Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Viivästynyt kevät etenee nyt nopeasti

Viivästynyt kevät etenee nyt nopeasti

Luonto-Liitto tiedottaa 4.5.2006

Lämpimät säät houkuttelivat esille monia kevään eliöitä vappuna, joka oli Luonto-Liiton kevätseurannan neljäs seurantaviikonloppu. Kevät näyttää etenevän nyt hyvin nopeasti, ja myöhässä ollutta kevättä ollaan kirimässä kiinni ripeästi. Tässä vaiheessa eniten kevään etenemistä nopeuttaisi sade.

 

Sinivuokon kukinta on selvästi myöhässä tänä keväänä. Etelä-Suomessa on nyt paras aika nähdä runsaana kukkivia sinivuokkoja. Myös leskenlehti kukkii Etelä-Suomessa runsaana. Pohjoisin havainto tuli tällä kertaa Oulusta.

 

Perhosista tuli kevätseurantaan lukuisia havaintoja. Neitoperhoset ovat lähteneet liikkeelle ympäri Suomea, mutta ne eivät ole vielä runsaita missään. Pohjoisimmat havainnot tulivat Joroisista ja Jyväskylästä. Koska laji on levinnyt Suomessa yhä pohjoisemmaksi viime vuosikymmeninä, ovat kaikki keväthavainnot siitä erityisen kiinnostavia.

 

Mantukimalaiset pitivät vapun auringosta. Ne ovat nyt yleisiä eteläisellä rannikolla. Muualla Suomessa havaintoja tehtiin harvakseltaan ja esiintyminen näytti olevan hyvin paikoittaista. Pohjoisimmat havainnot tulivat Oulusta.

 

Muuttolinnuista havaittiin esimerkiksi kurkia ja kirjosieppoja. Kurkien muutto on tänä keväänä ollut hieman huomaamatonta. Siksi onkin vaikea sanoa, missä ne ovat nyt yleisiä. Yksittäisiä kurkia on näkynyt Oulussa saakka. Kurkien törähtelystä pesimäsoilla ei ole vielä tullut yhtään havaintoa.

 

Kirjosieppo on yksi mieluisimmista kevään merkeistä. Eteläisimmässä Suomessa kirjosieppoja on havaittu niin paljon, että sitä voidaan pitää runsaana. Pohjoisempana havaintoja tehtiin siellä täällä aina Rovaniemellä ja Kuusamossa saakka.

 

Kirjosiepon lisäksi myös muut hyönteissyöjälinnut ovat ilmestyneet Etelä-Suomeen. Kohta alkaa olla ajankohtaista suunnata parhaille lintupaikoille yölaulajaretkelle. Tervapääskyjen tulo Suomeen on aivan käsillä, ja luultavasti parin viikon päästä seuraavana kevätseurantaviikonloppuna siitä tulee paljon havaintoja. Jos kevät jatkuu tähän tapaan, ovat ehkä jo kaikki kevätseurantalajit näkyvissä ainakin jossain päin Suomea.

 

Luonto-Liiton valtakunnallisessa kevätseurannassa tarkkaillaan 39 kasvi- ja eläinlajin yleistymistä kevään aikana. Kuka tahansa voi seurata kevättä ja ilmoittaa havaintonsa Luonto-Liittoon. Kevätseurantaa on tehty vuodesta 1961 lähtien.

 

Lisätiedot:

 

Olli Turunen, 040 755 3815

 

Laura Manninen, 050 3031840

 

www.luontoliitto.fi/kevatseuranta

kuuluu seuraaviin kategorioihin: