun aikana on mahdollisuus oppia retkeilyn perustaitoja, kuten tulentekoa ja retkiruoan valmistusta. Iltanuotiolla pohdimme yhdessä meille tärkeitä asioita ja suhdettamme luontoon.

Matkustus kimppakyydein tai julkisilla kulkuvälineillä ja majoitus teltoissa tai laavuissa. Osallistumismaksua ei peritä, matkat ja ruuat hoidetaan omakustanteisesti. Varusteita on mahdollista saada lainaan sekä Turusta että Tampereelta. Retki on suunnaatu noin 15-29 -vuotiaille.

Ilmoittaudu retkelle viimeistään 13.9. laittamalla sähköpostia HLP:n retkiryhmälle (osoite alla). Kerro ilmoittautuessasi nimesi, syntymävuotesi, puhelinnumerosi, mistä päin olet tulossa mukaan retkelle, onko sinulla käytössäsi telttaa tai retkikeitintä, puuttuuko sinulta joitakin olennaisia varusteita ja onko sinulla jotakin erityisruokavaliota tai muuta sellaista seikkaa, mikä retken järjestäjien olisi hyvä tietää ruoka- ja telttaryhmäjakoa sekä muita käytännön asioita mietittäessä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Luonto-Liiton Hämeen piirin retkiryhmä / hlpretkiryhma [ät] gmail.com

« syyskuu 2016 »
syyskuu
matiketopelasu
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930
Tapahtumat
4.10.2016 Tampereen susiryhmän tapaaminen 04.10.2016 18:00 - 20:00 — Ravintola Artturi
5.10. 2016 HLP:n syyskokous Toimistolla 05.10.2016 18:00 - 22:00 — Kuninkaankatu 39 (Toimistomme)
2.11.2016 HLP:n kuukausitapaaminen 02.11.2016 17:00 - 20:00
Tulevat...