Sijainti: Pääsivu / Ajankohtaista / Tiedotteet / Metsähallitus tuhosi jälleen kuukkelireviiriä Virroilla

Metsähallitus tuhosi jälleen kuukkelireviiriä Virroilla

Luonto-Liitto tiedottaa 4.12.2008

Metsähallitus on jälleen avohakannut Etelä-Suomessa uhanalaisen kuukkelin reviiriä Virroilla Pirkanmaalla. Edellisestä hakkuusta Virtain kuukkelimetsissä on vain kaksi viikkoa. Tuoreimpien avohakkuiden yhteispinta-ala on kymmenen hehtaaria.

Aiemmin tehtyjen hakkuiden seurauksena luonnonsuojelujärjestöt BirdLife, Greenpeace, Luonto-Liitto ja Suomen luonnonsuojeluliitto lähettivät ympäristöministeri Paula Lehtomäelle (kesk.) ja maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle (kesk.) aloitteen, että Etelä-Suomen kuukkeleille tehtäisiin kokonaisvaltainen suojelusuunnitelma.

"Metsähallituksen johtoon on vedottu viimeksi viime viikolla näiden alueiden suojelemiseksi. Aikaisemmissa hakkuissa vedottiin tietämättömyyteen kuukkelin reviiristä. Tässä tapauksessa tätäkään tekosyytä ei ole. Metsähallitus on tietoisesti vahingoittanut kuukkelin elinmahdollisuuksia Pirkanmaalla", sanoo Luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija Harri Hölttä.

Aikaisemmin koko maassa esiintyneen kuukkelin (Perisoreus infaustus) levinneisyysalue on supistunut enemmän kuin minkään muun metsälintulajin. Se on nykyään alueellisesti uhanalainen Etelä-Suomessa. Lajin pääasiallinen uhanalaistumisen syy on metsätalous. Kuukkeli kärsii suurten metsäisten suojelualueiden puutteesta. Nyt hakatut kuukkelin reviirit ovat ainoita tiedossa olevia elinvoimaisia kuukkelin elinalueita Pirkanmaalla.

"Tällaista on metsien suojelu nyky-Suomessa. Edes uhanalaisten lajien elinalueita ei voida säästää, edes valtionmailla. Metsähallituksen joululahja kuukkeleille oli viedä niiltä tahallaan koti", sanoo Sini Harkki Greenpeacesta.

Lisätiedot:

Sini Harkki, metsäkampanjavastaava, Greenpeace, 050 582 1107
Harri Hölttä, metsäasiantuntija, Suomen Luonnonsuojeluliitto, 040 722 9224
Risto Mustonen, metsävastaava, Luonto-Liitto, 0400 687 856
Margus Ellermaa, BirdLife, 050 362 9875


kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,