Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Muuttolinnut tekivät Kevätseurannan historiaa

Muuttolinnut tekivät Kevätseurannan historiaa

Muuttolintujen paluu on tapahtunut aikaisemmin kuin koskaan Kevätseurannan historiassa. Vaikka Luonto-Liiton Kevätseuranta alkoi edeltäneitä viikkoja selvästi viileämmässä säässä, muuttolintuhavaintoja kertyi viime viikonlopulta runsaasti.
Muuttolinnut tekivät Kevätseurannan historiaa

Kuva: Petro Pynnönen

Luonto-Liitto tiedottaa 20.3.2014

Etelä-Suomessa kaikkien havaintojen määrää rajoitti ensimmäisen seurantaviikonlopun sankka lumisade, mutta havaintoja on kertynyt tähän mennessä jo enemmän kuin viime vuosina keskimäärin.

Laulujoutsenista saatiin tavallistakin enemmän ilmoituksia aina Kemin eteläpuolelta asti. Myös muista muuttolinnuista, kuten kottaraisista ja kurjista, saatiin runsaasti havaintoja viikonlopun aikana. Kevään äänistä varsinkin kiurujen laulua pystyi Etelä-Suomessa kuulemaan monin paikoin.

Ennen seurantaviikonloppua havaintoja tuli poikkeuksellisen runsaasti muun muassa kyistä ja sitruunaperhosista, joita on tavallisesti havaittu näin paljon vasta 2–3 viikkoa myöhemmin. Viikonlopulta havainnot näistä lajeista kuitenkin puuttuivat lähes täysin.

”Hyönteis- ja kukkimishavaintojen määrä putosi viikonloppuna selvästi. Muuttolinnut sen sijaan eivät pelästy pakkasia yhtä helposti. Perhosista ja kukista on kuitenkin turha kantaa huolta, sillä suuri osa niistä selviytynee pakkasten yli. Keväinen luonto on sopeutunut lämpötilan vaihteluihin”, muistuttaa Luonto-Liiton Kevätseuranta-vastaava Varpu Pärssinen.

Kevään ensi kukkijoista, leskenlehdestä ja sinivuokosta, tehtiin myös selvästi tavallista enemmän ensihavaintoja läpi koko Etelä-Suomen. Viikonlopultakin havaintoja saatiin jonkin verran, vaikka lumipeite hankaloitti havainnointia.

Kevät kuuluu kaikille

Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Seurattavia teema- ja vakiolajeja on yhteensä 47. Tämän vuoden teemana ovat kevään äänet. Ensihavaintoja voi ilmoittaa internetissä milloin vain, ja lajien runsautta arvioidaan joka toinen viikonloppu 15.–16.3. alkaen aina 7.–8.6. asti.

Ohjeet havaintojen lähettämiseen löytyvät osoitteesta www.kevatseuranta.fi. Ilmoitetut havainnot kirjataan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, josta havaintoja voi myös käydä itse seuraamassa. Havainnot ovat tärkeitä fenologiatutkimukselle, joka auttaa mm. ilmastonmuutoksen tutkimisessa.

Lapsille on oma seuranta nimellä Kevättuuli, jossa kevään tuloa tarkkaillaan seuraamalla 12 helpon ja tutun lajin saapumista. Kevätseurannan ruotsinkielisestä toteutuksesta vastaa Natur och Miljö.

Ylen aamu-tv:n lähetyksissä kerrotaan kevään edistymisestä jokaisen seurantaviikonlopun jälkeisenä torstaina klo 8.15. Kevätseurantaan liittyviä kuvia voi lähettää Suomen luonnonsuojeluliiton Ikkuna Suomen Luontoon -sivustolle www.ikkunasuomenluontoon.fi/kevatseuranta.

Lisätiedot:


Varpu Pärssinen


Kevätseuranta-vastaava, Luonto-Liitto


varpu.parssinen(at)luontoliitto.fi,
 puh. 044 338 1543

Lauri Kajander


Metsävastaava, Luonto-Liitto


lauri.kajander(at)luontoliitto.fi
, puh. 045 117 9610