Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Nuukuusviikolla otetaan oppia Etelästä

Nuukuusviikolla otetaan oppia Etelästä

Nuukuusviikolla otetaan oppia Etelästä

Luonto-Liitto tiedottaa 7.3.2006

Nuukuusviikon tiedoteNuukuusviikkoa eli jokakeväistä luonnonvarojen säästämisen teemaviikkoa vietetään tänä vuonna 21.-30.4. Nuukuusviikon järjestää Kierrätysliike, joka koostuu 19 kansalaisjärjestöstä. Nuukuusviikon tämän vuoden teemana on ”Oppia Etelästä”. Kierrätysliike haastaa miettimään, onko oma kulutus järkevällä tasolla vai tulisiko vähemmälläkin luonnonvarojen kulutuksella toimeen. Vanha sanonta ”kohtuullisuus kaikessa” pätee myös kuluttamiseen. Nuukuusviikolla pohditaan sitä, mikä on kohtuullista sekä kannustetaan kulutuksen vähentämiseen konkreettisilla esimerkeillä muun muassa kierrätysmateriaalien käytöstä. Miksi meidän tulisi ottaa oppia Etelästä luonnonvarojen käytön suhteen? Suomessa ja muualla länsimaissa kulutetaan edelleen liikaa luonnonvaroja. Jos kaikki kuluttaisivat niin paljon kuin suomalaiset, tarvittaisiin kansainvälisen indeksivertailun mukaan neljä maapalloa. Vaikka varallisuus ja sitä myötä kulutus ovat kasvaneet viime vuosikymmeninä, onnellisuus ei ole lisääntynyt vastaavaan tahtiin. Ympäristön kannalta meidän tulisi ottaa oppia Etelästä siinä, miten vähemmälläkin tavaramäärällä voidaan elää ja voida hyvin. Monissa Etelän maissa ympäristöä vähemmän tuhlaava kuluttaminen ja uusiokäyttö osataan paljon tehokkaammin kuin meillä, vaikka käytettävissä oleva teknologia ei olisikaan yhtä korkeatasoista. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Ruandassa on käytössä muovikassivero, jolla vähennetään turhaa kertakäyttöä. Vastaavaa ohjausta ei Suomessa ole vielä käytössä.Valtakunnallista Nuukuusviikkoa vietetään useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Nuukuusviikon päätapahtuma järjestetään perjantaina 21.4. Helsingin rautatieasemalla. Tietoa tapahtumista saa Nuukuusviikon internetsivuilta http://www.nuukuusviikko.net kohdasta tapahtumat. Listaa tapahtumista päivitetään jatkuvasti.
Lisätietoja: Satu Lähteenoja, Nuukuusviikon projektisihteeri, satu.lahteenoja(at)luontoliitto.fi, 044 500 2993

Eija Koski, Uusi Elämä -hanke, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus, 045 6366 302

Laura Manninen, tiedottaja, Luonto-Liitto, 050 3031840

Camilla Sederholm (ruotsiksi), Finlands svenska Marthaförbund, camilla.sederholm@martha.fi, 040 845 2975

www.nuukuusviikko.net

kuuluu seuraaviin kategorioihin: