Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Suomen ensimmäisessä kansalaisaloitteessa vaaditaan turkistarhauksen lakkauttamista - kansalaisjärjestöt keräävät allekirjoituksia ympäri Suomen

Suomen ensimmäisessä kansalaisaloitteessa vaaditaan turkistarhauksen lakkauttamista - kansalaisjärjestöt keräävät allekirjoituksia ympäri Suomen

Eläinsuojelu- ja ympäristöjärjestöt aloittavat tänään 14.5. laajan kansalaisaloitekampanjan. Sen tavoitteena on kerätä marraskuun puoliväliin mennessä vähintään 50 000 allekirjoitusta turkistarhauksen lakkauttamista ajavaan kansalaisaloitteeseen.

Luonto-Liitto tiedottaa 14.5.2012

- Turkistarhaus on epäeettinen elinkeino ja Suomen häpeäpilkku, joka aiheuttaa kärsimystä miljoonille eläimille vuosittain. Aloitteessa mukana olevien eläinsuojelu-, ympäristö- ja poliittisten järjestöjen sekä useiden yritysten yhteinen tavoite on, että Suomi pääsee turkiseläimiä koskevassa eläinsuojelulainsäädännössä monien muiden Euroopan maiden tasolle ja lakkauttaa turkistarhauksen. Aihe on juuri nyt ajankohtainen, sillä Suomen eläinsuojelulaki on parhaillaan uudistettavana. Myös turkiseläinten suojelua koskeva asetus uudistetaan, kertoo eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli.

Järjestöjen kansalaisaloite on historiallinen, sillä se on tiettävästi Suomen ensimmäinen kansalaisaloite, joka siirtyy suunnitelmista varsinaiseen allekirjoitusten keräysvaiheeseen. Turkistarhauksen vastaisen kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa välittömästi: järjestöjen edustajat jalkautuvat ympäri Suomea keräämään allekirjoituksia tästä päivästä lähtien. Aloitteen voi allekirjoittaa myös lukuisten yhteistyökumppaneiden toimipisteissä.

- Turkistarhaus ei ole ympäristöystävällistä. Turkisten hiilidioksidipäästöt ovat moninkertaiset vastaaviin keinomateriaaleihin verrattuna. Tarhaus aiheuttaa huomattavia rehevöittäviä ja happamia päästöjä vesistöihimme. Lienee selvää, että turkistuottajienkin kannattaa valmistautua siihen, että turkistarhaus loppuu Suomesta ennemmin tai myöhemmin. Ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin näkökulmasta on toivottavaa, että muutos tapahtuu nopeasti, kommentoi Vaasassa allekirjoituksia kerännyt Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius.

Kansalaisaloitteen taustalla on paitsi järjestöjen pitkäaikainen tavoite turkistarhauksen lakkauttamiseksi, myös kansalaisten jatkuva palaute turkistarhauksen kieltämiseksi.

- Ihmiset eivät ymmärrä, miten on mahdollista, että Suomen laki sallii turkiseläinten pitämisen pienissä häkeissä ja olosuhteissa, jotka eivät mahdollista lajityypillistä käyttäytymistä. Lainsäädäntö määrää täsmälleen samoille eläinlajeille eläintarhaolosuhteissa monta kertaa enemmän tilaa ja lajinomaisia virikkeitä, mikä ei mitenkään istu kansalaisten oikeustajuun, kertoo SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton puheenjohtaja Helinä Ylisirniö.

- Tänä päivänä turkisten tuotantoa, myyntiä tai käyttöä ei voi perustella millään muulla kuin itsekkyydellä. Suhteemme eläimiin tulisi perustua vastavuoroisuuteen nykyisen yksisuuntaisen hyödyntavoittelun sijaan, kertoo puolestaan Oikeutta eläimille -yhdistyksen aktiivi Karry Hedberg.

LISÄTIETOA

HUOM: Tiedotus- ja avajaistilaisuus kansalaisaloitekampanjasta Helsingissä ma 14.5. klo 13, eduskunnan pikkuparlamentin kansalaisinfossa, os Arkadiankatu 3. Tervetuloa! Tilaisuudessa läsnä mm. järjestöjen edustajia sekä kampanjan tukijoita. Lehdistöllä on mahdollisuus kuvata ja haastatella allekirjoitusten kerääjiä tilaisuuden jälkeen Helsingin Narinkkatorilla.

Turkistarhaton Suomi -kansalaisaloitekampanja aloitetaan 14.5.2012, ja nimien kerääminen päättyy 13.11.2012. Kansalaisaloite on lakialoite, joka käsitellään eduskunnassa tavallisen lakialoitteen tavoin. Jotta aloite tulee eduskuntakäsittelyyn, on sen kerättävä vähintään 50 000 äänioikeutetun suomalaisen allekirjoitukset. Aloite on tiettävästi ensimmäinen kansalaisaloite, joka siirtyy suunnitelmista ja ennakkovalmistelusta varsinaiseen nimienkeruuvaiheeseen.

Nimiä kerätään paitsi suurten yleisötapahtumien yhteydessä, myös yhteistyökumppanien toimipisteissä sekä erilaisissa keräystilaisuuksissa ympäri Suomea. Lisätietoa kampanjan verkkosivuilta.

Maanantaina järjestöt järjestävät nimienkeräystempauksen vähintään 13 paikkakunnalla. Nimiä kerätään Helsingin (Narinkkatori, klo 13-16) lisäksi ainakin Hämeenlinnassa (kävelykatu, klo 17-18), Joensuussa (kävelykatu, klo 13-> ), Jyväskylässä (kävelykatu, klo 12-18), Kokkolassa (kävelykatu, klo 9-11), Kouvolassa (kauppakeskus Manski, klo 10-14), Mikkelissä (kävelykatu, klo 17-19), Nakkilassa (Onnipekka, klo 13->), Oulussa (rotuaari, 17-19), Rovaniemellä (Lordin aukio, 15.30-18.30), Tampereella (keskustori, 13-17), Vaasassa (kävelykatu, klo 14-16) sekä Turussa (kävelykatu, klo 12-18). Lehdistön edustajat ovat tervetulleita seuraamaan keräämistä sekä kuvaamaan ja haastattelemaan kerääjiä.

Kampanjaa koordinoivat Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille sekä SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto. Mukana on joukko yhteistyöyrityksiä sekä -järjestöjä. Lisätietoja kampanjan verkkosivuilta.

Kansalaisaloitekampanjan verkkosivut (avautuu maanantaina 14.5. klo 12):
http://www.turkistarhatonsuomi.fi

Kampanja Facebookissa:
http://www.facebook.com/KansalaisaloiteTurkistarhauksenKieltamiseksi

Yhteystiedot:
Kati Pulli, toiminnanjohtaja, Animalia
kati.pulli[ät]animalia.fi
GSM 050 384 5072
(kampanjan sisältö, eläinten hyvinvointiin liittyvät kysymykset)

Leo Stranius, pääsihteeri, Luonto-Liitto
leo.stranius[ät]luontoliitto.fi
GSM 040 754 7371
(kampanjan ympäristökysymykset)

Ilkka Hiltunen, kampanjavastaava, Turkistarhaton Suomi -kampanja
ilkka.hiltunen[ät]luontoliitto.fi
GSM 046 906 6244
(kampanjan hallinto, käytännön kysymykset)

kuuluu seuraaviin kategorioihin: