Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Turkistarhat yhä kärjessä eläinsuojelutarkastuksissa havaituissa laiminlyönneissä

Turkistarhat yhä kärjessä eläinsuojelutarkastuksissa havaituissa laiminlyönneissä

Turkiskielto-kansalaisaloitteen tehneet järjestöt paheksuvat turkistarhaajien piittaamattomuutta
Turkistarhat yhä kärjessä eläinsuojelutarkastuksissa havaituissa laiminlyönneissä

Kuva: Oikeutta eläimille

Luonto-Liitto tiedottaa 30.5.2013

Eviran viime vuonna suorittamissa otantaan perustuvissa tuotantoeläintilojen eläinsuojelutarkastuksissa löytyi turkistarhoilta suhteellisesti eniten laiminlyöntejä: yli puolella tarkastetuista tarhoista tarkastus johti toimenpiteisiin. Tiloilla, joilla laiminlyöntejä esiintyi, laiminlyöntejä oli keskimäärin 3,2.

"Nyt käy ilmi jo kolmatta vuotta peräkkäin, että yli 50 prosentilla tarkastetuista turkistiloista on laiminlyöntejä. Turkistuottajapuolelta muistutetaan jatkuvasti, että eläimistä pidetään hyvä huoli. Tämä saisi kyllä sitten alkaa näkyä viranomaistarkastuksissakin huomattavasti alhaisempina laiminlyöntien lukumäärinä", SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö toteaa.

Vaikka huomautuksia tuli eniten kirjanpidon puutteista ja tarhojen pakovarmuudesta, laiminlyöntejä havaittiin myös esimerkiksi häkkien tilavaatimusten noudattamisessa. Lisäksi häkeissä oli rakenteellisia puutteita ja eläimiltä puuttui usein pureskelu- ja virikemateriaalia. Neljällä tarhalla havaittiin sairaita eläimiä, joita ei ollut hoidettu asianmukaisesti.

"Pilkulleen lain mukaan toteutettunakin turkistarhaus on eläinten hyvinvoinnin kannalta kestämätöntä. Eläinsuojelutarkastusten tulokset kuitenkin kertovat ikäviä uutisia turkisalan asenteesta: nykyistä, sangen löysääkään lainsäädäntöä ei noudateta. Vakavin viesti on se, että kaiken julkisuuden jälkeenkin 37 tarkastetun tarhan joukosta löytyy neljä, joilla sairaiden eläinten hoito on laiminlyöty", Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara sanoo.

Turkistarhat ovat jo kolmena peräkkäisenä vuonna pitäneet kärkeä eläinsuojelutarkastuksissa havaituissa puutteissa. Vuonna 2011 turkistarhoista 53 % ja vuonna 2010 61 % sai huomautuksen eläinsuojelullisista laiminlyönneistä.

Kaikista viime vuonna tarkastetuista tuotantoeläintiloista 25 % sai huomautuksen. Yhteensä tiloja tarkastettiin 493 kappaletta.

Tarkastusten tulokset löytyvät Eviran sivulta: http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/elainsuojelu_ja_elainten_pito/elainsuojelun_valvonta/otantaan+perustuvat+tarkastukset/otantaan+perustuvat+tarkastukset+2012/

 

Lisätiedot:

Salla Tuomivaara
toiminnanjohtaja, Eläinsuojeluliitto Animalia
puh. 050 384 5072
salla.tuomivaara@animalia.fi

Helinä Ylisirniö,
toiminnanjohtaja, SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto
puh. 050 371 2740
helina.ylisirnio@sey.fi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: