Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Vappuvitsa ei ole pelkkä risu enää

Vappuvitsa ei ole pelkkä risu enää

Luonto-Liitto tiedottaa 30.4.2008

Luonto-Liiton Kevätseurannan havaintojen mukaan hiirenkorvia on ilmestynyt paisteisten paikkojen koivuihin Etelä-Suomessa. Kunnon juhannusvitsoja niistä tuskin voi vääntää, mutta ehkä koivut ovat kokonaan lehdessään jo toukokuun alussa. Kevätseuranta-aineistossa kevään koivunlehdet näyttäisivät ilmestyvän yhä aikaisemmin.

Kasvimaailmassa ollaan muutenkin ajoissa. Muutamien varsinaisesti toukokuussa kukintansa aloittavien lajien, kuten käenkaalin ja mustikan, kukintoja on ilmoitettu Kevätseurantaan. Ojien reunoille on ilmestynyt kauniin keltaisia rentukankukkia, ja peltokorteen ruskeita, lehdettömiä kevätversoja on noussut maasta.

- Ensimmäiset frakkipukuiset kirjosieppourokset saapuivat Etelä-Suomeen varatakseen parhaat pesäpöntöt. Aikaisessa kannattaakin olla, kun takatalvi ei näytä uhkaavan saapujia. Parhaat pesäpöntöt on varattu uskalikoille. Uros ehtii vikitellä toisenkin naaraan, jos se on tarpeeksi aikaisin visertämässä lemmenlauluja. Iso riski, iso voitto pätee eläinten kevätkilvassa, toteaa Kevätseuranta-koordinaattori Anna-Leena Mäkelä.

Kevät henkii pohjoisessakin. Kun sää pysyy lämpöasteiden puolella yöaikaan, voi kevät edetä verkkaiseen tahtiin. Kurjet ovat lentäneet Lappiin asti ja västäräkkikin on lähtenyt keikkuvin pyrstöin hyönteispyyntiin maan pohjoisosiin. Miksipä ei pohjoiseen menisi, jos vain saalista riittää.

Ensimmäisiä hyttyshavaintoja Pohjois-Suomesta on ilmoitettu Kuopion ja Sotkamon korkeuksilta. Pohjoisin havainto on Lapin maakunnasta Tervolasta. Varsinainen räkkäaika koittaa kuitenkin vasta myöhemmin kesällä.

Sisilisko on herännyt Oulussa, ja Pohjois-Pohjanmaan Oulaisissa on ihasteltu sahalaitaista kyytä. Porissa on nähty sahalaitaa harvinaisempi rantakäärme.

Pohjoisin lepakkohavainto tähän mennessä on ilmoitettu Etelä-Pohjanmaalta. Toinen kevätseurannan nisäkäslaji siili on ollut liikkeellä Kemissä asti.

Kevätseurannassa tarkastellaan erilaisten kasvi- ja eläinlajien ensihavaintoja. Kevätseurantaviikonloppuina arvioidaan ensihavaintojen lisäksi lajien runsastumista. Lajirunsautta arvioidaan joka toinen viikonloppu aina kesäkuulle saakka: 15.-16.3, 29.-30.3, 12.-13.4, 26.-27.4, 10.-11.5, 24.-25.5 ja 7.-8.6. Ensihavaintoja seurantalajeista voi edelleen ilmoittaa milloin vain. Havainnot voi ilmoittaa internetissä, paperilomakkeella tai tekstiviestillä.

Kevätseurantaa on tehty 1960-luvulta lähtien, ja vuodesta 1993 alkaen havainnot on talletettu Luonnontieteelliseen keskusmuseoon. YLE:n Aamu-tv kertoo havaintojen perusteella kevään etenemisestä joka toisena torstaina. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Lisätiedot:

Anna-Leena Mäkelä
Luonto-Liitto, Kevätseuranta-koordinaattori
anna-leena.makela_ät_luontoliitto.fi, puh. (09) 68444241 / 044 0155963

Laura Manninen
Luonto-Liitto, tiedottaja
laura.manninen_ät_luontoliitto.fi, puh. (09) 68 444 240 / 050 3031840

Eeva-Maria Kyheröinen (lepakkotieto)
Suomen lepakkotieteellinen yhdistys
eeva-maria.kyheroinen_ät_helsinki.fi, puh. (09) 191 28865/ 040 721 8561

www.luontoliitto.fi/kevatseuranta
www.lepakko.org

kuuluu seuraaviin kategorioihin: