Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Pohjois-Suomen piiri vaatii malttia ydinvoimaloiden kaavoitukseen

Pohjois-Suomen piiri vaatii malttia ydinvoimaloiden kaavoitukseen

Luonto-Liitto tiedottaa 4.3.2008

Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri pitää useiden kuntien aloittamaa kaavoitusta mahdollista ydinvoimalaa varten kuntalaisten edun vastaisena hätiköintinä. Fennovoima Oy suunnittelee ydinvoimalan rakentamista Simon ja Pyhäjoen kuntiin. Voimalan sijoittuminen vaikuttaa myös Kemin ja Raahen kaupunkien kaavoitukseen.

- Kuntalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa kunnan päätöksentekoon hankkeen etenemisessä, eikä suunnitellulla kaavoituksella ole kuntalaisten hyväksyntää. Fennovoiman hankkeen YVA-menettelyn lausuntokierros on vasta meneillään, toteaa Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin sihteeri Senni Luosujärvi.

Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin mukaan ympäristövaikutusten arviointivaiheessa kaavoittaminen sitoo kunnan maankäyttöä tarpeettoman tiiviisti hankkeeseen, jonka toteutuminen on tässä vaiheessa vielä tyhjän päällä. Voimala-alueeksi kaavoittaminen on järjestön mukaan myös ristiriidassa kunnan edun kanssa.

- Kaavan ennenaikainen muuttaminen voimala-alueeksi on resurssien tuhlaamista ja vie mahdollisuuden alueen kestävältä kehittämiseltä tulevaisuudessa. Kaavoitettavilla alueilla on muita käyttötarkoituksia ja arvoja kuntalaisille voimalan sijaan. Nämä mahdollisuudet tulisi säilyttää periaatepäätökseen asti koskemattomina, toteaa Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piirin puheenjohtaja Tarmo Saastamoinen.

Järjestö arvostelee kuntien kaavoitusintoa myös sen vuoksi, ettei eduskunta ole tehnyt periaatepäätöstä kuudennen ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen.

Lisätiedot:

Senni Luosujärvi, piirisihteeri, Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri, puh. 040 8367 882

Tarmo Saastamoinen, puheenjohtaja, Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri, puh. 044 591 8131

kuuluu seuraaviin kategorioihin: