Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Nuorille ilmastonmuutostietoutta ilmastolähettiläiltä

Nuorille ilmastonmuutostietoutta ilmastolähettiläiltä

Luonto-Liitto tiedottaa 18.9.2006

Viime viikonloppuna Helsingissä koulutettiin 32 koulukiertäjää pitämään ilmastonmuutostunteja yläkouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa eri puolilla Suomea. Dodon, Luonto-Liiton, Maan ystävien ja Nuorten Akatemian yhteishankkeen tarkoituksena on saada oppilaat pohtimaan, miten maailman uhkaavinta ympäristöongelmaa voidaan torjua. Hanke on tavoittanut tähän mennessä jo 12 500 nuorta.

 

Kouluvierailuilla kerrotaan ja keskustellaan ilmastonmuutoksen luonnontieteellisestä taustasta, seurauksista ja torjumisesta. Tiedon tarjoamisen lisäksi vierailuilla yritetään tuoda esiin yhdenkin ihmisen vaikutusmahdollisuuksia; kuka tahansa voi toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi esimerkiksi vaihtamalla vihreään sähköön, keskusta-alueella asustaessa pyöräilemällä ja kävelemällä lyhyet koulu- tai työmatkat ja harkitsemalla ostoksiaan.

 

Lähettiläitä voi tilata eri puolille Suomea. Suurin osa lähettiläistä on eri alojen opiskelijoita Oulusta, Rovaniemeltä, Muoniosta, Joensuusta, Lappeenrannasta, Jyväskylästä, Tampereelta, Turusta ja pääkaupunkiseudulta.

 

-Ilmastolähettiläshankkeessa nuoret koulukiertäjät vievät ilmastotietoa nuorille. Lähettiläiden esimerkki osoittaa samalla koululaisille, että yksi tapa, jolla huolestuneet kansalaiset voivat toimia, on tiedon levittäminen ja keskustelun herättäminen, kertoo hankkeen koordinaattori Riitta Savikko.

 

-Viikonlopun koulutuksessa pohdittiin muun muassa kehitysmaiden naisten koulutustason nostamista ilmastonmuutoksen torjumisen keinona, samoin kuin mahdollisuuksia muuttaa suomalaisten energiantuotannon ja –kuluttamisen tapoja kohtuullisemmiksi, hän jatkaa.

 

Ilmastolähettiläshankkeessa on tuotettu monipuolista materiaalia lähettiläiden, opettajien ja nuorten käyttöön. Opettajat voivat tutustua materiaaleihin Nuorten Akatemian Note-nettipalvelussa ja nuoret sekä opettajat www.ilmasto.org –sivuston Ilmastotietoa kouluille –osiossa (http://www.ilmasto.org/opetus_ja_pelit/ilmastotietoa_kouluille.html). Materiaaleihin kuuluvat mm. netissä pelattava ilmastopeli ja sivustolta löytyvä ilmastovisa, samoin kuin kalvosarja ja Polttopallo -ilmasto-opas.

 

Lisätietoja:

Riitta Savikko, Ilmari-hankkeen koordinaattori, riitta.savikko(at)maanystavat.fi, 040-8343997

 

Lisätietoja ilmastonmuutoksesta

www.ilmasto.org


Lisätietoja kouluvierailuhankkeesta:

Ilmari on Dodon, Luonto-Liiton, Maan ystävien ja Nuorten Akatemian yhteinen ilmastotiedotushanke. Sen tarkoituksena on viedä ilmastotietoa yläkouluihin, lukioihin ja toisen asteen oppilaitoksiin. Hankkeessa koulutetaan kouluvierailijoita ja tuotetaan materiaaleja kouluvierailijoiden ja opettajien käyttöön. Syksyn 2006 ajaksi hanke on saanut rahoitusta Ilmastonmuutoksen viestintäohjelman ja EU:n yhteisestä Tee muutos -kampanjasta. Kouluvierailuja voi tilata Nuorten Akatemiasta. Hankkeessa on tällä hetkellä koulutettu 140 lähettilästä ympäri Suomen. Lukuvuosien 2003-2006 aikana hankkeessa on vierailtu 12 500 nuoren tunneilla. Hankkeesta lisää http://www.ilmasto.org/opetus_ja_pelit/ilmastotietoa_kouluille.html

kuuluu seuraaviin kategorioihin: , ,