Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Siilien ja käärmeiden talvihorros on päättymässä

Siilien ja käärmeiden talvihorros on päättymässä

Kevätseurannan neljäs havaintoviikonloppu 14.–15.4. sujui lämpimän keväisissä tunnelmissa. Kevät käynnistyi jonkin verran myöhässä, mutta lämmin ajanjakso on saanut kevään etenemään vauhdilla. Aurinkoinen sää sai myös havainnoitsijat liikkeelle ja Kevätseurantaan kertyi viikonloppuna ilahduttavan runsaasti lajihavaintoja.
Siilien ja käärmeiden talvihorros on päättymässä

Kuva: Riina Pippuri

Ensimmäiset siilit ovat heränneet horroksesta. Siilihavaintoja on tehty eri puolilla maata, Lappeenrannasta Seinäjoelle ja Salosta Siikalatvaan.

Myös käärmeiden talvihorros on päättymässä. Kyistä on saatu useita havaintoja erityisesti Lounais-Suomesta, mutta pohjoisimmat kyy-yksilöt on havaittu Ylikiimingissä. Rantakäärmeestä saatiin Kevätseuranta-viikonlopun aikana kaksi havaintoa.

“Kyy on ihmiselle yllättävän hyödyllinen eläin. Se pitää pienjyrsijöiden kannat kurissa ja voi siten välillisesti hidastaa puutiaisten leviämistä, sillä ne  toukkavaiheessa käyttävät jyrsijöitä isäntäeläimenään”, Luonto-Liiton luonnonharrastusjaoston puheenjohtaja Heikka Marttila-Tornio kertoo.

Sinivuokosta, joka on yksi varhain kukkivista kevätkukista, tuli lukuisia havaintoja. Yleisesti sinivuokko kukkii Lounais-Suomessa. Muualta Suomesta saatiin yksittäisiä havaintoja. Vielä kovin harmaanruskeasta maasta pilkottaa myös leskenlehtiä. Havainnot painottuvat Etelä-Suomeen, mutta muutamia havaintoja saatiin Vaasan korkeudelta asti.

Lämpö on saanut hyönteiset aktivoitumaan. Aikaisin keväällä liikkeelle lähtevistä nokkosperhosista tuli havaintoja myös Pohjois-Suomesta, Rovaniemeltä saakka. Myös kimalaiset ja sitruunaperhoset ovat olleet ahkerasti liikkeellä ja havaintojen määrä lisääntyi viikonloppuna.

Myös lintujen kevätmuutto on lähtenyt kunnolla käyntiin. Laulujoutsenia ja kurkia liikkuu suurissa parvissa ja tämä näkyy myös runsaina uusina Kevätseurantahavaintoina, joita tulee koko ajan lisää. Kesäisestä tunnelman tuojasta, naurulokista, saatiin runsaasti havaintoja Etelä-Suomesta ja muutamia havaintoja myös pohjoisemmasta, mm. Oulusta ja Raahesta.

Luonto-Liiton Kevätseurannassa tarkkaillaan kevään etenemistä keväisten eläin- ja kasvilajien avulla. Kevätseurannan havaintoja voi ilmoittaa milloin vain, mutta erityisesti toivomme havaintoja, jotka tehdään Kevätseuranta-viikonloppuina. Niiden perusteella saamme kattavan kuvan Suomen keväästä tietyllä ajanhetkellä. Kevättä tarkkaillaan joka toinen viikonloppu aina 9.–10.6. asti. Havainnot tallentuvat Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta ne ovat saatavilla tutkimuskäyttöön.

Havainnot ilmoitetaan sähköisellä lomakkeella osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Kannustamme jakamaan havaintoja ja keväisiä kuvia myös sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kevätseuranta.


Lisätiedot:

Malva Green, Luonto-Liiton ympäristökasvatuspäällikkö, malva.green(at)luontoliitto.fi, puh. 044 045 8898

Heikka Marttila-Tornio, Luonto-Liiton luonnonharrastusjaoston puheenjohtaja, puh. 0408454835

Salla Saharla, Kevätseuranta-harjoittelija Luonto-Liitto salla.saharla@luontoliitto.fi, puh. 0407621555


Luonto-Liiton tiedote 19.4.2018