Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Nuortentapahtuma Ympäristötoimintapäivät helmikuussa Virroilla!

Nuortentapahtuma Ympäristötoimintapäivät helmikuussa Virroilla!

Ympäristötoimintapäivät – Miljöaktionsdagarna on kaksikielinen valtakunnallinen tapahtuma nuorille, jotka ovat kiinnostuneita ympäristö- ja kehityskysymyksistä. Ympäristötoimintapäivät järjestetään nyt kahdeksatta kertaa ja ne pidetään tänä vuonna 1–3.2.2013 Virroilla.

Luonto-Liitto tiedottaa 8.1.2013

Vuoden suurimman nuorten ympäristötapahtuman teema on tällä kertaa ”Rajattu planeetta – rajaton liike”. Osallistujat pääsevät oppimaan ja kokemaan uutta tapahtuman eri työpajoissa. Työpajat käsittelevät muun muassa paikallista ilmastoaktivismia, kalattoman Itämeren uhkaa, eläinten oikeuksia ja kouludemokratiaa ympäristön puolesta.

Ympäristökysymykset ovat tärkeitä ja ne kiinnostavat nuoria. Tapahtuma yhdistää sekä suomen- että ruotsinkieliset nuoret sekä mahdollistaa keskustelun ja yhteistyön ympäristökysymyksiin liittyen. Tänä vuonna mielenkiintoisen lisän Ympäristötoimintapäiville tuovat kansainväliset osallistujat Tanskasta, Virosta ja Ruotsista. Tarkoitus on luoda kansainvälisiä verkostoja ja tehdä yhdessä työtä tärkeiden ympäristö- ja kehityskysymysten eteen.

Milloin? 1–3.2.2013
Missä? Nuorisokeskus Marttinen, Virrat (100 km Tampereelta pohjoiseen)
Kenelle? 16-20-vuotiaat ympäristö- ja kehityskysymyksistä kiinnostuneet

Pääjärjestäjinä toimivat Luonto-Liitto ja Natur och Miljö. Työpajat ja ohjelma järjestetään yhteistyössä Maan ystävien, BirdLifen, Animalian, Eettin, Finlands Svenska Skolungdomsförbundetin, Nuorten Akatemian ja Dodon kanssa.

Median edustajat ovat tervetulleita vierailemaan Ympäristötoimintapäivillä, kutsu lähetetään myöhemmin.

Ohjelma ja lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteessa www.miljoaktion.fi

Ota yhteyttä!

Maria Aroluoma
puh: 045 270 0312
maria.aroluoma(at)naturochmiljo.fi

Johanna Nyman
puh: 045 880 4460
johanna.nyman(at)naturochmiljo.fi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,